Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Niinkuin peltoon riistäytyy pojilt' aasi, ja vaikka viljaan vehmaaseen ja sit' ahmii; aasia pieksää, lyö pojat raipoillaan, vaan lapsill' lasten on voimat, lyö sitä raipoillaan, vaan lapsill' lasten on voimat, vaivoin saavat pois, kun on kyllikseen se jo syönyt: kimpuss' Aiaan noin, Telamonin ol' aaluvan aimon, 563 Troian miestä ja myös moniseutuisten apukansain, iskien keihäillään päin kilpeä herkeämättä.
Vaan kovin pelkona mull' on, ettei kärpäset vain jo Menoition aaluvan aimon haavoja kärkkyilis sill' aikaa, vammoja vasken, toukkia siittäis, ruumist' ei vain turmelis aivan sill' elon surma jo vei ja se maaksi jo niin mätäneisi." Näin emo vastasi taas, kave kuoloton, kuuleajalka: "Lapseni huolissaan tuost' älköön mielesi olko!
Kun vihamies oli viel' Agamemnonin aimon Akhilleus, helpomp' ahdistaa oli meidän akhaijeja silloin; ain' ilomielin itsekin tääll' liki laivoja yövyin, toivoin valtaavamme jo laivat kaarevakeulat.
Ihmisien kun luot' oli kaukana viel' ikivallat, uljaat mieleltään ol' akhaijit, aimon Akhilleun tultua taistoon taas, levon pitkän laattua hältä. Vaan urot Ilionin vavisuttava valtasi hirmu, Peleun poika kun ilmestyi, jalo, joutuvajalka, Areen, urhojen surman, laill' asu loistava yllään.
Hän katseli sinne päin, josta soitto kuului, ja näki Mantereenvuorella nuoren ihanan neidon, joka nyt kurkoitti hänelle käsiänsä, huutaen suloisella äänellä: »Aimo, sorea, väkevä Aimo, auta minua! Pelasta Lempi raukka Kammon kahlehista!» Ilta-aurinko laski viimeiset säteensä neidon keltaisille kiharoille, juuri kun Aimo häntä katseli, ja tunne ennen tuntematon nousi Aimon sydämmeen.
Siksikö, kunnes soi sota luona jo porttien sorjain? Kaattu on mies, joka meist' oli korkean Hektorin verta, Aineias, jalo poika jo Ankhiseen uromielen. Pois sodan riehust' auttamahan nyt kumppani uljas!" Virkkaen noin hän nosti jok' ainoan mieltä ja voimaa. Soimaten Sarpedon kävi kimppuun Hektorin aimon: "Hektor, missä on miehuutes, mikä sull' oli ennen?
Moist' olen juurta ja verta, sen mahdan mainita julki." Virkki, ja riemastui sotaärjyinen Diomedes; kenttään keihään löi, maan kaikenruokkija-rintaan, lausein laatuisin päämiestä jo tervehytellen: "Niinp' esitaatoist' alkaen oot majaystävä mulle; kerran päivää näät kakskymment' Oineus umpeen kestiten linnassaan piti aimon Bellerofonin.
Katso vanhaa leijonaa, ku seudut raataa; Kun sen teuraat vertyy, kun se karjaa kaataa, Käy se ylvästellen mahtavuudestansa, Turvana tarmo ja hirveä suu. Vaan se huomaa avuks' rientäväisen paimon, Loistavan tään silmist' äkkää hengen aimon Uljas lannistuu ja, laskein teurahansa, Metsien yöhön jo piiloutuu.
Heidät kutsuen koolle hän alkoi mielevin aikein: "Ambrosiaisess' yöss' uni, kuulkaa, ystävät, mulle ilmestyi jumal-entehinen; näkö, hahmo ja kasvu sill' oli kaikin päin jumalaisen Nestorin lainen. Astahtain pääpohjiin näin uni haasteli mulle: 'Nouse jo, Atreun poika sa, valjakonsuistajan aimon! Nukkua ei yli yön sovi miehen johtavan, joll' on kansat kaittavanaan sekä paljon tointa ja huolta.
Vieläkö viet mihin kauemmas minut, kansavat kuss' on kaupungit Frygian tai Maionian ani-armaan, sielläkin jos kenties ketä kuolollista sa hellit? Vieläpä kai, kosk' aimon Aleksandron Menelaos voitti ja varmaan vie minut, inhan, taas kotihinsa; siks sinä, viekasmieli, nyt ilmenit.
Päivän Sana
Muut Etsivät