Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025


Epäilemättä hän nyt oli paljon uskollisempi itselleen kuin ennen. Mutta eihän näinkään voinut kauan jatkua. Eihän hän ijät kaiket voinut tätäkään kaksoiselämää elää.

Murhe, murhe joella Joukolan nyt soutaa. Niin, niin, niin, untahan kaikki on tää, mut kaunista, kaunista unta. Sua lemmin ja kaipaan ja kaihoan kuin syys-tantere talven lunta. Minä tahdon sulkea silmäni ja uskoa unta syvää. Olen uskonut paljonhan elämässäin, joka ollut ei näinkään hyvää.

Emäntä ei ollut moneen aikaan näinkään katkerata huomautusta tehnyt, ja nytkin se tapahtui enemmän lasten kohtaloa ja tulevaisuutta kuin omaa loukattua asemaa ajatellen. Auvisen huomiokyky oli alituisissa varomisissa kehittynyt niin tarkaksi, että hän vähimmistäkin viittauksista arvasi, mistä on kysymys.

Kaikkia näitä minä mietin ja aprikoin alinomaa, kunnes en enää voinut ajatuksiani hillitä. Kahdeksannen päivän aamulla minä päätin lähteä hänen puolelleen, sillä minun teki mieli nähdä häntä, vaikka joutuisimmekin riitaan kohta toinen toistamme nähdessämme. Minä lähdin korkeimmalle kukkulalle ja kun sinne saavuin, mitä näinkään muuta kuin itse mr Clisfoldin, joka tuli minun alueelleni!

Mutta mitä näinkään, kun olin avata puutarhan portti, ellei setä Hendersonia itse, joka yönuttu yllä ja yömyssy päässä, hengästyneenä, täyttä juoksua tuli alas huoneestansa ja huusi: "Lapsi, mihin ai'otkaan tähän aikaan päivää? Onhan vielä varsin aamupuhde." "Minua haluttaa mennä tuonne kukkuloille, setä," minä sanoin. "Ne ovat juuri saman-näköisiä kuin kotonani.

Ja me päätämme, että joidenkuiden eläinten kipu on meille vähemmän vastenmielinen vaihtoehto. Mutta näinkään me emme ole käsitelleet kysymystä tyhjentävästi. Sen mielenkiintoisimmat puolet eivät vielä ole tulleet huomioon otetuiksi. On olemassa muuan viisas järjestely, jota sanotaan luonnon tasapainoksi.

Istunut tuoll' usein lakan all' olen, hartahin mielin kuunnellut tarinaa ai'an muinoisen, nähnyt valtavat hahmot sen sekä rohkeudella taas tulevaisuuden verhoa nostellut; nähnyt kaunoiset unet maalleni, toivonut sille, toivonut taivasten antimet runsaimmat, toivonut sille kuun hopeoita ja kultia päivän, teilleen valkeuden, rauhoa rannoilleen... Niin, mitä toivoinkaan, mitä aattelinkaan, mitä näinkään tuolla sun helmassas, kukkainen salomaa!

Näinkään paljoa ei hän koskaan ennen ollut sanonut, ja minä tunnustan, että hänen sanansa minua ilahuttivat, sillä minua oli usein suututtanut hänen välinpitämättömyytensä minun ihailulleni ja koetuksilleni saattaa hänen menettelytapojansa yleisön tietoon.

Silloin tuntuu siltä, että pitäisi lähteä pois, kauvas pois, mutta mihin? Tuntuu siltä, että pitäisi saada siivet, joilla pääsisi pikaisesti, hyvin pikaisesti lentämään halki ilmojen, maiden ja metsien taa... Mutta ei tunnu hyvältä näinkään, jotakin siis täytyy koettaa. Mitähän, jos lähtisi ulkoilmaa haistelemaan, koska kuolema täälläkin kuitenkin on välttämätön.

Nyt ei ollut muuta keinoa kuin joko olla ääneti taikka valehdella äidille isän tieten. Sitäpä ei olisi haluttanut tehdä näinkään »arassa» asiassa. Koulutovereilta tuli, vastasi hän lyhyesti ja kiirehti pois. Kirjeitä lukiessa alkoi jo iloinen mieliala palautua, sillä sulhasen kirjeet olivat mitä rakkaimpia. Ensimmäinen kuohui ikävöivää, toinen vakuuttavaa rakkautta.

Päivän Sana

väki-joukossa

Muut Etsivät