United States or Saint Pierre and Miquelon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ma metsän syngikköhön kömpisin, Ett' ihmissilmä hyljättyä ei Sais nähdä, eikä viime tuskaani; Vaan raajat tahtoa ei tottele, Ja kuolon puuska syöntä jäädyttää... On mennyt ... tyhjään mennyt kaikki tyyni, Mi hohdolla, jon hornan henki lainas, Mun pillomuksen kuiluun viehätti, Ja syömen valhe-unelmilla hurmas. Ylt' ympäri ma aaveita vaan nään.
MONTAGUE. Romeo ei; Mercution ystävyys vain hänet hurmas; Mit' oisi laki vienyt, sen hän vei: Tybaltin hengen.
niin kauan kuin tuon ijäisyyden ilon, Beatricesta mi suoraan loisti, mulle auvoksi heijastivat kasvot kauniit. Mun hurmas hymyllään hän kirkkahalla ja lausui: »Käänny, kuuntele, ei yksin mun silmissäni paratiisi ole.» Kuin kasvoin ilmehestä joskus näkyy maan päällä tunne, jos se on niin suuri, se että sielun kokonansa valtaa,
»Maannut olen, maata voinut, Hukkaan maata vapauden, Kolmen lyhven tiiman päästä Olen orja jällehen! Miehuutta, Sebastian! Työhön! Oi, se syntiäkö ois?» Tarttui pensseliin ja aikoi Pyyhkäistä madonnan pois. Mutta voimaa, henkisyytt' on Heikoissa sen piirteissä. Oi, se hengittävän näytti, Hymy hurmas sydäntä.
Eli se sitten oli; käy se laatuun, näät ihmistapa on kuin lehti oksan, mi haihtuvi ja toinen sijaan tulee. Vuorella korkeimmalla merten yli, ma elin synnissä ja synnitönnä ens tuokiosta siihen, jolloin Päivän neljännes muuttuu sekä kuudes seuraa.» Seitsemäskolmatta laulu »Soi Isän, Pojan, Pyhän Hengen kiitos!» nyt kautta kaiken paratiisin kaikui, niin että hurmas minut laulun sulo.
Ja sielusi säihkyä aallot päilyy. Ne milloin kuohuu ja vaipuu milloin, Vuoks hymysi, vuoksi kyynelies, Ja niin kuni tähdet, mi syttyvät illoin, On tielleni oppaana katsehes. Sun tahtohos haahteni syviä sous. Ja pilviä kohti se syöksyin nous, Mun iloni, eloni onpi sun hurmas, Ja katsehes synkkä mun onneni surmas.
Eli se sitten oli; käy se laatuun, näät ihmistapa on kuin lehti oksan, mi haihtuvi ja toinen sijaan tulee. Vuorella korkeimmalla merten yli, ma elin synnissä ja synnitönnä ens tuokiosta siihen, jolloin Päivän neljännes muuttuu sekä kuudes seuraa.» Seitsemäskolmatta laulu »Soi Isän, Pojan, Pyhän Hengen kiitos!» nyt kautta kaiken paratiisin kaikui, niin että hurmas minut laulun sulo.
Tuo tähti kaunis, joka lempeen lietsoo, hymyhyn hurmas idän ääret kaikki, Kalojen tähtimerkin kalventaen. Ma oikealle käännyin tarkastamaan etelän äärtä: tähteä näin neljä, jotk' oli nähty vain ens ihmis-aikaan. Iloitsi taivas niiden tulkinnasta. Oi, pohjan puoli, kuinka orpo olet, kun saa et nähdä moista kirkkautta!
Yleiseen iloon yhtyy etäinen vieraskin, Ei niinkään vieras sentään, vaan tuttu läheisin, Runotar kaino Suomen, Sun ensilempesi, Nyt riemupäivänäsi Sinua tervehtii. Se muistaa armast' aikaa, jon' ensin yhdyitten, Se halpa maan ol' impi, ja silmä itkuinen, Sit' ilkuttihin, mutta sen näkö hurmas Sun: Sydämmeen sinä katsoit, muut katsoi pukuhun.
Välistä koreissaan tul' meille Maija-Liisa, Jok' aikaisin mun hurmas silmin kaunehin, Mut mummon katsehet ne kääntyi pukimiin, Ja tulleelle hän virkkoi lausein lempein: «Kom hit, mitt gull, och dina agremanger visa!