United States or Liechtenstein ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ihmiset myöskin, maailman lapset, raatavat, lempivät, taistelevat; vaan väsyneinä horjuvat hautaan, töistähän, teistään lepäjämään. Kerran kun kutsuvi Jumalan ääni, henkinä nousevat taivahasen. Suonio. Karjala.
Jospahan silloin elämän illoin saisimme Eliaan vaunuilla matkustaa. Muistaas sinä suruinen suomalainen että sulta on kaatunut kansalainen, mi työssä, toimessa, meistä muista on eroavainen. Eläös sinäki nuorukainen, pyrkiös nuori nainen toivosi samahan satamahan, jotta viimein, kun kutsuvi Luoja tuonelan tuvalle täältä pois, onnellisena, autuaana käskeä Hän sun vois.
Aarnikotka ilman alla liiteleikse, laateleikse, etsivi elosijoa Lapin tuiman tuntureilta. Virvaliekki yksin yössä vilkehtivi, välkehtivi, singoten sinisen soihdun matkamiesten pään menoksi. Ukon lintu linnastansa tulen allansa näkevi, sama itsellä salama rinnassansa rohkeassa. Hiiden liekki yksin yössä läikehtivi, väikehtivi, kutsuvi kumartajaansa, ottajata onnenkullan.
Mikä tylsytti tunteet hältä, kun hänkin jo mässäten joi? »Ei, ei! pois täältä mä tahdon, pois kansani kurjan luo, Sen vaivat ja näljät mä kannan, kunis kuolema lohtua suo. »Hyvät herrat, mun lähteä täytyy, mua kutsuvi velvollisuus!
»Nouse, Maria, Herra tullunna, Sua kutsuvi». Kuni janoten Vesi ojillen Peura juoksevi; Kuni tuulonen, Iltakastehen Laskiessa, lentää, Niinpä Maria, Kuullen kutsua, Herran luokse entää. Haudalla seisoo Mestari Ja itkevi! Ja Juutalaiset lausuu: »Kas, kuinka häntä rakasti! Mutt' eikö voinut tehdä niin, Ettei hän kuollut oisi?» Taas Mestaria kauhisti Värisytti Tää suuri epä-usko.
"Ei, ei! pois täältä mä tahdon, pois kansani kurjan luo, sen vaivat ja näljät mä kannan, kunis kuolema lohtua suo. Hyvät herrat, mun lähteä täytyy, mua kutsuvi velvollisuus! Tähän seuraan en minä kuulu, sen vieras on kansallisuus: minä kaukana korvessa synnyin, katovuodet ja hallat mä näin, ilojuoma ei maistu mulle, nämä muistot on mielessäin.
Hän huomas sen vasta, kun valkeni yö, hän rannalle rientäen juoksi, hän kaahlaa, hän paasihin polvensa lyö, hän kutsuvi armasta luoksi, mut aaltojen taa tää pois katoaa, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Näin tyynet muistot retkeä kaunistaa; Pian laaja selkä Vapparin tultu on, Ja salmi kirkkoinensa kaukaa Meitä jo kutsuvi siintohelmaan. Kas tuolla vehmas kukkula koivuineen! Teit' tervehdän mun onneni katsojat! Sua myöskin, mökki, rantaan tehty, Suojelemaan kesän aikaa meitä.
Sun onnesko outo se säihkyi niin, kun kukkana syntyä sait, kun tulta sa heittelet tunteisiin ja vallat on eessäsi vait? Vai loistiko niist' oma onneni tuo, jota elon halki ma hain, joka kutsuvi luo, joka käskevi luo, mut kaikuna karkkovi ain? Minun mieleni oli kuin lampi niin musta ja mutainen, ei päivä sen pohjahan päässyt, ei kulkija rannalle sen.
Eräs sotamiehistä hyräili tuota tunnettua Fredman'in epistolaa, jossa muun muassa sanotaan: "Kun nukkumaan kutsuvi tuonelan yö Jo sinuakin kerran, et enää syö, Suuhus et viinoja visko" j.n.e. Sitte kun kaikki kapineemme ja varusteemme oli täydessä reilassa, panimme vähäksi aikaa levolle.