Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Troian joukko nyt ryntäsi päin, väkiaskelin Hektor johti, mut astui eell' etumaisena Foibos Apollo; pilven peittämät häll' oli hartiat, ankara aigis, tuo sataripsuinen, sädevälkkyvä, Zeulle Hefaiston laatima hirmuks sankarien sitä leiskahutella, tuo kädess' aigis hän väen eell' etumaisena astui. Sankkana seisoi päin väki Argos-maan.
WILHELM. Väkevän urhon, keskikokoisen, Keltainen tukka, silmät siniset, Ja liina hurmeinen sen kädess' oli; Hän sitä painoi vasten haavaansa. ERLAND. Haa, pyhän Olavin se oli haamu. WILHELM. Hän ylös pylvään tamineisiin näytti Ja huus': "sun ensi yönä pitää minun Asussan' kavaluutta rankaiseman Ja rakkautta puoltaman. Sen liekki Jalosti leimutkoon!" Näin lausuttuaan Hän äkkiin katosi.
Täss' yleisessä hämmästyksessä ja säikähdyksessä löi André tuumansa tukkuun ja tavallisella rohkeudellaan teki uskaliaan päätöksen. Hän tahtoi Olgalle osoittaa, ken hän oli, hän tahtoi pakoittaa Olgaa silmäämään hänehen. Lakki kädess' astui hän suoraan kuoriin alttarin eteen. "Minä voin tulkkin' olla," sanoi hän. Pappi silmäili ihmetellen häntä, mutt' antoi jumalanpalveluksen kuitenkin alkaa.
Vaunuilt' astuivat he nyt kuullakseen, mitä heille 492 Hektor haastoi, suosima Zeun, kädess' uhkea keihäs; kyynäränmittaa tuo ykstoist' oli, pääss' ota välkkyi vaskinen; varteen kultainen sen suovero liitti; peitsen tuon nojass' alkoi noin, sanan sankari virkkoi: "Troian kansa ja Dardanian sekä kaikk' apuheimot!
Noutaen käskyä Zeun meni laivain luo merinopsain koht' Eris hirmuinen, kädess' ottelon ankara merkki, laivaan tummaan nousi Odysseun korkeakokkaan, haahteen keskimpään, jost' ään' oli toisa ja toisa kantava ain' asemiin Telamonin aaluvan Aiaan ynnä Akhilleun, sill' oli laidimmaisina laivat näillä he turvasivat näet voimaans', urhouteensa.
Ja armas lause, mi aikoi ilmiin, Jäi siinä mykkänä huulillen, Ja toisiaan kun he katsoi silmiin, Tuli vaiva äänetön katseesen. Heit' turhuus kiusas, mi salin täytti, Tuo tyhjä teeskely tuskaa toi, Siks vaillinaisesti silmä näytti, Kuink' kevät rinnassa ilakoi. Siks käsi viipyä kädess' empi, Jota painoi hellästi ennen ain, Siks hiljaa huoaten haastoi lempi, Jota katse ilmaisi arkaan vain.
Kuin vikauhri vieressään On toverinsa allapäin; Hän usein koskeen katsahtaa, Ja silloin aina vavahtaa. Tuo köysi kädess' loihtia On suuri, varsin mahtava Ja kirkon väen vallassa On mies hänen muassa. He kirkkomaall' on pistäyneet, Ennenkun tänne lähteneet. Siell' ompi kipee siunattu Ja kalmass' köysi karkaistu.
Nyt toimeen! Sinä, Marcus, ammut hyvin. Nyt, poika! Ammu, Marcus, kun ma käsken. Se totta tepsii, minkä kirjoitin; Ei jäänyt ykskään jumal' anomatta. MARCUS. Te kaikki nuolet hoviin ampukaa: Näin korskaa keisaria kidutamme. TITUS. Nyt jouset jänteen! Juur' Neitseen kohtuun: Pallaalle se anna! MARCUS. Min' ammuin penikulman ohi kuun: Zeun kädess' on sun kirjeesi nyt varmaan. TITUS. Haa, Publius!
En sano kestä laulelen, Kun tuntee hänet jokainen: Niin köyhin, jok' on valveillaan Jo mökki-huonossansa, Kuin rikas, jolle onni maan On kallis ja sen kansa. Jo "Nuijasotaa" lukeissaan He miehen oppi tuntemaan. Hän kansaan, kansa hänehen Jo silloin kiinsi sydämen. Siit' asti hyvin tajunneet He ovat toisiansa, On käsi kädess' seuranneet Ja tehneet voittojansa.
ja siksi hällä käsi nousee, etsii varmuutta, löytää sen ja täten täyttää sen toimen, jot' ei täyttää silmä voinut: levitin sormet kädess' oikeassa ja löysin kuus vain kirjaimista niistä, jotk' avain-enkel' oli kirjoittanut. Tuon nähden Opas veti suunsa nauruun. Kolmastoista laulu Olimme yläpäässä portahien, miss' uusi piirtyy kaarros vuoren pintaan, tuon, joka nousevalta synnit poistaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät