Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. toukokuuta 2025
Avaruudet ovat minun vallassani! Hetken hurmaava huimaus vaan: Iso selkä on jo takanani! Eikö tuossa jo häämötä vastarannan metsäinen manner ja eikö tuossa ole se kaukaa tuikkinut ikkunavalo? Ja tuossa jo joensuu, jonka ääressä talo sijaitsee... Huh! Etpä ollut pitkän pitkä, sinä Isonveden selkä, juoksin ylitsesi nopeammin kuin yksikään kesäinen vihuri.
Ja tuosta ma tulin tuntemaan, että rikkaat on rakkaampia.» TOPRA-HEIKKI. Ole vai, semmoisiinko minä olisin joutunut. Eikö meillä ole tässä tosi edessä, taikka saamme panna hampaat naulaan. KUNNARI. No, heikkari, elähän suutu. Minä olen jo totinen kuin vastarannan kiiski. TOPRA-HEIKKI. Joko olette ensimmäisen nälkänne sammuttaneet? MIKKO. Sen verran ainakin, että kuunnella saatamme.
Sitä elättää hankia sulattava päivä ja myöhään yöhön tippuva räystäs puro, joka kevätyönä soittaa tai kun kesätuuli kulkee sihisten yli heilimoivan pellon tai kun käy syysmyrsky ulapalta ja notkistaa vastarannan puut ja lepänlehdet nurin, valkoisen puolen päällepäin.... Tai kun on tämmöinen ypöyksinäinen sunnuntai-ilta ja hanuri kuuluu sillalta ja heilläkin tuntuu olevan haikea ikävä, vaikka tanssivat.
Matti jo kiivastui. Totinen ja jäykkä olet, kuin vastarannan kiiski et tunne etkä salli mitään viatointa huvitusta. Mutta älä luulekaan, että asia siitä paranee, sillä kun kerran olen Matille luvannut mennä, niin menen myös. Se on kerrassa sanottu. Elsa ei mitään virkannut, mutta hänen mielensä oli käynyt alakuloiseksi.
Petu ja Ville olivat tähän saakka yhtämittaa katselleet vieraita. Ville seisoi heitä aivan lähellä. Silmät olivat pojan seljällään ja kädet housuin taskussa. Ja hän oli totinen kuin vastarannan kiiski. Petu meni ja nykäisi häntä takaa. Mutta Ville ei ollut millänsäkään; suorana hän vaan törötti eikä kääntänyt päätään. Petu nykäisi toisen kerran. Ei sittenkään. Vielä kolmannen ja niin kovaa, että poika huiskahti muutaman askeleen eteenpäin ja oli kaatua rouvan helmoille. Jo nyt parkaisi ja töyttäsi päin. Petu kiiruusti pakoon, että hame viuhkasi.
Sinä soittaisit sitten piiat hyviksi ja ruoat kypsiksi eikö niin, pieni vastarannan kiiski? Sinä olet ilkeä! Sinä pilkkaat minua, kokematonta vaimorukkaa. Enhän, kultaseni. Vaan ole nyt tyyni ja sano mikä sinun oikein on? Näethän millainen on esiliinani siinä nyt on päivälliseksi keitetty rusinasoppa Rusinasoppa! Voi sinä lammesta nostettu sorsantytär! eikö muuta? Niin no? se kaatui!
Totinen ja jäykkä olet, kuin vastarannan kiiski, et tunne etkä salli mitään viatonta huvitusta. Mutta elä luulekaan, että asia siitä paranee, sillä kun kerran olen Matille luvannut mennä, niin menen myös. Se on kerrassa sanottu. Elsa ei mitään virkkanut, mutta hänen mielensä oli käynyt alakuloiseksi.
Musti oli sentähden valinnut talon pitkän laiturin pään näiden yksinäisten haavehetkiensä tyyssijaksi. Siinä oli hyvä miettiä. Siihen näkyi paljon vettä, taivasta ja vastarannan korkeaa havumetsää.
Ja niin tehdään juuri näillä samoilla paikoilla, joissa miespolvi sitten kihisi työtä ja toimeliaisuutta, jolloin aikasin ja myöhän pitkin rannikkoa ja laitureita ryskittiin, hinattiin ja hoilattiin, niin että vastarannan petäjikkö kimakasti kajahteli. Nyt ei lossata eikä lastata.
Ville, joka jo ikävystyi vankiensa sanasotaan, komensi nyt »mars». Toinen nousikin kohta, mutta se, joka kätensä oli telannut, oli kuin vastarannan kiiski. Ei liikahtanut paikaltaan, ruikutteli haavaansa, josta ei enää näkynyt tulevan vertakaan, ja väitti, ettei hän mitenkään jaksa paikaltaan liikkua. Ilkkuvasta naamasta huomasin, ettei miestä vaivannut mikään muu kuin halu kiusantekoon.
Päivän Sana
Muut Etsivät