United States or Hong Kong ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olkaa miehiä, taistelkaa nyt sankaritarmoin, kunnes ylleni saan sovat sorjat kuulun Akhilleun, jotka ma saaliiks sain, kun Patroklon minä kaasin." Virkki ja pois heti riensi jo Hektor heiluvaharja taistelun riehunnasta, ja joutuen juoksi ja ehti 189 kumppanit saavuttaa, tovin matkaa mennehet vasta, kuuluja viemäst' Ilioniin tamineita Akhilleun.
Ja ootteko mennehet milloinkaan te aamulla järven rantaan, kun aurinko noussut on aalloistaan ja paistanut valkosantaan? Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin, sumun keskeltä nousiko seijastuin sadun saaret, niemet ne terheniset? Sitä utua unhota et. Oi, ootteko silloin te tunteneet maan luonnossa maailman Luojan? Oi, ootteko silloin te löytäneet yön aaveilta armahan suojan?
Taaskin käy mun yksinäisen luona Ystävät nuo mennehet ja kalliit, Autuuteni aikaiset nuo haahmot, Mökki lammin luona, metsä, vuori, Leikit, laulut, riemut, unelmat ja Ensi lemmen kukkais-huokaukset! Oi! ma mietin luonnon lempeyttä, Että kaivatessa meill' on muisto, Josta entis-onni hellä, vilvas Niinkuin aamukaste sydämmelle, Keskipäivän paahtaessa, vuotaa. Maalari.
Kaikki on huolteni ilkeät varjot säälivä unhotus vienyt, muistoni kirjavan sarjan kullalla huolinut lohtua antava aika. Ja houkuttavaisina leikkivät siellä vain minun mennehet riemut, vain minun kultaiset päivät, leikivät siellä mun henkeni herkkähän silmään niin kuni poudalla vetreän virkeä auer tanssivi päivyttä vasten hienona tähtöis-vyönä.
Mutta myös kuolevan huulet hurjentuvat ja hänen syntinen, herjaisa laulunsa soi syvälle kauhistuviin munkkisydämiin... »Kuin kalvava kaiho se munkkeihin tarttuu, se kadotetun elon murheeksi karttuu, he muistavat kaiken, mi päässyt ei kukkaan, ajat nuoruuden, ammoin jo mennehet hukkaan ...» Mitä tämä oli? Oliko Johanneksesta äkkiä tullut runoilija ja suuri runoilija?
Sittekin, silmissänne kun näen tuon katsehen, hehkun poskillanne ja kasvoiss' ystävän sielun ja muodon, vuodet mennehet unhotan pois sekä kohtalon vaiheet unhotan raskaan vanhuuden, elon unhotan huolet kaikki ja tuonenkin, joka on jo sen kaivatun vienyt; unhotan kaikki ja muistossa taas hänen vierehens siirryn, nuorna kuin muinoinkin, povin paisuvin, hehkuvin mielin.» Lausui näin sekä nuort' yhä vierastansa hän katsoi.
Siellä merta unelmain Ajatukset kulkee, Kysymykset monet vain Kuolo i'äks sulkee. Ajat jälleen muinoiset Kauan poi'es mennehet Iloksemme palaa, Muistoin meitä halaa. Nyt jo tuska laukeaa, Uni suopi hoivaa, Pieni jalka levon saa, Käsi pieni voimaa. Ilolla kuin lintunen Lennät läpi aikojen, Merten yli maille Toivon, armahaille.
Hoi, vaari, vaari! Tietää tahtoisin, He minne mennehet on kumpikin. Myös Liisa poissa! Yksin olen ma Huu! kuinka mieltä kovin kammottaa Ja sydämeni kovin sykkäilee! Se tekee niin. Se hälle tykkäilee! Siivet jos saisin ja lintu mä oisin, Lentää mun kultani luo minä voisin; Korvess' on mun nyt Viihtyä täytynyt, Uneksia vaan Kultaistani saan! Se ompi hän! Ah, armas Jumalain! Mun kyyhkysein!
Kaikki on huolteni ilkeät varjot Säälivä unhotus vienyt, Muistoni kirjavan sarjan Kullalla huolinut lohtua antava aika. Ja houkuttavaisina leikkivät siellä Vain minun mennehet riemut, Vain minun kultaiset päivät, Leikkivät siellä mun henkeni herkkähän silmään Niin kuni poudalla vetreän virkeä auer Tanssivi päivyttä vasten Hienona tähtöis-vyönä.
Petoin kanssa kamppailla, Myrskyss' olla, ukkoista Kokea jos päivän saa, Kunhan illan tultua Löytyy koti rauhaisa Taistella se kannattaa. On kesä mennyt paimenten, Ja kuihtui kesän kukka; Syys ohitse on myrskyinen, Pois metsän keltatukka. Ne mennehet, Vaan paimenet On talven pakkasissa Viel' iloiset, Kuin tähtyet Tuoll' ylätaivosissa.