United States or Cyprus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä on suloinen taulu ja esimaalaus. Sere. Ajatellaanpas, Simo, sitä päivää! Simo. Sen päivän portailla jo käymme, jopa kynnyksellä astumme. Sere. Astumme hääsalin ovella ja soiton kuminan kuulemme. Ah, sitä harppujen helinää! Näin riemussa remusi tämä metsäinen seurakunta. Silloinpa Reetan vasenta silmää syyhytti, josta hän vahinkoa aavisti ja painavia varoitussanoja lausui.
Silloinpa vallesmanni, joka viimeisenä majassa häiläsi, uhkaavasti häntä kohden pistolinsa ojensi, josta mies vaaleni ja heti hänen kouransa kattilasta heltisi. Metsähän katosi ruununmies, sinne viinoinensa vaskinen kattila. Nyt vasta alkoi selitä järkeensä Jaakko ja haikeasti hän huutaa parkaisi. Jaakko. Reetta! Sere! Simo! Avuksi, te mustat tontut, avuksi! Ryöstetty on mun isäni perintö.
Toisen kerran kaappasi paholainen hänet jyrkältä Patomäeltä kelkkaansa, lennättäen häntä polttavilla hevosilla hamaan aukealle Tiirisharjulle, johon hän pudota tömähti. Siinä taivaan kaste ja neljän tuulen puhallukset hänet jälleen virvoittivat elohon. Syvästi huokasi Reetta: Ylen suuri valta on pimeyden ruhtinaalla papeissammekin. Sere. Kauhistava valta. Jaakko.
Joku tuli kyökkiin, ja Leena riensi Iirin luo kirje kädessä. »Kirje! Mistä?» huudahti Iiri. »Ihalan Sere sen toi. Oli kai postissa tullut.» »Tämä on Seljalta», sanoi Iiri. Leena meni toimiinsa, ja Iiri aukaisi kirjeensä. Selja kirjoitti: »Kaivattu ystäväni!
Koukkaanpa tuosta ja alas valutan. Näetkö sitä hopea-virran kuohua, sitä kuun valossa välmehtivää ja sakkana kuplehtivaa vaahtokoskea, joka edessänne suhisee ja sohisee! Sere. Se on hirmuinen kurimuspyörre, isäni. Simo. Se uhkaa meidät alas niellä kurkkunsa laveasta kitaportista. Reetta. Ja upottaa synkeään syvyyteensä. Jaakko.
Sinä, Sere, olet sievä metsän tyttö tylleröinen, joka pihlaja- ja tuomivaaroja kesän pitkän vaellat, kukkia poimit, riehakoiten tuulen löyhkässä ja lehtien suhinassa, sinä mun kultani. Sere. Oletpa oikea lipo-Simo. Vaan virkapas itsestäsi sana! Simo.
Liian myöhään usein kokemuksesta viisastumme, senpä tietää mieheni Jaakko, joka kodin hulpiloista katosi. Sere. Lupasi hän vielä kerran hengittää seurassamme "kotisalojen raitista tuulen löyhkää". Reetta. Niin lupasi, vaan jotakin outoja vaiheita aavistan hänen elämällensä; sillä unissani näin hänen haamoittavassa yössä, käsiämme likistäen, jättelevän meitä hyvästi.
Täällä ähkymme ja puhkumme nyt kuin pakenevaiset vieraat isäimme turpeella. Vaan minäpä en luovu oikeudestani, sillä nimeni onkin Jaakko Härkäpää. Uskotko, Reetta? Reetta. Täytyyhän mun se uskoa, Jaakkoseni. Jaakko. Sano: rakas Jaakko Härkäpäiseni! Reetta. Mun rakas Jaakko Härkäpäiseni! Jaakko. Ha ha ha! Se on suuri nimi kuin Sere. Suuri kuin härän pää, hi hi hi! Jaakko. Sinä taas ehdit!
Ihmisen kurjuudesta niin huokailee ja kärsii luonto. Sere. Varoittavana ennustähtenä kaatui koivu. Reetta. Vaan kovakorvaiset olemme varoituksille ja sentähden elon vainiolta katkeria hedelmiä korjaamme. Sere. Korjaamme oikeita myrkkyputkia. Simo. Syystäpä nuoruudessa kylvämme totuuden siementä, joka siunausta hedelmöitsee. Reetta. Kerskaus pois, sillä erhetysten maassa asumme. Simo.
»Kyllä varmaankin», vastasi Arvo. »Tuo orpolasten koti on jo lapsesta ollut hänen lempiaatteensa.» »Mutta Iiristä muistan, että täällä on hänelle kirje, ja sen ehkä on kiire. Kentiesi hän tahtoisi siihen vastata jotakin», sanoi patrunessa ja huusi Sereä. Kun tyttö tuli, käski patrunessa häntä viemään kirjettä opettajattarelle. Sere meni, ja Maija tuli kutsumaan herrasväkeä ruoalle.