United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt, kuulen minä, tulevat herrat kotiin... Kaikella muotoa, eno kulta, älkää antako niiden huomata, että minä olen oppinut niin rahtuakaan, sillä silloin he kutsuvat minua sinisukaksi, töpössä oppineeksi, ja niin edespäin. Minä olen näinä päivinä kuullut niin monta pilasanaa oppineista naisista, että minä oikein kauhistun. Metsästysseura palasi hyvine saaliinensa.
KERTTU. Niin, herra jesta, onpa se yhtä kaikki vähän sommoo. Mittään arvelovat tytöt siellä kotpuolessa, kun kuulovat, että min' oon jo kihloissa? Eiköön nuihin käy vähän katteeks'? Minä kauhistun. HEIKKI. Elä ole milläsikään. Kyllä se siitä tasaantuu. TOINI. Tiesinhän sen, rakas Gertrud. Sinä kun olit suloisin ja viehättävin kaikista, niin olihan luonnollista, että sinut ensiksi vietäisiin.
Epäilen kutsumustani, epäilen, onko minulla todellakaan Jumalan henkeä ... minusta koko olemassa olo tuntuu valheelta, petokselta Jumalaa kohtaan, ja kun ihmiset antavat minulle haukkumanimiä ja pilkkaavat menestystäni saarnaajana, kauhistun minä kuni kavaltaja, jonka korvaan joku äkkiä kuiskaa hänen salaisen rikoksensa.
KULLERVO. Kaiken onnes niissä näet, jos katsot tarkemmin; oman armaas löysit tässä, neito nuori. Me yhdessä elämme kuin ruhtinaat, ja kunnaalle korkealle huoneemme rakennamme, johon kaukaiset tienot näkyy. AINIKKI. Ken olet ja miksi otsassas tämä merkki? Elä katsahda minuun noin hirveästi, minä kauhistun. Mies, minä tahdon sinusta erota.
"Niin, nyt tulette myöhään, parahin rouva Griebel", sanoi herra Markus. "Ei sentään ole niin pahasti ettei ole vanhaa aivinaista, eikä arnikaa käsillä, kuten maatilalla näyttää olevan. Kokemattomalle kädelleni sattui onnettomuus siellä, ja kun kauhistun hirveästi kaikkia siteitä minä olen jotensakin arka riensin tieheni, mutta turhaan" tässä hän totisella katsannolla kohautti olkapäitään.
Kaiho on köyttä temponut vuosi vuodelta turhaan. Tuo kaiho se kylvi ensimmäiset väsymyksen siemenet, ja kun siemenestä kasvoi suuri puu, kävi kaiho viimein sen juurelle nukkumaan. Onko elämä tällaista? Minä vain kysyn. Mutta kysyessäni tartun kynään. Miksi? Aijonko kirjoittaa päiväkirjaa? Minä kauhistun. Olen aina vihannut päiväkirjoja.
Joo, minä aijon pistäytyä Saaren kaupunkiin ja jos alan viihtymään, jäänkin sinne joksikin ajaksi. Täällä käypi vähän ahtaaksi. Ahtaaksiko? Mikäs nyt päähäsi pisti? Oikeinhan minä kauhistun... Niin, minä olen huomannut sen viisaimmaksi. Täällä ei ole muuta kuin juoruämmiä ja yksitoikkoisuutta.
Surmata jos sun on sallinut Zeus kaikk' iliolaiset, tanterehelle ne luot' aja mun, tee hirmujas siellä! Kukkuranaan jopa kuolleit' on minun aaltoni armaat, vieriä lainkaan ei vedet voi meren mahtavan helmaan, ruumiit tukkivat tien; ylen hirmuisesti sa murhaat: Herkeä, heitä jo! Kauhistun sua, valtias miesten!"
Mut hän ei tule, tässä seison mä Nyt suojatonna, koska lähestyy Mua koetus ja kiusa kamala. Mä, sitä aatellessa, kauhistun. HANNA. Sen tiedän. Meitä kumpaistakin kohtaa Se onni ankara. ELMA. Et tiedäkään. HANNA. Mitä tarkoitat? Meitä uhkaisko vielä joku pahempi? ELMA. Minua. HANNA. Oi, selitä!
Rakastumasta ei voi ketään kieltää, mutta siitä on välttämätön seuraus naiminen, ainakin minun mielestäni, joka kauhistun pitkiä kihlauksia. He menevät siis naimisiin, sillä heillä ei ole muuta keinoa. Mitä sitten seuraa, sille eivät he mitään voi. Jos joku on janoon kuolemaisillaan, juopi hän tarjona olevaa vettä, vaikka siinä mahdollisesti myrkkyä olisi.