United States or French Southern Territories ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minun mieleni oli kuin lampi Niin musta ja mutainen, Ei päivä sen pohjahan päässyt, Ei kulkia rannalle sen. Opin ongelmat elämän taiteen. Mitä ympäri näin, sitä tein: Ivanauruin ma itkuni peitin, Runokukkasin kurjuutein. Minun mieleni oli kuin sammal Yli aaltojen salaisten. Sen kalvossa kanervat päilyi, Mut yö oli helmassa sen.
Oppaani astui purtehen ja sitten mun käski viereensä; ja nytpä vasta, mun tullen, pursi näytti painon saavan. Veneessä kumpikin kun oltiin, vanha sen emäpuu läks vettä viiltämähän, mut syvempää kuin muuten sill' on tapa. Rupakon kuolleen yli kuljettaissa, mutainen muudan nousi kohti mua ja lausui: »Kuka tulee liian varhain?»
Oppaani astui purtehen ja sitten mun käski viereensä; ja nytpä vasta, mun tullen, pursi näytti painon saavan. Veneessä kumpikin kun oltiin, vanha sen emäpuu läks vettä viiltämähän, mut syvempää kuin muuten sill' on tapa. Rupakon kuolleen yli kuljettaissa, mutainen muudan nousi kohti mua ja lausui: »Kuka tulee liian varhain?»
Viisasta oli että luonnon antamaa varoitusta silloin toteltiin; sillä entinen satama on nyt puolikseen viherjöivää kaislikkoa, jonka läpi Vantaan mutainen virta vaivaloisesti kyntelee itselleen pääsöväylää mereen. Uusi Helsinki oli tuskin rakennettu kallioilleen, niin sen taas hävitti tulipalo v. 1657.
Mut kukkien alla on aalto niin musta ja mutainen. Sun äänesi milloin se säteilee kuin kirkkahan kiteen särmä ja milloin se haavehin hälvenee kuin nukkuvan nurmen härmä. Sen sointua kuulin ma kummaksein ja se syömeni pohjakan syöpyi, se tuskalla täytti mun tuntehein ja unteni vieraaks yöpyi.
Ma hälle: »Vaikka tulen, jää en tänne, mut kenpä itse oot, niin kamaltunut?» Hän mulle: »Näät, ett' olen itkeväinen.» Ma hälle: »Henki kadotettu, tänne jää itkuus, vaivahasi! Tunnen sinut, mutainen vaikka koko muotos onkin.» Päin purtta ojentui hän kaksin käsin, mut hänet torjui valpas Mestarini ja virkkoi: »Joudu muiden koirain joukkoon!»
Sun onnesko outo se säihkyi niin, kun kukkana syntyä sait, kun tulta sa heittelet tunteisiin ja vallat on eessäsi vait? Vai loistiko niist' oma onneni tuo, jota elon halki ma hain, joka kutsuvi luo, joka käskevi luo, mut kaikuna karkkovi ain? Minun mieleni oli kuin lampi niin musta ja mutainen, ei päivä sen pohjahan päässyt, ei kulkija rannalle sen.
Hän ei ollut tuntenut pelkoa eikä levottomuutta, mutta kun hän nyt katseli taaksensa ja huomasi, kuinka mutainen musta vesi täytti hänen kepeiden askeltensa jäljet, niin pääsi häneltä helpotuksen huokaus, että oli toki onnellisesti yli tullut.
Ma hälle: »Vaikka tulen, jää en tänne, mut kenpä itse oot, niin kamaltunut?» Hän mulle: »Näät, ett' olen itkeväinen.» Ma hälle: »Henki kadotettu, tänne jää itkuus, vaivahasi! Tunnen sinut, mutainen vaikka koko muotos onkin.» Päin purtta ojentui hän kaksin käsin, mut hänet torjui valpas Mestarini ja virkkoi: »Joudu muiden koirain joukkoon!»
Ohi vaelsi valkea impi, Näki kukkaset kummat vain Ja hän lammelle laulaen riensi, Ei huolinut huudoistani. Voi, impeni valkea, vieno! Pian poimitut kukat on sen. Mut kukkien alla on aalto Niin musta ja mutainen. Kuin musta ja valkea perho Yli kukkien yhdessä leijailee, Niin yhdessä riemu ja murhe Mun henkeni tuutua heijailee.