United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Joksikin vilkas väittely syntyi vastoin tavallisuutta erään pohjoisvaltiomiehen ja erään Texaslaisen välillä.
Olihan kamalaa, jos Liisa noin ajatteli! Täytyi puhua järkeä hänen kanssaan. Ja saada hänet toisin ja terveemmin asioita katsomaan. Sinä erehdyt, erehdyt tykkänään! sanoi hän. Enhän minä tahdo päästä sinusta. Mutta olosuhteet voivat kyllä vaikuttaa niin paljon, että meidän ehkä joksikin aikaa on pakko erota toisistamme. Nyt se oli sanottu! Kuinkahan Liisa mahtoi ottaa asian?
Hän tuli käsittämään ja huomaamaan, että halvinkin ihminen saattaa olla joksikin hyödyksi ihmiskunnalle, kun hän on vaan rehellinen, vaikk'ei hän ole rikaskaan, jolle hän ennen niin suuren arvon pani. Hän huomasi, että varoja ja rikkauksia saattaa käyttää paljon hyödyllisemmälläkin tavalla, kuin rahojen kokoamisella, vieläpä niinkin, että siitä on hyötyä sekä itselle että muille.
"Mailma on aivan kummallinen", muistutti tätini, nenäänsä hivuttaen; "kuinka tuo vaimo joutui siihen tuommoisella nimellä, on minun mahdoton ymmärtää. Luulisi, että olisi paljon helpompi syntyä Jackson'iksi taikka joksikin semmoiseksi". "Kenties hänkin ajattelee niin; eihän nimi ole hänen vikansa", sanoin minä.
Ei minua haluta lähteä. Sinä kai kaipaat virkistystä. Lähde. Jos sinun tulee ikävä? Ei minun tule? Voithan sinä kirjoittaa. Kyllä. Ei isä tiedä. Luulee joksikin toveriksi. Oi Lyyli. Minä olen niin kurja ihminen. Et sinä ole huono, et! Et sinä ole huonompi kuin muut! Jos minä jäisin? Sinä lähdet, koska isäsi sen tahtoo. Niinkö luulet? Tietysti. (
Hänen keppinsä oli tehty ebenpuusta ja sen päässä oli tavanmukainen narrinpää, jonka korvat olivat hopeiset, aasinkorvien muotoiset; mutta ne olivat niin pikkaraiset ja niin hienosti veistetyt, että tätä narrin keppiä, jollei sitä aivan likeltä tarkasteltu, olisi voinut luulla joksikin juhlallisemmaksi virkasauvaksi. Nämät olivatkin ainoat hänen ulkonaiset ammattimerkkinsä.
Konsuli A. oli naimisissa nuoren, suloisen ranskalaisen kanssa. Hän oli tutustunut neiti C:n kanssa Pietarissa, voittanut kaunottaren sydämmen ja tuonut hänet voitokkaana sankarina kotikaupunkiinsa. Onnellisina elelivät he jo toista vuotta yhdessä, tosin pariisittaren oikut välistä nostivat pilvenhattaroita avioelämän kirkkaalle taivaalle, mutta konsuli oli löytänyt erinomaisen keinon, millä hän ne aina poisti ennenkuin uhkaaviksikaan ehtivät kasvaa. Hän tunnusti silloin aina olevansa väärässä, pyysi anteeksi vaimoltaan, ja tämä, tuntien itsensä olevan väärässä, tuli ensin noloksi, rupesi sitten nauramaan, ja aurinko paistoi taasen entistä kirkkaammin... Mutta sattuipa tapaus, joka häiritsi konsulin perheonnen. He olivat aina toivoneet tilaisuutta, päästä joksikin aikaa Pariisin ihmis-pyörteessä oleskelemaan, mutta konsulin monimutkaiset ja usein kireätkin asiat estivät yhäti heitä matkalle lähtemästä. Mutta nyt tuli äkkiä tärkeä asia, joka vaati konsulia pikemmiten Bordeauxiin lähtemään; tilaisuus olisi nyt ollut Pariisissakin käväsemään, mutta suureksi onnettomuudeksi oli nuoren rouvan tila sellainen, ettei hän mitenkään voinut mukaan lähteä. Ei auttanut muu, kuin että konsuli yksin lähti matkalle. Kun hänellä ei aikaa ollut tuhlata, päättikin hän lähteä heti paikalla ja kiireellisten valmistusten jälkeen oli konsuli jo rautatieasemalla nuoren vaimonsa saattamana. Vielä muutamia herttaisia hyvästijättösanoja, kello löi kolmannen kerran, konduktööri vihelsi, mutta mitä nyt! Rouva hyppäsi äkkiä lähemmäs sitä avonaista ikkunaa, jossa konsuli istui ja vapisevalla äänellä huudahti: »
Selvittyäni Black Demonista ja sen miehistöstä, päätin kumminkin taasen joksikin ajaksi erota merimies-elämästä. Minä asetuin New Yorkiin erään suomalaisen luo majaa pitämään, ja hän sitten erään tuttavansa avulla toimitti minulle paikan muutamaan laivakonttooriin. Mutta päivää ennen kuin astuin siihen toimeeni, jouduin pieneen seikkailuun, jota en voi sivumennen olla kertomatta.
Varsinkin siihen aikaan, jolloin tämä saari harjotti vähäistä kauppayhteyttä Intian kanssa, oli täällä pelkkä naapuruus samaa kuin ystävyys, ja vieraanvaraisuus muukalaisia kohtaan oli yhtä hyvin velvollisuus kuin huvi. Kun kuulin naapurini saaneen toverin, riensin hänen luoksensa, ollakseni joksikin avuksi kummallekin.
Jos minä saisin sen asian joksikin määrätyksi päiväksi, niin ei minun tarvitsisi olla joka huutoa kuulemassa, ehdotti Mikko. Antakaa siellä sen lautamiehen, joka on haasteen toimittanut, kirjoittaa se listalleen, niin minä täällä jakaessani asioita asetan sen neljänneksi käräjäpäiväksi. Tämä on ensimäinen, sanoi tuomari ja lyijykynällä kirjoitti pöydällään olevaan paperiin.