Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. lokakuuta 2025
Sanoisit minulle, onnellinen, sattuiko sinulle jossakin, joskus tuokio onnen täydellisen. Niin ei koskaan sattunut minulle. Nytkin tosin ruusujen alla juhanuksena vieraakseni minä onnea kosin. Onkin onnea kyllä, onnen kultia taskullinen. Sentään puuttuu yks onnen muru, pienen pieni, mut varsin tärkeä, sillä sen puutteessa kaikki puuttuu ja onnesta voi tulla suru.
"Oi, poikani, kaunista kaikki on tuo, mut ken sitä huomaa, ken? Kuka kumma sun vaivasi palkitsee? Vain kuolema kostaa sen". Voi äitini hellä ja herttainen, mitä palkkoa pyytäisin? Kun kansani kallihin säilyis vain, minä riemuiten poistuisin. En vaadi mä valtoa ylhäisten, en kultia rikkaiden; mun palkkani kansani onni on vaan sekä henkiset he'elmät sen.
Lieskoina leimusi avaruuden tähti timantteja, kultia kylväen maille, raskaina ilmoihin harmajat huurut hyisistä, himmeistä notkoista nousi, kaaoksen kylmähän rintahan henki hehkuvaa tultansa luojista suurin. Hälveni häivät, kiehuen iti maa, joka jäisenä lepäsi äsken.
Vähäonniset huolissansa toivottelevat hänen kanssakärsiväisyydestä kovemmin kukkuvan, tytöt milloin kultia ja hopehia ynnä muita koristusaineita suustansa kukahtelevan, milloin ilmoittavan ajan, kuna naitaisivat. Emoton orpo valittaa, ei enää käestäkään iloa itsellänsä emonsa kuoltua olevan, jos kuinka kuuntelisi ja kääntelisihen.
Istunut tuoll' usein lakan all' olen, hartahin mielin kuunnellut tarinaa ai'an muinoisen, nähnyt valtavat hahmot sen sekä rohkeudella taas tulevaisuuden verhoa nostellut; nähnyt kaunoiset unet maalleni, toivonut sille, toivonut taivasten antimet runsaimmat, toivonut sille kuun hopeoita ja kultia päivän, teilleen valkeuden, rauhoa rannoilleen... Niin, mitä toivoinkaan, mitä aattelinkaan, mitä näinkään tuolla sun helmassas, kukkainen salomaa!
Tuoll' olen vuorellas sen louhistot kapuellut, Noussut kotkan laill' ain' yhä korkeuteen, Noussut ja nähnyt mun pyhän, armaisen isänmaani, Niinkuin morsiamen tyynenä loistossaan; Nähnyt auringon alas vaipuvan salmien helmaan, Kultia lähteissään heitellen yli maan, Tai punottain, ujostellen kuin salon impyen, nähnyt Kuuttaren kehräävän rihmaa häähamoseen; Tuon olen nähnyt, ja siin' useast' olen istunut yöhön,
Ei siemen rakkauden Jää multahan milloinkaan, Kevät kerran nostavi sen Sadon kultia tuottamaan. Tämä sunnuntai oli viimeinen, jona Gerda tällä erää oli kotona, ja hiljainen vakavuus vallitsi koko talossa. Lotta täti tuli hänelle sanomaan jäähyväisiä ja toi hänelle lahjaksi mitä somimman matkasälykön, joka sisälsi kaikkea, mitä mahdollisesti tarvittiin matkalla.
Noita päivä poimittihin, Ilta keolla istuttihin, Yö levättihin lehossa; Kuu kantoi kälyjä kolme, Kolmen neion vuotehelle, Syntyi poika nuorimmalle, Nuorimmalle, pienimmälle, Perehen parahimmalle. Ei tietä nimeä panna. "Miksipä nimen panemma, Kuksipa kuvaelemma? Kuvatkame Kullikiksi. Ei oo kultia isolla, Eikä kultia emolla, Eikä kullan kantajoa." "Miksipä nimen panemma, Kuksipa kuvaelemma?
Mua Olympon onnesta vetää pois halu huolihin ihmislasten. Mun harppuni heljä helistä voi vain ihmisen rintaa vasten! On muuten mykkä Muusien suu ja tyhjä mun marmoripääni, jos ei sieltä ihmisen ikävä soi ja ihmisen tyttären ääni. Vala kultia Aurinko-Taattoni suur' yli karkelokenttäin maisten! Tuost' onnesta turhasta osani vien ja neidoista kuolevaisten!
Piru hymyten vastasi: »Ruoste vie vain raudan ja vasken, tok' kultia lie.» Tulit liian myöhään ystäväin. Ivan harakat hyppi jo sydämessäin. Piru hymysi vaan: »Jos kullat vei, iva älysi helmiä ottanut ei.» Tulit liian myöhään ystäväin. Kävi ihanin impi jo sydämessäin. Piru silloin se kirosi kimmahtain: »Se lempo se eelleni ehtii ain!
Päivän Sana
Muut Etsivät