Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. lokakuuta 2025
Mitä voin minä sille, jos maailma vain mulle se virsinä helkkää, jos rytmejä on ilot ihmisten ja surut on sointua pelkkää. Ja minkä mä taidan, jos elämä tää vain mulle on suuri runo, mihin saimme me Luojalta langat vaan ja Luojalta käskyn: puno! Me punomme kehdosta hautahan, me punomme, puramme jälleen, kunis laulumme kuolema katkaisee ja sen viemme me virittäjälleen.
Oraalle vaan pääsi parannus, kun himojen saviheinät sen turmelivat. Tuskin oli hän hautahan saattanut elämänsä toverin, niin taasen himoihinsa vaipui. Koivulassa taas surujen päivä seurasi itkujen yötä ja itkujen yö surujen päivää, sillä päivät päästään, yöt yletysten riehui hurjana Mikko. Simo. Riehui, kunnes vasara paukkui. Sere. Ja vieras talon vei. Reetta.
Kyllin on kruunuja karkelijalla, valtakunnat uinuvat vöittemme alla. Kun ma hunnun heitän, kultakirstut aukee, kun ma soljen päästän, sotajouset laukee! Kultaiset langat johtavat taivaasta maahan, kultaiset langat juoksevat rintahan kunkin, hohtavat, hehkuvat, kultaiset langat; kulkevat, kunne ihminen kulkee, seuraavat häntä hautahan saakka, ja katkeevat poikki.
Mutt' ennenku hautahan hän Jaloudessansa vajonnut on, hän saa Oppia, kuinka taivaan voimat Tekevät tyhjäks' tuumia ylpeitten. Hän, säätäjä onnen ja lain, Näkeepi suvun Fjalarin sortuvan Häpeähänsä, hänen poikans' Ainoa siskoa lempivi vaimonaan." Sai salihin äänettömyys. Niin näytti vaan kuin käytyä rakeiden Tyyneys taas kun leviääpi Kylmänä mannerten lumipeitteille.
Sun edessäs tahdon ma polvistua, mut silmihin katsoa tahdon ma sua ja sanoa: Henkeni annan! mut mieltäni nuorta en milloinkaan. Se tuskassa tulta iskevi vaan, sen kanssani hautahan kannan. SYD
Vesan pystyksi puuksi jos tahtovi saattaa, Ovat päivä ja vapaus sen mestari parhain. Harhailkohon henkeni, etsivä löytää; On mutkikas tie, joka tietohon johtaa. Vain epäily eespäin aattehen saattaa, Sen johdolla vihdoin totuuden kohtaa. Ken kaavahan kylmäyi nuorena vallan Ja kerskaten kiittävi vakaumustaan, Sen yksilön nielevi joukkion virta, Vie itsettömyytehen, hautahan mustaan.
Vaan itkun läpi katsoissansa Hautahan: kaksi ihanaa Enkelinuorukaista siellä Istuvi, toinen lausahtaa: »Mit' itket, ketä etsit sa?» Vastasi heille Maria: »Herrani ovat ottanehet En tiedä, mihin veivät sen» Ja kuuman kuumat kyynelehet Sort' äänen, peitti katsehen Nyyhkien, surun valtaama, Kääntyvi heistä Maria.
Pois on mennyt kansanlapsi, pois on lasten ystävä, pois on sankar' arvollinen siis on meillä ikävä. Raskaita, kaihon kaipauksen kyyneleitä vuotaa nyt; surun sumut, pimeyden pilvet, murheen usvat mielemme nyt on peittänyt. Suuri on kaatunut kansalainen, liitänyt kuolon kitahan, siitä surevi suomalainen, häntä seuraten hautahan. Ehkä kutsui Luoja hänen pois Suomen saloilta kulkemasta.
Siin' äiti istuu kyynelsilmin Pään luona poikavainajan, Ja isä, vailla lohdutusta, Myös sortuvans' sois hautahan. "Miks' omiaan ei syksy riistä, Vaan kevätvesat katkaisee? Tääll' elänyt ken kyllin onpi, Hän hautahan jo joutanee." Näin kaikuu virret kaipausta Ja viulun kielet surua. Niin ilmestyypi valko-impi Sisällen yöstä mustasta.
Ei haaksien onnesta huoli meren vaahtisen valtiatar, merimiesten pyyntöjä kuule ei linnan haltiatar, hän aaltojen kulkea antaa, miten tahtovi taivas vaan, ja haaksien hautahan syöstä meren kuiluja kulkemaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät