United States or Zambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Naissaaren niemessä valkea paas merimiesten merkkinä loistaa, karit ympäri sen monet purret kaas, taru koitojen kohtalot toistaa, taru sun ja mun, kesä-illoin kun niin kauniisti kajavat veen yli itkee. Se nousee aalloista pystypäin kuin nainen valkearinta, se huutaa hurjana myrskysäin kuin pyydettään palavinta, kuin kuolemaa sävel kuuluttaa, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Tuo silloin laineilta laulu soi: Ain ollut hän ei kivi kuollut, hänet myös elonhehkuhun Luoja loi, hän myös on lempinyt, huollut, mies saarelle nous, pois aamulla sous, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Hän uhmaa tuulia tuskassaan, hänen varttansa kuohut kaulaa, rajatonta hän huutavi rakkauttaan, taas lempeä vienoa laulaa, näy sankari ei, meri mahtajan vei, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Hän rakkauden voimaa kuuluttaa, jok'ei armahda, sääli, ei säästä, joka surmaa sen, keltä suukon saa, joka ei elin-aikana päästä, joka kuin kulo lyö, min loi elontyö, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Hän huomas sen vasta, kun valkeni yö, hän rannalle rientäen juoksi, hän kaahlaa, hän paasihin polvensa lyö, hän kutsuvi armasta luoksi, mut aaltojen taa tää pois katoaa, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Mut kun meri heljänä heijastuu ja loivina laineet läikkyy, kuin kaukainen kantelo soipi sen suu, merenkultana varsi sen väikkyy läpi mainingin öin valoisin, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Mut kun suvi saapuvi suloinen, veri jällehen paadessa vertyy, hän muistaa lempensä muinaisen, hänen mielensä kauas mertyy, mihin sankari sous, joka saarelle nous, niin kauniisti kajavat veen yli itkee. Ja silloin jos tuhovirtensä soi, ah, Herra armias auta, pian haahdet aalloissa huppeloi, pian pinnalla tuhto ja lauta vain yksin ui, moni orpoutui, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Meri oli kiiltävän tyyni, nuoret koivut puhdistivat sadepisarat päältänsä iltahämärässä ja kurkistivat veteen alas, kajavat kiitelivät ilmojen läpi taikka soutelivat veden pinnalla. Kaikki oli niin tyyntä ja hiljaista, ett'ei kukaan voinut arvata tätä samaksi taivaaksi, samaksi ilmaksi ja vedeksi, joka oli ollut niin pimeä ja uhkaava.
Sadat vuodet hän siinä jo seisonut on, nyt vain hän on valkea paasi, monet toivehet, itse toiveheton. hän ympäri yössä kaasi, moni talvi ja syys veren lämpimän hyys, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.