United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !
HAMLET. Sydämmessäni taiston tapaist' oli, En saanut unta; pahemp' oli olla Kuin kapinoivan jalkapuussa. Nopsaan, Ja kiitos nopsuuden, se osoittaapi Ett' usein varomattomuus on hyödyks, Kun syvät tuumat raukee; siitä näemme, Ett' aikehemme Luoja muovaileepi, Jos kuinka niitä telsommekin, HORATIO. Varmaan.
Poltto povessain on täällä, eikä ennen raukee kuin mun kerran pääni päällä kuolon kukka aukee, mielen murhe, tuska tunnon murtaa multa miehen kunnon. Tiedän, etten maailmassa enää muuksi muutu, miesnä oon, mik' olin lassa, elämään en suutu, tahtoisin vain nähdä kerran rakkauden ja rauhan Herran.»
Hälläpyörä keväällä 1870; Kaikuja Hämeestä 1872. k. 5/4 1870. Tuoll' ulkona on kirkas, lämmin nyt, Yön kahleet juotteistaan on hellinnyt, Luonnolta kolkko ruumispeitto raukee. Kaikk' uuden elon, uuden kiihkon saa, Hengelle uudet rientoalat aukee: Tää tietää juhlaa, rauhaa ennustaa. Ken arvas sortaa nämät luonnon lait!
"Oi raukka, sun ruumiis raukee pois." "Oi, jospa se vieläki raukeemp' ois." "Sun silmäs tuike se tummenee." "No, tummetkoon, se ei haittaa tee." "Sun poskeltas puna pois putoaa." "Mun kultani lempivi hopeaa." "Oi, turha on toivosi, onneton, Sun petti hän, hällä jo toinen on." "Ei pettää voi minun kaivattun', Ens' sunnuntaina hän noutaa mun."
Se tunnussana johtonansa Ja lemmen liekki rinnassaan Eteenpäin taistoon kulkee kansa Ja voittohon tai kuolemaan; Ja riita, viha, vaino raukee, Kun soipi äidin nimi tää, Veljellen veljen syli aukee, Kun »Maamme»=laulu helkähtää. Nyyrikki 1888. V:n 1890:n maistereille.
syvään syömen pohjahan, ett' aivan kaikki aukee rinnan ukset arimmat ja neitilinnat raukee. Huomaa sen hän itsekin ja äkkiä vaikeneepi nähdessään, miten taideniekka hiljaa hymyileepi. »Hyi, te minua pidätte yhä varmaan piennä lassa vaikk' olen täysikasvanut ja käynyt kosimassa on jo minua opettaja kylän kiertokoulun.» Silloin herää aatteistansa taideniekka joulun.
Ponnistuskin heikko on, Horjut, käsi on hervoton, Hennot polvet hoipertaa, Silloin, laps, sun kuolema saa, Koht' olet hölmä verinen Alla tuhanten toisten Tuskien askelten. Punapirskein runsain päilyy Piikkihihnat, purskuin vihaa, Jolla voudin pamppu häilyy, Vihloin miesten, naisten lihaa. Satamalla lyönnit laukee, Kun ken väsyy, kun ken raukee.
Minä en luota mihinkään ihmiseen. Se olisi todella turhaa. Kaikki, mitä ihmisessä on, pettää; kaikki, mitä ihmisestä lähtee, raukee. Jumala, minun Jumalani, etkö Sinä kuule minua? Oletko Sinä kuollut? Sinä et voi kuolla! Sinä vaan lymyilet. Sinä olet valinnut minut tähän työhön. Minä tiedän sen. Oi, nouse siis ja vaikuta.
Hän vaikenee, pää vaipuu, tuliseen jo kyynelvirtaan hältä ääni raukee. Jo kyllin puhui veli veljelleen, avoinna syli, astuu askeleen hän vartoin että veljen syli aukee. Rajusti, tuskan, vimman velloen, Juhanan, vanha rinta silloin nousi; vaan seinält' olan takaa vaieten hän tempaa pistoolin ja tähtää sen päin veljen rintaa, virehessä jousi.
Kirkas oli vielä ukon otsa, vedettömät vielä neidon silmät, mut vaikk' oli pyhä, ruoan jälkeen levolle ei kumpanenkaan mennyt. Kului hetki, hidas kuin se hetki, kunnes pilvi, ilmanrannall' astuin, nousee, puhkee, raehtii ja raukee; lohdutellen sitten ukko lausui: "Kylän tie on pitkä, tyttäreni, suotkin vettynehet satehista, purot portahitta, vaarat jyrkät.