United States or Sri Lanka ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sanoi vanha Väinämöinen, itse lausui, noin nimesi: "Sentähen emäntä raukat vähemmin olutta saavat, kunp' on kyyt oluen juovat, maot viertehen vetävät." Leikkasip' on pään maolta, katkoi kaulan käärmeheltä. Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Elköhön sinä ikänä, tämän päivyen perästä kyyt juoko olosiamme, maot mallasjuomiamme!"
Hetipä kirosi herra, Kesken syönnin synkeästi, Sanovi sanalla tällä: »Enpä tuota turkastakaan Luullut nyt minä poloinen Perkelettä petturiksi; Kun on ilkeä isäntä Pilannut parahan viljan, Tuolla lailla tuhrannunna. Ei sitä tieä ihmisrukka, Mitä syöä syntisparan Vasta vanhana pitääpi, Kun ei nuorna näitä nähty, Noita ruokia rumia.»
"Sen nyt mieheksi sanoisin, urohoksi arvoaisin, joka umpiluut lukisi, saisi sarjahampahuiset leuasta teräksisestä rusamilla rautaisilla." Eipä toista tullutkana, ei ollut urosta tuota. Itse umpiluut lukevi, sarjahampahat sanovi alla luisten polviensa, rautaisten rusamiensa. Otti hampahat otsolta. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Metsän otsonen, omena, metsän kaunis källeröinen!
Täällä Savitaipaleessa sekä sitte koko ei-Hämeisessä Wiipurin Läänissä ja Inkerin maallakin sanotaan: tulloot, pyrkiit. Mutta missä ja kuinka laajalta sanotaan: tulevat, pyrkivät? sitä olisi minulla nyt tarpeen tietää'. Sanottaneeko missään, yhtä vähän kuin ei missään sanota' tulevi, sanovi ehkä Lönnrot kyllä niin kirjoittaa.
Neiti vastahan tulevi, hivus kulta hiihtelevi noilla Väinön kankahilla, ammoin raatuilla ahoilla. Kullervo, Kalervon poika, jo tuossa piättelevi; alkoi neittä haastatella, haastatella, houkutella: "Nouse, neito, korjahani, taaksi maata taljoilleni!" Neiti suksilta sanovi, hiihtimiltä hiioavi: "Surma sulle korjahasi, tauti taaksi taljoillesi!"
Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Kuu, keritä, päivyt, päästä, otava, yhä opeta miestä ouoilta ovilta, veräjiltä vierahilta, näiltä pieniltä pesiltä, asunnoilta ahtahilta! Saata maalle matkamiestä, ilmoillen inehmon lasta, kuuta taivon katsomahan, päiveä ihoamahan, otavaista oppimahan, tähtiä tähyämähän!"
Tuikkaen tuli palavi, vilkutellen valkeainen, eessä lapsen armottoman, kohalla kovaosaisen. Noin tunsi tulen isäntä, virkkoi valkean pitäjä, tuvallinen tuumoavi ja sanovi saunallinen: "poies turvaton tuvasta, armoton katoksen alta! Tuulen vieä turvatonta, ahavaisen armotonta, varatonta vastarannan." Kanteletar. Tuo kerta rajalle rauha.
Pursi puinen vastoavi, vene hankava sanovi: "Jo vainen sukuni muuki, kaikki veljeni, venoset, juoksi sormin soutamalla, airoilla avittamalla, huoparilla huopimalla, puhumalla purjehesen." Siitä vanha Väinämöinen heitti hiekalle hevosen, painoi puuhun marhaminnan, ohjat oksalle ojenti, lykkäsi venon vesille, lauloi purren lainehille.
Katsoi toiste, katsoi tarkoin, sanovi sanalla tuolla: "Saari kaukoa näkyvi, etähältä ennättävi, havukoita haavat täynnä, koivut kirjo-koppeloita." Sanoi vanha Väinämöinen: "Jo vainen valehtelitki; havukoita ei ne olle, eikä kirjo-koppeloita, ne on Pohjan poikasia; katso tarkoin kolmannesti!"
Kylä kyllinki sanovi, Miero mieltä jatkoavi, Ihmiset imehtelevi, Ajan kaiken kalkuttavi, Sonnassa minun elävän, Kakaroissa kasvavani. Vaan mitä kylä kyselet, Kuta miero kuikuttelet, Näistä pienistä pihoista, Kapehista karjateistä? Suokohon sula Jumala,