Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Mä kuutamo-iltana moisna Tuon Pohjolan leimuvan näin, Näin iltana, vieläpä toisna, Kun silmäsin tähtiä päin; Tuo leimu, tuo säihkyvä kulta Pois huolia huuhteli multa, Mä huudahdin mielessäin: Kun Pohjolan liekki voi poistaa Tuon huurtehisen sumuyön, Ja taivaalla leimuna loistaa, Kuin säihkyvä priljanttivyö Niin laihnaos henkesi suojaa Sä meillekin, rakkahin Luoja, Lailla Pohjolan leimuamaan!
Tie on pitkä; salmet seljät viiltää Myötätuulen siivin vaan hän voi, Mutta vaikka järvi tyynnä kiitää; Luokses armaan aatos salamoi. Linnun laulu, metsää kalkutellen. Lähde, juosten rantavieremää, Sääksiparvi, ilmass' suristellen, Leimuna sen luokses lennättää. Varo, läsn' on jumalainen. Kaunis tyttö, tyttö virma, Malta vainen pari vuotta, Etpä sitten noin sa kirmaa, Eikä vilku silmäs suotta.
»Min viestin siis», sanantuoja näin, »kenraali, mä viedä saan?» »Ett' onhan Fahlanderin patterit päin, ja silta on kaita, vaan. Hän tunnin, puolisen kestää saa. Vähän, pastori, vasikkaa!» Sanantuoja läks. Oli tuokio. Taas joku saapuu: leimuna tuo hänet ratsu, hän harppauksella on maass', on portaill', on noussut jo nuo; luutnantti nuor', uros nuhteeton, adjutantti se Sandelsin on.
Kylmä hiki juoksee pitkin paroonin kasvoja. Hänen korvissaan soi ääni, vääpelin ääni: «Ellette anna kiveä, tapahtuu onnettomuus«. Hän näkee nyt, että vääpeli oli ollut oikeassa. Hän pelkää vielä suurempaa onnettomuutta. «Me emme enää pääse perille«, sanoi ylioppilas, kun he Pyhän Maarian kirkon seuduilta silmäilivät tulipesää. «Kaikki tällä puolella on yhtenä leimuna.
Oi, leimuna jo loistos julki luo! kädestä voittajan lyö peitsi tuo! Kuin kauan maas on jäävä sortohon, kuin kauan Herra, templis tyhjä on! Mua synkkyys vaivaa harppus tuo, jos kuuntelemaan taju taipuu, ja sormin herkin sävel luo, mi sulosoinnuin sieluun vaipuu. Jos rinnassain on toivo, kaipuu, sen laulu vain saa heräämään; jos silmäpohjaan kyynel haipuu, se heruu pois vie poltteen tään.
Vaan taivaan tult' on kauvan mahdotonta Maan lapsen kestää, tomuasunnon: Tuo toivon maa, tuo tähtein valtakunta Taivaisten tulten asuinpaikka on. Kas sinne pohjan leimuna myös lenti Kukintoajallansa neitonen; Tääll' lepää ruumis, siell' on puhdas henki, Kotoisen lammen tyyntä nauttien. Jäi laulun ruusut haudalleen ja tänne Jäi ystävät ja siskot suremaan.
Sen tukka liekin leimuna Harteilla lainehtiipi; Kuin lintunen hän liikkuvi, Kuin pääsky sirkosiipi. Uunissa hiillos punoittaa, Kas Marin poskipäitä! Oi, sulho, aamun koittavan Sä luulet, nähden näitä. Sinervä liekki hiilloksen On leimu Marin silmien. Oi, poika, etsi taivahas Ja joudu tyttös luokse! Oi, muista aamuruskoas Ja kiiruisammin juokse!
Parsifal on heittänyt sinisen viittansa, Parsifal ratsastaa punaisessa viitassa. Parsifal on unhoittanut ilman siniset hyväilyt ja hiljaisen väristyksen hartaus-ilot, Parsifal on myrskyn punaista paloa ja Parsifalin kädessä liekehtii synkeä miekka. Parsifal, pimentokatsantoinen punaviittaritari lentää leimuna maailmaa. Haarniskat ovat hauraat sen synkeän ritarin edessä.
Kas sinne Pohjan leimuna myös lenti Kukinto-ajallansa neitonen; Tääll' lepää ruumis, siell' on puhdas henki, Kotoisen lammen tyyntä nauttien. Jäi laulun ruusut haudalleen ja tänne Jäi ystävät ja siskot suremaan. Vaan hautakumpu kuiskaa: Elämänne Valoksi loistakohon synnyinmaan. LYHYT KES
Eeterin silmä Siintävä aukee! Selvitä ilma! Usvat jo poista, Taivaalla tähtein Välkkyä suo! Aurinko loista Armaana tänne! Lämpöä luo! Ylhäisten keijuin Henkevä heimo, Leimuna leijuin, Maan yli kiitää; Haikea kaipuu Jäljissä liitää. Viirit ja verhot, Kuin suviperhot, Nousee ja vaipuu. Lehdosta, vuorten Alta ne väikkyy; Lemmetär nuorten Sielussa läikkyy; Metsolan varjo Riemua tarjoo.
Päivän Sana
Muut Etsivät