Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. marraskuuta 2025
Sen näki vimmastuin Lykomedes, mies sotimieli, astui päin vihamiestä ja viskasi välkkyvän peitsen, maksaan syöks, sydänalle sen Hippasos-sankarin poian, joukkojen pään Apisaonin; hän heti herposi maahan. Tullut ol' Ilioniin hän Paionian mehumailta; urhoja uljain siell' oli jälkeen Asteropaion.
Tulkaa, hiilikkoon valutelkaa viiniä tummaa ylt'yli, kunne on yltänyt vain tulen valta, ja sitten aika on Patroklon luut koota, Menoition poian, tarkoin muist' erotellen; on helppo ne tuntea meidän; sill' oli keskeen pantu hän itse, mut ympäri reunaa muut kasaeltuna kaikk', urot, orhit, valkean polttaa.
Sanotaan, jos kuoleva kohtaa Yliluonnollisen näin, Tiet vaaroihin häntä johtaa, Vaikk' kääntyisi kuinka päin. Mut vaara on oma rinta, Hän ei sitä välttää voi, Kuvasarjaa vaarallisinta, Min mielikuvitus loi. Soi laulelo lounahan mailta, Kuin Lorelei lauleleis, Miten alppien poian lemmen Tuo ilmihin Edelweiss.
Tän laulun hienon nyt hälle tein, Kun ilta-aurinko hohti, Kun irrotin lautan ja pölkkyni vein Päin Jyllin koskea kohti. Ja Jyllin Inka hienoinen Jos ois tän poian kulta, Hän väikkeet rusopilvien Ja hohteet kesäyön sais multa. Mut omaa väikettäänkin hän Kuin ruusu kaino lymyy, Ja kastehelmet laulun tän Hän puistaa päältänsä ja hymyy.
Tydeun poian nyt Diomedeen Pallas Athene sankarivoimin täytti, akhaijein ett' yli kaikkein loistaa voisi ja saavuttais urokunnian kuulun. Liekkiä kilven loi, kypäränkin sammumatonta leimuamaan kuin tähti, mi syksyin yöss' yli muitten kiiluu kirkkainnaan, kun on kylpenyt Okeanossa: pään sekä hartiat leimuamaan pani liekkiä moista, kannustain hänet keskeen, kuss' oli ankarin tungos.
Oisipa nuoruus vielä ja ryhti se mulla, mik' ammoin, kun Pylos Elis-maan kera taisteli karjojen ryöstön kostaakseen ja kun Itymoneun minä hengeti iskin, Elis-maan asujoita, Hypeirokhon urhean poian! Varjelemaan kävi karjaans', ei hyvitystä hän suonut, vaan hänet tanterehen etumaisena taistelevista peitseni sorti, ja pois koko maalaisjoukkio juoksi.
Kleitos nuolen sai, Peisenorin aaluva aimo, Pulydamaan ajomies, sotikuulun Panthoon poian, ohjia hoitaissaan; ajo näät oli ankara hällä, sill' eturintaan taajimpaan karahutti hän mieliks iliolaisien ollakseen sekä Hektorin, mutta sai tuhon itse, sit' ei, miten mielikin, estänyt kenkään.
Marjatta, matala neiti, pyhä piika pikkarainen, kylpi kylyn kyllältänsä, vatsan löylyn vallaltansa. Teki tuonne pienen poian, latoi lapsensa vakaisen heinille hevosen luoksi, sorajouhen soimen päähän. Pesi pienen poikuensa, kääri kääreliinahansa; otti pojan polvillensa, laittoi lapsen helmahansa. Piiletteli poiuttansa, kasvatteli kaunoistansa, kullaista omenuttansa, hope'ista sauvoansa.
Mutta olihan toisinaan hupaistakin köyhän Savon poian herrastella rikkailla etelämailla, juoda Katholis-pispain viinit ja unohtaa kotoiset kaljat. Kerran kuitenkin tälläkin aikakaudella vaara uhkasi Savon omia aloja. Se oli v. 1656. Savon soturit, niinkuin koko muukin Suomen sotavoima, oli silloin Kaarlo Kustaa kuninkaan kanssa Puolassa.
Hymyi huuli, nektar-tuoksun Liehiessä ympärillä, Uneksimat voitot siihen Iloa viatonta loi. Paafotarpa hurmoksissa Kyynels' tunteen kyllyydessä, Katsoi poian peilisilmäss' Silmiänsä hymyillen. "Oi", hän huokas, "seuraelkoon Autuuteni muistelmaksi Sama kuva silmässäsi Maalimass' sua ainiaan!"
Päivän Sana
Muut Etsivät