Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Nous Afrodite vaunuihin, sydän synkkänä tuiki. Viereen Iris nousi ja tarttui valjakon ohjiin; kiihtäen viuhui ruoska, ja riensivät pois hevot alttiit. Koht' ikivaltain luo he Olympoon pääsivät ylhään. Siell' orot vaunujen eestä jo tuulena-kiitävä Iris riisui, parteen vei, rehun ääreen ambrosiaisen.
Kärsipä hirveä Hadeskin kivut kiitävän nuolen, häntä kun tuo sama mies, Zeun, aigiinkantajan, poika, portill' ampui vainajien, toi polttavat tuskat. Vaan heti linnaan Zeun, hän ylhään riensi Olympoon, mustana mieli, kun niin kipu kirveli, sill' ota nuolen olkaan valtaiseen oli käynyt murtaen mielen. Vaan kivunviepiä Paieon pani yrttejä haavaan, taas ehoks sai, näet juurt' ei kuolollista hän ollut.
Sattumus on saattanut minua tämän konnantyön jäljelle. Uusi herra von Mahlowin palvelija juoksee rappuisista alas, minun aikoessani mennä ylhään. Hän kantaa kirjeen, jonka hän pudottaa astuessaan ohitseni. Nostan sen maasta ja luen ulkokirjoitusta. Kysyn: keltä on kirje? Ja hän vastaa: nuorelta herralta.
Hän loimuun kiihti liekin, mi mun huumas ja vahingoitti meitä molempia. ANTONIO. Hän yltyi ylhään runohurmioonsa! Mua ensiks, ruhtinas, oot puhutellut, ja multa kysynyt; nyt minäkin kai vuoron saan tään kerkeämmän jälkeen. TASSO. Niin kerro, kerro, sana sanalta! Ja selväks ilme, tavu jokainen tee tälle tuomarille, jos vaan tohdit! Sa toistamiseen solvaa itseäsi, todista omaa syytäs!
Vaan jumalainen Eos Olympoon ehti jo ylhään, ilmoittain valon Zeulle ja muillekin taivahisille. Airuet kansain pää pani selkeä-ääniset silloin mieskokoukseen kutsumahan hiuskaunot akhaijit. Airuet käskyn vei, väki yhteen kiirehin kertyi. 52 Neuvojen pohdintaan nyt ensin päälliköt ylväät pyysi hän luo Pylos-maan jalon kaitsijan Nestorin laivan.
Virkki, ja siskot painautui heti aaltojen alle; vaan Thetis ylhään riensi Olympoon, kuuleajalka, sielt' asun uljaan noutaakseen pojan armahan ylle. Kantoivat jalat häntä Olympoon. Mutta akhaijit huudoin hirmuisin uronsurman Hektorin eestä riensivät Hellesponton luo, liki laivoja tullen.
Vaan kun Aleksandron asumukseen ehtivät sorjaan, saattajanaiset toimilleen heti riensivät jälleen, ylhään kammiohon jumalainen vaimopa astui. Hälle jo istuimen hymyarmas toi Afrodite, kasvokkain asetellen Aleksandron kera; tuoliin istuutui Helene, tytär Zeun, jumalattaren tuomaan, poispäin katseen käänsi ja soimasi puolisoansa: "Vai tulet ottelemasta!
Mik' ol' unta, se jo tehtiin, hyvä löyttiin, kaunis nähtiin, tässä matkan määränpää, säily, säästä, tänne jää, sato vaivastasi niitä! Sankar satusaarten vastaa: Ei se riitä, ei se riitä! Valkamassa unten haaksi väsyy, vettyy, maatuu maaksi. Katsoin, katsoin liian kauan kauneuden ylhään soihtuun, vaivuin ulappojen loihtuun. Sydämessä uhripalot mielikuvain kieltää rannan rauhan merenkulkijalta.
Lähtee korkealla kurkein kuoro yli kattoin ylhään vapauteen. Päiväin pitkäin painoon uupuneen, koska, koska lähteä on vuoro? Vasten kivitystä kadun soipi syyttäen ja tuomiten syksysateen ääni iäinen, saman kertoin sulle tutun sadun, jonka läpi elämäsi kuulet, sydämeni, niinkuin kuulet nyt, kun on päivä yöhön päättynyt, levolle kun laskevas jo luulet.
Noin hän virkki ja pois pojan armaan luota jo lähti; sitten siskojen näin, merenneitojen, käänsihe puoleen: "Jälleen painaukaa meren laajaan helmahan, menkää vetten vanhan luo kotikartanohonne ja kaikki hälle te haastelkaa. Ma Olympoon itse nyt ylhään luokse Hefaiston käyn, sepon kuulun, jott' asun antais uljaan, kirkasvälkkehisen hän poikani ylle."
Päivän Sana
Muut Etsivät