Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. elokuuta 2024
Pääsiäislauvantai. Ilta päivä. Purimon hakotanhua. Oikealla kota ja peräkulmassa vaja. Kodan ja vajan välissä veräjä, joka vie miespihaan. Perällä hirsiaita ja veräjä, joka vie kylätielle. Vasemmalla talli ja navetta. Keinu seinään kiinnitettynä. Keskellä tanhuata hakotukki. Hai lia laa! laulan vaan: Vainioaidan takana vaan. Hai lia laa! laulan vaan: Oman tuvan oven takana vaan.
Tahdotko tulla vaimokseni? kysyi nuorukainen taasen, ja rakastaa minua myötä- ja vastoinkäymisessä? Niin, niin! sen minä tahdon! huusi tyttö, heittäytyen hänen rinnoillensa; niin, minä laulan ikuisesti: "Sun olen vaan". Siis päätetty, hyvä Emili! toisti Berndtsson, sittenkuin he molemmin olivat tyyntyneet.
HELENA. Hän sen saakoon, kunhan se vain ei ole mieheni Paris. PANDARUS. Hi, hi! Ei, hänestä hän ei huoli. Ne kaksi ovat kahtaanne. HELENA. Ensin kahtaanne, ja sitten yhtäänne, siitä tulee pian kolme. PANDARUS. No, no, ei siitä sen enempää. Laulan nyt teille laulun. HELENA. Niin, niin, alkakaa nyt. Mutta tosiaankin, ystäväiseni, sulla on hieno otsa. PANDARUS. Jopa jotakin!
Silloin laulan, konsa jouan, Kun en konsa joua'kana, Niin en silloin laula'kana; Enkä laula ensinkänä, Ei ole kulta kuulemassa, Oma armas oppimassa, On mua kuuset kuulemassa, Oppimassa hongan oksat. Miksi juot joesta vettä.
Soios laulu sorjemmin kuin koskaan ennen soit sa, kertoa kun immen tarun lyhyen, vienon voit sa. Lumikista laulan nyt ma keltasuortuvasta. Taivaan lapsi oli hän, ei tästä maailmasta. Silmät häll' oli siniset kuin ruispellon kukka, iho ilmi kuultava ja kultainen oli tukka. Niin sen ääni helisi kuin hopea ja tiuku, niin sen kasvu kaunis oli kuin ryytimaassa riuku.
»No, tule sitte, niin minä laulan sinulle kuninkaasta», sanoi Elina, ottaen pienimmän lapsen syliinsä. Muut tulivat niin lähelle, kuin pääsivät, ja laulu alkoi: »Niin iloinen kuningas metsässä on Ja se seurue, jota hän johtaa. Se loistaa kuin tähti, on suruton, Vaikka petos jo monessakin hohtaa. Oi, herra kuningas, Pysy hyvin varoillas,
Mitä siitä, jos löytäisin kerran ens-lempeni säveleet! Haa, kuulkaa! Nyt se on mulla. Sen löysin ma vihdoin siis. On aikasi joikua, joutsen, ja kuolla nyt säveliis. Te kuulkaa, kuinka ma laulan sysikutreista kassapään, miten pitkien ripsien alta, tuhat aatosta välkähtää! Ah, näittekö varttansa norjaa? Yli kukkien kulkee hän, se on hän, minun haaveeni heljin, se on impeni hämärän!...
Jo minäi silloin uuvuin, Kun ne uupuivat urohot; Jo minäi silloin vaivuin, Kun vaipui hevosen varsat. Minä laulan lapsen virttä. Minä laulan lapselleni, Kieltä pieksän pienelleni Pieksän kieltä penningittä, Suuta kullatta kulutan.
Kansan kannel jäi jälelle liki suuren Suomen linnan, alle kuusen kukkalatvan, päivänpuolelle mäkeä. Tuo päreä Päivän poika kulki tietä kuusipuista, istahti ilokivelle, käänti kanteleen kätehen: »Siis mitä minulle kerrot, soitto menneiden kesien?» Puhui kannel puusta tehty: »Kerron itsesi ihanan, laulan sulle Päivän laulun.»
Mut näin kun itseni ma kehnoks teen, Ma sua muistelen, ja leivon lailla, Jok' ylös maasta kiitää korkeuteen, Ma riemuvirttä laulan taivaan mailla. Rikastun lempes muistoista ma niin, Sit' etten vaihtais valtain aarteisiin. Kun menneisyyden muistot alan haastaa Hiljaisten aatosteni neuvostoon, Kun näen kuink' aika kaiken multa raastaa, Niin taaskin vanhain tuskain vallass' oon.
Päivän Sana
Muut Etsivät