United States or Sint Maarten ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Ne tahrat, joita vuossadat tuotti, Nyt hurmevirroilla huuhdotaan; Maa, jota vapaiden hurme juotti, Ei kanna orjia milloinkaan." Tuo laulu taistohon miekat nosti Ja kutsui voittoon ja kuolemaan, Ja urhot uljahat sorron kosti Ja kuoli, laulu se huulillaan. Ken laulun lauloi? Vuossatain hanki Sen hautaan peitti jo veriseen, Ja laulun uljaan ja laulajanki On saanut unhola uhrikseen.
Heilimöivät henki, aine heille kerran yhteen, lauloi rinnan riemulaine siemenestä lyhteen, joka kelpas jumalille, mutta kasvoi ihmisille. Ne lempi ne ritarit uljahat, ne huokasi aamuin ja illoin, he samaa impeä rakastivat, tuo virkkoi vanhempi silloin: »Mun palaa rinta ja palaa pää, minä matkaan suurihin sotiin, siell' aika on säiläni välkähtää, sinun lie paras jäädä kotiin!»
Isossa hovilinnass' on pidot uljahat, kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat, hopeat siellä hohtaa ja kullat välkähtää, ja sävelsoitot vienot iloiten helkähtää. Ja kuitenkahan riemu ei tunnu riemullen; jotakin sieltä puuttuu, mut mit', ei tiedä ken. Ilveillään, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, vaan tavan vuoks' on kaikki ja teeskeltyä vaan.
Ja laulu intohon mielet nostaa Ja kutsuu voittoon ja kuolemaan, Ja urhot uljahat sorron kostaa Ja voittaa, laulu se huulillaan. Jaakkima Berends. Berends herra hovissansa Mies ol' aimo aikanaan, Kauas kaikui kunniansa Yli suuren Suomenmaan. Jalo oli herran henki, Suuria se mietti vaan: Rovon rosvos viimeisenki Köyhältä hän miekallaan. Naapurina Peipon maata Talonpoika omistaa.
»Ylistetty luoja, kun puhdasna saa Hän äidin helmahan taas nukahtaa,» Eik' enää rukki se hyrräten käy, Eik' enää kyynel vierivän näy. K.P.T. albumi 1881. Isossa hovilinnass' on pidot uljahat, Kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat, Hopeat siellä hohtaa ja kullat välkähtää, Ja sävelsoitot vienot iloiten helkähtää.
Virkkaen noin urot jätti jo nuo sekä luo meni toisten. Tydeun poian nyt näki, urhokkaan Diomedeen, seisovan vaunuillaan vakavill', eess' uljahat varsat; häll' oli vierellään Sthenelos, Kapaneun jalo poika. Nuhteli valtias noin, Agamemnon, kun näki urhon, noin sanat siivekkäät heti virkkoi kuuluvin äänin: "Voi toki, Tydeun poika sa, valjakonsuistajan aimon!
Nyt taas sota suuri Jo alkavi juuri, Kuin lumesta muuri On valmisna. Nyt palloset tuiskaa, Ne tuiskaa ja luiskaa, Ja poikaset huiskaa Niin nopsana. Hei uljahat veikot! Nuo kömpelöt peikot, Nuo hölmöt ja heikot Kiin' ottakaa! Te säästäkö elkää Sen kuhnurin selkää, Ken sodassa pelkää, Se löylyn saa. Sill' into ja kunto, Ja tahto ja tunto, Ja rohkea luonto Tarvitahan, Kun puolesta valon.
Virkki, ja viestin vei heti tuulena-kiitävä Iris, harjalt' Idan päin pyhän Troian muureja riensi. Urhokkaan Priamon jalon aaluvan, Hektorin, keksi seisovan vaunuillaan vakavill', eess' uljahat orhit; virkkoi, astuen luo, näin Iris joutuvajalka: "Hektor, urhojen pää, Priamon vesa, Zeun älyverta!
Kun kotilaaksoja harhaan, kaipaus yltyy vaan: täälläkö, täälläkö aikani parhaan jäisin mä kuluttamaan! Maanala-vankilan koppiin kuin sydän teljetty ois! Ei! Ulos aavalle, myrskyjen oppiin, päänmenoleikkihin, pois! Tääll' olet tielläni, taatto, tielläni uljahat työs. Laakerilehvät ja sankarisaatto poikas on saatava myös! Taattoni tappelumiekan vyölleni vyöttävä oon.
Isossa hovilinnass' on pidot uljahat, Kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat, Hopeat siellä hohtaa ja kullat välkähtää, Ja sävelsoitot vienot iloiten helkähtää. Ja kuitenkahan riemu ei tunnu riemullen; Jotakin siellä puuttuu, mut mit', ei tiedä ken. Ilveillään, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, Vaan tavan vuoks on kaikki ja teeskeltyä vaan.