Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Seutu oli aution yksitoikkoista: silmän kantaman savipeltoja reunojaan myöten täyteisine ojineen, yksin tuo vähän tummempi juova taivanrannassa metsä oli liian etäällä kuuluakseen näköalaan. Ja tämmöistä oli hänen näköalansa oleva aina, huomenna, ylihuomenna, koko pitkän elämän. Hän painoi otsansa kylmää ikkunanlasia vastaan ja tuijotti eteensä, suuret mustat silmät täynnä ikävöivää katkeruutta.
Väliin hän kumminkin vielä toivoi ankkuripaikkaa löytävänsä ja väliin taisteli hän hillitsemättömällä rohkeudella karien ja kuohujen keskellä, luomatta ikävöivää katsetta takasinpäin lapsuudenuskon rantaa kohden. Harvat olivat ne filosoofit, joita hän palavalla totuuden rakkaudella ei olisi tutkinut.
Tässä ei ollut mitään, jota Viion leskikin ei olisi voinut ymmärtää. Helppo hänen oli myös käsittää miten kaunista, ylentävää ja riemastuttavaa sen vanhan herran saarna on voinut olla. Ja tämä synnytti hänessä omituisen kaipauksen tunteen. Hän näki muitten ilon ja riemun, heidän onnelliset tunteensa ymmärsi. Mutta se teki hänet surulliseksi, pani hänet masennuksiin. Hän tunsi itsensä osattomaksi kaikesta ja aivan syrjäiseksi. Elsan tähden voi hän tuntea iloa ja onnea ja pyrki sitä tekemään omakseen ja elähyttämään sillä innostusta, riemua ikävöivää sydäntään. Mutta tämä hänen tunteensa ei saanut valtaa, kun Elsa pysyi itsekseen, ikäänkuin omalle varalleen säilyttäen kaiken onnensa.
Kaikki nuo hellät lauseparret, jotka esiintyivät kirjoitustavassa ja jotka eilen aavistuksen tapaisesti olivat liikuttaneet hänen tyytymätöntä, ikävöivää sieluaan, ärsyttivät häntä tänään ja saattoivat hänet sydämmessään tekemään vihamielisiä hyökkäyksiä teeskentelemistä ja ulkokultaisuutta vastaan. Enemmän kuin kaksi tuntia jatkoi kreivitär taukoomatta lukemistaan.
Sinä iltana ei tuhman Jussin ikävöivää katsetta kohdannut hymyily, eikä selvä ja iloinen katsanto lyhentänyt tietä kotikylään. Mutta kun Jussi hiljaa ja ahdistetuin mielin oli hiipinyt kotiinsa, niin näytti hänestä aurinko menneen mailleen toisin kuinka tähän saakka ja viipyvän poissa kauemmin kuin ennen.
Hän kantoi kirvelevää, ikävöivää sydäntänsä ja toivoi, että veli sanoisi tuon vähäisen sanan, joka jälleen aukaisisi heille portin lapsuutensa yhteisiin muistoihin, heidän monivuotiseen ystävyyteensä. Erik puolestaan kantoi kipeätä omaatuntoa siitä, että hänen tähtensä isän aikeet sukuperintöpuuhassa niin huonosti toteutuivat.
Nyt ei ollut muuta keinoa kuin joko olla ääneti taikka valehdella äidille isän tieten. Sitäpä ei olisi haluttanut tehdä näinkään »arassa» asiassa. Koulutovereilta tuli, vastasi hän lyhyesti ja kiirehti pois. Kirjeitä lukiessa alkoi jo iloinen mieliala palautua, sillä sulhasen kirjeet olivat mitä rakkaimpia. Ensimmäinen kuohui ikävöivää, toinen vakuuttavaa rakkautta.
Päivän Sana
Muut Etsivät