United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tytötkö sinunki saattoi, Neiet neuoi muille teille? Ne ne näppivät syäntä, Vievät mielen miesten päästä. Monisulhollinen.
Vaan meilt' ei sulolahjaa hetkisen Pilata murhe saa, ei syäntä viiltää Oi näätkö, iltaruskon hohtaen, Kuink' armaan lehdon halki majat kiiltää! Aurinko sammuu ... ei! vaan valosäteillään Hän loistamaan läks toista maalimata!
Siitä vanha Väinämöinen soitti päivän, soitti toisen; ei ollut sitä urosta, ollut ei miestä eikä naista, kellen ei itkuksi käynyt, kenen syäntä ei sulannut. Ve'et pyöri silmistänsä kaunihille kasvoillensa, rehe'ille rinnoillensa, päteville polvillensa, jalkapöy'iile jaloille, maahan alle jalkojensa, läpi viien villavaipan, sarkakauhtanan kaheksan.
Tässä tanssivi tasaiset, Sekä lystit lyyräjävät, Varsiansa notkistavat, Jalkojansa taivuttavat, Nuorten miesten mieltä myöten, Sulhosten syäntä myöten; Nuorten miesten miel' tekevi, Sulhosten syän sytevi. Mitä tuosta, jos ma laulan.
Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa, pyhät lehvät oksasilla, marjaset sitäi pyhemmät, joilla neittä neuvotahan, orpoa opetetahan nuoren miehen mieltä myöten, sulhosen syäntä myöten. "Piä herkät hiiren korvat, terävät jalat jäniksen! Niska nuori notkuttele, kaula kaunis kaarruttele kuni kasvava kataja tahi tuore tuomen latva!
Herra hauasta havatsi, Lausui luoja, noin nimesi: "Ei ole täältä nouseminen, Kun siellä käkeäminen; Kivet alla, paaet päällä, Kupehilla kummallaki, Someret syäntä vasten, Vasten hieta hartioita." Neitsy Maaria emonen, Rakas äiti armollinen, Päivälle kumarteleksen: "Oi päivyt Jumalan luoma, Luoma luojan valkiamme!
Kellen ei itkuksi käynyt, Kenen syäntä ei sulannut, Kun oli ääni kummanlainen, Ukon soitanto suloinen. Itsepä Wäinämöisen silmistä vieri vieremistään kirkkaita kyyneleitä; ne vierivät meren selvihin vesihin. Sieltä poimi ne sitten sininen sotka Wäinämöisen käskystä, ja katsos! ne olivatkin sillä välillä jo muiksi muuttunehet, »Helmiksi heristynehet, Kuningasten kunnioiksi, Valtojen iki-iloiksi».
Etkö niin anteeks soisi Hälle, mi itkeä voisi Jokaista vikaa, min multa Pois olet suudellut, kulta! Hetki hetkeltä Vaikenee rukous tää, Vaieten, kauniimmaks jää Retki retkeltä. Päivä päivältä Hiljemmin huokaus sois, Tuskista haipuu pois Häivä häivältä. Koitto koitolta Syäntä', mi antoi vain, Tulkitsee lauluissain Soitto soitolta.
En enää elä ma yksiksein mielikuvain taivahassa. Nyt päättyi aika tuparunojen; ne vasta *elän* alla honkien, turulla elon välkytän ma peistä; ma taikka valhe toinen väistyy meistä! Mun siunauksein Teitä seuratkoon! On Teillä syäntä; väärin tunsin Teidät; nyt ero ystäviksi tehköön meidät Kahdelle tilaa nyt ma tehnyt oon! Te rohkenetteko? nyt eroo emme! täst' alkain rinnakkain me taistelemme!
Ja pieni suu kun työntää muiskujansa, Kun käsiään laps äidin kaulaan lyö, Ah, tunnetko sa silloin tunteitansa? Ah, tunnetko kuin lapsen rinta lyö? Tunnetko, kuinka lapsen painaa syäntä, Kun vuoteella hän istuu äitinsä Ja itkusilmin vaaliellen häntä Hän vihdoin sulkee silmäluomensa?