United States or Kyrgyzstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
TIMON. Takaisin älkää tulko; sana viekää, Ett' ikimajansa on Timon tehnyt Suolaisen meren laakaan hiekkarantaan, Jot' ärjy laine kerran joka päivä Valelee vahdollansa. Sinne tulkaa Ja hautakivestäni ennustelkaa. Nyt, suuni, katkeruutes vaietkoon! Vajehet rutto, myrkky korvatkoon! Hautoja luokaa; kuolo työnne palkkaa! Aurinko, sammu! Timon yönsä alkaa.
Hyvät herrat, Arvonne, tehtävänne unhotatte. Kenraali puhuu, vait! Seis! Hävetkää! OTHELLO. No, mitä? Mistä tämä? Turkkilaisiks Nyt muutummeko, tehden toisillemme Mit' ottomanneiltakin taivas kieltää. Pois, kristityt, tuo pakanainen riita! Ken liikahtaa ja vimmaans' ei nyt hilli, Se henkens' uskaltaa: pää poikki oiti! Tuo kello julma vaietkoon! Se saaren Levoltaan säikyttää. Mist' ompi riita?
NORTHUMBERLAND. Kumpaankin kyllin, jos sais oikeus vallan. ROSS. Täys sydän on; vait'olost' ennen kätkee, Kuin sitä keventää saa vapaa kieli. NORTHUMBERLAND. Puhu pois, ja ijäks vaietkoon sen kieli, Ken matkii puhettas sua turmellakseen. WILLOUGHBY. Herefordin herttuaako puhees koskee? Jos niin on, sano rohkeasti pois, Hänestä korva mielin kuulee hyvää.
»Manta itse?» hymähti Keskitalo. »Kiittäköön Jumalaa, kun saapi tuollaisen miehen! Ja muutoin» hän iski Uutelalle silmää »vaimo vaietkoon seurakunnassa kyllä kai Karoliina sen lauseen tuntee?» Karoliinan olisi tehnyt mieli sanoa jotain koska hänkin oli vaimoihminen, mutta hän vain hymyili, kun muutkin hymyilivät.
Hän käärmettä ja käärme häntä katsoi; haavasta toisen, toisen suusta savu sakosi vahva, yhteen kiemurrellen. Nyt vaietkoon Lucanus kertomasta Sabelluksen, Nassidiuksen hätää ja kuulkoon kuvaa tätä kummempata! Ja vaietkoon Ovidius kohtaloista Kadmuksen, Aretusan: kyyksi toisen, lähteeksi toisen jos hän muuttaa, häntä kadehdi en.
Simo. Ankara ja liikuttava on appeni lähtö. Reetta. Piile jo pilvien louhikkoon, sinä kalpea kuu; sammu ja mustu, yön vaalea soihtu, synkisty ja itke, kesäyön taivas mun huoleni hetki on tullut! Sere. Vilahtakaa meihin, te kiiluvat tähdet, tässä kamalassa surun ja ilon yössä! Jaakko. Vaietkoon nyt surun valittava ääni. Heti valjastamme ruunan. Kirju, elämäni kuva, olkoon matkatoverini.
Tarkoitan tietysti, selitti Johannes, että menisimme yhdessä. Liisa ei sanonut siihen enää mitään, vaan seurasi verkalleen Johannesta. He menivät Wiveliin. Johannes odotti joka silmänräpäys, että Liisa sanoisi jotakin, mitä hyvänsä, johon hän voisi vastata ärtyisästi ja osoittaa onnetonta mielipahaansa. Mutta Liisa vaikeni itsepintaisesti. Vaietkoon sitten! ajatteli Johannes.
Hän käärmettä ja käärme häntä katsoi; haavasta toisen, toisen suusta savu sakosi vahva, yhteen kiemurrellen. Nyt vaietkoon Lucanus kertomasta Sabelluksen, Nassidiuksen hätää ja kuulkoon kuvaa tätä kummempata! Ja vaietkoon Ovidius kohtaloista Kadmuksen, Aretusan: kyyksi toisen, lähteeksi toisen jos hän muuttaa, häntä kadehdi en.