United States or American Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Meill', ystäväiset, lähteissämme matkaan, Myöt' olkoon toivon ankkur vahva vaan; Sit' ei saa murtaa myrskyt rajuimmatkaan, Ei elon virt', eik' koski kuolonkaan. Se ankkur ei käy kohden meren pohjaa, Se kohoupi hamaan taivaasen; Se ankkur elämässä tässä ohjaa, On alku elon ijankaikkisen.
Kuningas sama, asiamme sama Ja herttua verivihollinen yhä. Otatko heitä vastaan, Stålarm? Tulkoot! En pelkää miekkaa, sanoja en myös. Mun poikan', terve! Terve ystäväiset! Hyvästi tulen jättämään. Tääll' olen Jo yli suruvuoden ollut; jälleen Sigismund Warsovaan mua vaatii. Tuossa Ja kuningattarella paikan tarjoo Hän tyttärellenne.
Tuonne heinillen kun istuutuivat, Alkoi Aatu mustalainen haastaa: "Totta toisenkin ma kovan päivän Oon jo nähnyt, armaat ystäväiset, En tok' oo näin kauan nälkää nähnyt. Jospa jalkan' oisi valloillansa, Aikaa sitten syötäis ruokaa täällä; Erämaita kiertäneet nyt oomme Iloiten jos marja, veden tippa Löyttiin nälkään pahimpaan ja janoon.
Huolettaa, kun peltomiestä Muistamme, kuin hälle käy, Kun ei kesän työstä, hiestä Joskus palkintoa näy; Siemen juurtuu, mutta laihon Rakeet särkee, halla vie, Saapi niittää surun, kaihon, Perheell' eess' on mierontie. Mitä silloin, ystäväiset, Teemme, jos käy meille näin?
Voi veikkoinen, se mahtaa tuntua kolkolta! Minä en tosiaankaan uskaltaisi olla sitä edes neljänneksi osaksikaan. En koskaan uskaltaisi mennä naimisiin kenenkään Blumin kanssa. Me, me, me ... rakkaat ystäväiset, koossa pysymme!" Tuo lause huvitti Lisbetiä niin, että hän sitten monta päivää surisi Doran korvaan: "me-me-me ... me-me-me..."
CAPULET. Häntä täytyy sietää. Häh, herraseni? Täytyy, sanon, niin! Ken täällä käskee, sinäkö vai minä? Et häntä siedä! Herra varjelkoon! Sa riitaa tahdot vieraissani; tahdot Mies olla, korkein kukko tunkiolla! TYBALT. Se häpeää on, setä. CAPULET. Katsos vain Suupaltti olet poika. Niinkö, totta? Tuon kaiken vielä muistat, usko pois! Mua vastustelet! Niin, niin, hyvään aikaan! Niin, ystäväiset!
Ja myöskin toiset ystäväiset yhtä suloiset, ah, Sointu ja Tuulikki ja Manta, jotka antaa Voipullia ne antaa ja kermaa, muuta kantaa. En vaihtais siis sfeerien soitteluun ma Mantaa. Syön tuskassa, pois epäilykset alakuloiset!» »Ah, ah!» huutavat naiset. »Hyi, hyi», toruvat toiset. »Omituista», miettii joku. »Maamunat, hm hihuu», nauraa Aapeli Muttinen.
Musta runoniekka lauloi paljo suurista koskista, ihmissyöjistä, pakanoista ja näljännäkemisestä, laajoista erämaista, suurista järvistä ja ahneista villeistä, ja lopetti selittämällä että matka nyt oli päättynyt, että he jo tunsivat tuulahduksiakin läntisestä valtamerestä, ja että hänen herransa veljet olivat pelastaneet heidät "näljän helvetistä". Joka värsyn lopussa yhtyivät muiden äänet kovasti ja raikkaasti kööriin: "Laulakaa nyt ystäväiset, päättynyt on matkamme; Laulakaamme, päästyämme suuren meren lähelle".
Ystäväiset, Hän surman saakoon uljaan, vaan ei häijyn; Jumalten uhriks hänet leikelkäämme, Ei silpoen kuin koiran eteen haaskaa. Sydämemme kuin viekkaat herrat olkoot, Jotk' orjans' yllyttävät julmaan tekoon Ja näöks sitten soimaavat; näin työmme Saa pakon muodon eikä ilkeyden. Ja kansa kun sen katsoo siks, ei meitä Sanota murhaajiks, vaan perkaajiksi.