United States or Tonga ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tätä paikkaa nyt epäilen, koska kaikissa käsikirjoituksissa tuuli ajaa Wäinämöisen rantaan. Huomautus s. 89, että Ilmarin emännän luonnoton kovuus Kullervoa vastaan on orjuuden ainaisia vaikutuksia, on otettu Cygnaeus'en tunnetusta teoksesta, josta sen arvattavasti olin lukenut, vaikka sitten lähteen unohtanut ja luullut omaksi ajatuksekseni.
Halttuun Jumalan, Juteini, Onnee matkalles osaksi Lykkyy lähtöhös luvattuun Runonjekka reisulleisi. Ota hijestä hevonen Varsa vuoresta valitse Jong' ej jalat jäällä nulja Kaviat räisky kalliolla. Mäne matkahas majoille Työstä turhasta levolle, Jonga varsin vaatimata Olet ottanut etehes. Näitä wanhan Wäinämöisen Lawiasti lausuessa.
Jonkun semmoisen on kokoonpanija poistanut, esim. kuvauksen Wäinämöisen toisesta retkestä Tuonelaan, silloin kun häneltä, häistä palatessa, reki meni rikki ja hän tämän korjaamista varten kävi sieltä oraa noutamassa. Mutta on samallaisia seikkoja kuitenkin vielä painetussakin Kalevalassa yltäkyllin jäljellä. Niinpä ovat esim.
Itsessään ei olisi tämä vahinko vielä ollut niin kovin vaarallinen taitavalle tietäjälle, satojen parannus-lukuin tuntijalle. Mutta kas ihmettä! Wäinämöisen pää on nyt niin aivan pyörällä, ettei hän muistakaan kaikkia niin tavalliseen loitsuun kuuluvia sanoja! Muualta, kaukaa täytyy hänen mennä etsimään apua!
Katsokaamme esim. Lemminkäisen jäähyväis-keskustelua äitinsä kanssa, Kullervon sotariemua, Wäinämöisen iloa uudesta miekastansa, viimein vielä veneenkin ikävöimistä sotaan. Kenties olikin vanhempina aikoina Sampotaistelun ja ylimalkain sotaisten töitten kuvaus Kalevalassa täydellisempi kuin tätä nykyä.
Orwot owat Suomalaiset, jos ei palwele poloiset wiisautta Wäinämöisen, seuraa jalon johdatusta, opetusta oikeata kukin hywyyden halulla.
Weisun alla Wäinämöisen, laulun kautta kandelella, sydän pehmisi petoen, jotka kukin korwiansa kuroittiwat kuulemahan miehen soittoa suloista, unhoittiwat murhan menot koska kandele kumisi.
Olisihan Ilmarinen ilman sitäkin voinut suoraan mennä Pohjolan tuville, takoa Sammon ja tuoda Louhen kuuluisan kaunottaren kotihinsa. Vielä tarpeettomammalta runoelman kokonaisuudelle näyttää Wäinämöisen yritys saada Joukahaisen sisar omaksensa. Vaan kuitenkin on näillä molemmilla sivutapauksilla syvä ja tärkeä tarkoituksensa.
Wäinämöisen kasvoissa kuvastuu liikutusta ja siihen sekaantunutta katkeruutta, koko hänen olennossaan ja asennossaan on vivahdus säälivää moitetta siitä, että hänen annetaan näin mennä, ettei kukaan seuraa häntä tuolle puolelle meren, vaikka valkama onkin venheitä täynnä: »Annapas ajan kulua, taas minua tarvitahan, kun ei kuuta, aurinkoa...»
Mereen pistävän metsäisen niemen nenästä, joka on jatkoa sille vaaralle, mistä viljelys jo on osan haltuunsa ottanut, on laskeutunut karhuja, hirviä, susia, kettuja ja muita metsällisiä alas veteen lähteäkseen uimaan Wäinämöisen jälkeen. Toiset uiskentelevat jo ulapalla, toiset vartovat vähän matkaa venheestä vedessä ja kivien päällä niemen nenässä. Pienet eläimet ovat suuriin liittyneet.