Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
Sano, kuka Sinon lumos korvamme, Ken toi sen turmakoneen, joka iski Sisäisen sodan haavan meidän Troiaan. Ei teräst' ole, piitä sydämmeni; Suurt' en voi suruani ilmi tuoda: Sanani kyyneltulva upottaisi Ja särkis äänen silloin, kun sen pitäis Enimmin teitä liikuttaa ja saada Teiss' ystävyyden sääli heräämään. Täss' sodanpäämies on, hän puhukoon, Niin sydämmenne sykähtää ja itkee.
Maatessa ah! maahan hiipi Vihollinen viekkahin, Uneen uuvutti ja sitte Kietoi kaikki kahlehin, Lumos vielä loitsuillansa, Jotta kukin kahleissaan, Ihastuisi orjuuteensa, Mieltyisi vain makaamaan. Näin jäi valtaan vihamiehen Koko kallis isänmaa. Kansa nukkuu ... kansaa, maata Rosvot raastaa, tuhoaa. Näinkö vihamies saa Suomen Vastuksetta valloittaa, Orjaks ottaa, ryöstää, tappaa? Eikö ole auttajaa?
Tuo ajatusten armas elin, Jonk oli jokellus niin hurmaavaa, Nyt pikku-kupuhäkistään on viety, Miss' sointujaan kuin lintu liverteli Ja korvat lumos sulosävelin. LUCIUS. Ah, sano sitten sinä, ken sen teki. MARCUS. Tuommoisna hänen löysin; puistossa Hän harhas, piileskellen niinkuin kauris, Jok' auttamattoman on haavan saanut.
Voi! me luulimme myös näkevämme Oudoss' ilmehessä salavoimat Paholaisen, niissä ihmetöissä, Joita Hän niin aulihisti teki! Luulo tämä oli eksytystä, Jolla lumos' silmiämme käärme Helvetistä, henki ikivaiheen.
Sotaan kehoitus on heistä Rauhan häiriöksi vaan; Noin se viekas vihollinen Lumos heidät loitsullaan. Orjat uskoo orjuutensa Varsin vapaudeksi. Kahleitaan he katsoo kalliiks Vapauden pantiksi. Vihollisen, vainoojansa, Sortajansa, surmaajan Uskovat he ystävänsä Innokkaimman olevan. Elon antajaks he aivan Luulee myrkyn murhaavan, Pahan hyväks, yönkin päiväks Elämäksi kuolemaan.
Yht' älä nimeä sä lausu vaan, Se muistost' ikipäiviks haihtukohon; Hän valmis kaikkea on kuulemaan, Mut Viaporia jos mainitaan, On rauha poissa, myrsky valloillahan. Mik' ennen lumos hänen sydäntään, Maa, kansa, kansan kunto, voima, väki, Mik' intoon nosti hänen henkeään, Tuon vuoren hautaan kaikki häpeään Ja pilkkaan, sortoon poljetuks hän näki.
Vain kotiin mua saattakaa, siell' ensin mä hälle jotain muuta toimitan, ja sitten menemme. RISTIRITARI. En tahtois, Nathan, taloonne toiste tulla, ennenkuin .. NATHAN. Siell' oottekin sill' aikaa käynyt? Ootte siis puhutellut Rechaa? Sanokaas: hän miellyttikö teitä? RISTIRITARI. Lumos minut! Vaan jälleen nähdä häntä en, en voi! En koskaan!
Mik' ennen lumos hänen sydäntään, maa, kansa, kansan kunto, voima, väki, mik' intoon nosti hänen henkeään, tuon vuoren hautaan kaikki häpeään ja pilkkaan, sortoon poljetuks hän näki. Ja senvuoks vavahtaapi vanhus tää, kun haudan nimenkin vaan kuulla saapi; ja hänen sydäntänsä kirveltää, ja hänen hiuksiansa pöyristää, jos Viaporista ken muistuttaapi. On ilta myöhä, kolkko, talvinen.
Kansa kaipaa, kaipaa lumousta, Luonnon pienet ei tee vaikutusta; Vaikka iltasilla nousee kuu, Senkin valo nyt jo vanhentuu. Kevät kulki, tuotti satakielen, Hetkeksi sen laulu lumos mielen. Kyllästyttiin. Ennen kuultua! Sehän vaan on vanhaa luontoa! Kaasuvalon keksi eräs ilta, Niinkuin tähdet, nouttu taivahilta. Saksan soittokunta ilmauu. Nähdään niitä viikko, kuullaan kuu. Vanhentuu!
Päivän Sana
Muut Etsivät