United States or Mozambique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja minä, joka luulin saavani nähdä hänen heräävän, kasvavan, ja yhä enemmän muodostuvan herttaiseksi, todelliseksi naiseksi, ei, pois kukkanen, se voi tuoksuta hyvältä ja herättää tanssi-yönä ihailua, vaan sitten on ilo mennyt, seuraavana päivänä pudottaa se lehtensä, varsi surkastuu ja heitetään pois risuläjään.
Jos olet mun, Ei myrskyt taivahalta näy. Ei ruoho lakastu, Ei lehti kellastu, Ei jäädy aallotkaan, Hymyilee taivas vaan, Ei tule talvi, vaikka näyttää, Vaan kevät sydämeni täyttää, Jos olet mun. Syys lähestyy. Jok' aamu kukat kyynelehtii, Jok' ilta heist' yks surkastuu.
Elä sano kauan, Ei kevät kestä kauan. Tuoni: Kauan sä toimit, Kukkia poimit Surkastuu kesän kukka. Elämä: Kauanko kauan! Elä sano kauan, Ei kesä kestä kauan. Tuoni: Kauan sä hyörit, Niität ja pyörit, Teet elonkorjua kauan. Elämä: Kauanko kauan! Elä sano kauan, Etsin jo hoivaa sauvan. Tuoni: Kauan sä horjut, Myrskyjä torjut, On elo kaikk' oma haudan. Elämä: Kauanko kauan!
Tavaraa on minulla tarpeeksi, minulla on koti, jossa saan olla teidän kanssanne teidän, jotka minulle olette rakkahimmat olleet, sitte kuin äitini kuoli; sillä, veljeni sinä et yksin Maissia lempinyt, minäkin häntä rakastin, vaan niinkuin kasvi rakastaa päivän valoa, jota ilman se lakastuu, surkastuu ja kuolee pois.
Puu jo heittää Lehvän keltaisen, Marraskuinen pilvi peittää Hautaa kukkasten; Talvi niiltä sulon surmas, Mutta mieleen, jon ne hurmas, Suvi-lämpimällä loistaissaan, Virkoovat ne vielä muistoinaan. Ruusu rukka Riutuu aikaisin; Loistaneeko ihmiskukka Tuota kauemmin? Sorjana se taimii, väikkyy, Poski hohtaa, silmä läikkyy, Vaan jos viima sattuu vartehen Surkastuu se, kuolee kalveten.
Te ette tiedä kenelle se sykkii, ette tiedä että se sykkii isänmaalle palawasti, ei, se sykkii hehkuwasti ja kumminkin te istutte arwelematta tuomioistuimelle ja annatte tuosta hehkuwasta sydämen sykkimisestä aristelematta semmoisia päätöksiä kuin: "Kyllähän siitä tulisi" "se on liian kowa" "sitä pitäisi paljon parantaa" ja "waikuttimet eiwät ole wapaasti käsitettäwät", samalla kun suuri kansalaisenne kärsii, riutuu ja surkastuu ruumiillisten elämäntarwettensa tähden riutuu, surkastuu ja uupuu keskenikänsä hautaan!
Mutta tie rikkauteen kynän kautta tuntuu pitkältä ja niitten olentoin elämä, jotka ovat minulle ylen kalliit, surkastuu, sillä välin kuin kiipeen sille portaalle, josta voi heitä auttaa!
Ah, turhaan, kun sen kukka surkastuu, Sen juurta kastaa kyyneltulvin kaipuu; Surkastuneelle aukee haudan suu, Ja varsi kylmän äidin helmaan vaipuu. Oi, pianpa lentää palaamattomiin Tää pyrinnön ja toivon taistohetki. Kun tie niin lyhkäiseksi määrättiin, Miks' ennen loppuu riemumme kuin retki? Sua kohden, mennyt aika, katsahdan, Kuin pursimies päin kaipaamaansa rantaa.
Rauhan laakso äidin helma, Jossa sadut kukoistaa, Isän sylissä taas Ilma Hongan turviss' istahtaa. Päivyt hellä hymyileepi Isän, äidin kasvoista, Joka silmä tuikkeleepi Hälle tähtivalona. Ilman kyynelkin on armas, Kuin yön kyynel kesäisen; Raitis on se eikä karvas, Ei kuin myrskyt murheitten. Taas kun riemuita hän saapi, Enkelitkin riemastuu, Ja ken häntä katsahtaapi, Siltä murhe surkastuu.
"Surkastuu ja kuolee, ennenkuin on itämäänkään ruvennut." "Ei, neiti, ja tuhat kertaa ei!" huudahti Yrjö. "Mutta mitä tämä kasviopillinen esitelmä oikein tarkoittaa?" "Se on kokemustani vaan. Katsokaas, neitini, luonnon ikuinen kukka on nainen, se on Luojan jaloin työ.