United States or Singapore ? Vote for the TOP Country of the Week !


Lotan silmästä leimaus sinkoaa: »Sinut, sankari, tunnen nyt. Tuli äitiä köyhää sun puolustaa, miten työs olet täyttänyt? Kojun nurkassa vain pidit vinguntaas, muka haavojas vaikeroit; oli valju naamas, nyt puuntaa taas, ja ne haavas näytä, jos voit! Emos ettäkö tuonen jo turviss' on, ei puoltoas pyydäkään! Tämä maa, se on äitisi turvaton, petit, pelkuri, äidin tään.

Rauhan laakso äidin helma, Jossa sadut kukoistaa, Isän sylissä taas Ilma Hongan turviss' istahtaa. Päivyt hellä hymyileepi Isän, äidin kasvoista, Joka silmä tuikkeleepi Hälle tähtivalona. Ilman kyynelkin on armas, Kuin yön kyynel kesäisen; Raitis on se eikä karvas, Ei kuin myrskyt murheitten. Taas kun riemuita hän saapi, Enkelitkin riemastuu, Ja ken häntä katsahtaapi, Siltä murhe surkastuu.

Ajan alasmäkeä jo vierii Heidän elämänsä toikot päivät; Vuotta kaksikymmentä jo lähes Monessa he ovat kantanehet Helteessä ja kylmäss' iestänsä. Mutta eihän ydintä ja voimaa Vielä jäsenistä jykevistä Puutu; vielä vuosia he käyvät Tuomon turviss' ikeen jynkän alla Kaimalassa, Luiki niinkuin Poika.

Vertaisteni turviss' elän täällä niinkuin murtokuusi muiden päällä, heille kuormaks, inhoks itselleni. Arvo ois tok' elämällä vielä, jos tuo poika palais voittajana tappelusta kirkon tienohilta." Vanhus, viime sanan kuuttuansa, riensi pois kuin tulen polttehelta; vaan jo vaalennut ol' illan rusko, ennenkuin hän kirkonkylään ehti.

Liekö vanhus Korkeampain valtain turviss' ollut? Kun hän toivotonna katsoi ylös, Loisti siniraita pilvilöistä, Valon enne. Kirkossapa virsi Alkoi silloin; luodoll' autiolla Hengittikin tuulen ensi viima Lehvissä, ja ensi leivo lensi, Heränneenä valost', ilmaan. Poies Haihtui luonnon horros.

IMOGEN. Mielisti; kunniani turviss' on se, Kosk' osakas on mieheni; sen kätken Ma makuusuojaani. JACHIMO. Se kirstuss' on, Väkeni sitä valvoo. Saanko vallan Sen teille lähettää vain ensi yöksi; Huomenna laivaan astun. IMOGEN.

Tuopa nyt mielessään imehdellen arveli, mietti: »Vanhus ehkäpä äskettäin ei nimeäni kuullut riemussaan mua vierast' outoa tarkkailematta, tai oli armaamp' ystävä muu kuin taattoni hälläNäin hän mietti ja virkahti vihdoin: »Arvosa pastor', polvenne turviss' äskettäin jos seisonut oisin, olkaanne kallistuin, hivellyksenne tuntien hellän, oisin taattoni, tuon ikävöidyn, ma haastavan luullut.