United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Snellmanin oppi oli ensin opiskelevan yliopistonuorison sydämet sytyttänyt, ja olemme jo kirjallisellakin alalla nähneet siitä nousevan, paitsi Oksasta, koko Kirjallisen kuukauslehden mainehikkaan miehistön, Yrjö Koskinen, Kaarlo Bergbom, Suonio ja A. Meurman etunenässä.
Ihmiset myöskin, maailman lapset, raatavat, lempivät, taistelevat; vaan väsyneinä horjuvat hautaan, töistähän, teistään lepäjämään. Kerran kun kutsuvi Jumalan ääni, henkinä nousevat taivahasen. Suonio. Karjala.
Suomen herääminen on yhteinen, aina uusi ja aina yhtä innostava aihe tälle runoudelle. Sieltä ottaa sen Suonio, sieltä ottaa sen J.H. Erkko, päästyään maan sivistys-elämän tasalle, ja antaa saman sävelen vieriä edelleen kautta kaikkien laulujuhlien, nuorisoseurojen ja kansan-opistojen.
Voisi joku ehkä edellisestä tulla siihen käsitykseen, että Suonio omassa aikakaudessaan oli vain Suomen lasten runoilija. Eipä suinkaan, myös Suomen nuorten runoilija hän oli ja on hän heille niinkin reippaita ja sointuvia säveliä kuin esim. Suksimiesten laulu virittänyt. Miesiälle on Suoniolla verrattain vähän sanomista, kuitenkin tuo yksi kultainen ja paljon painava neuvo: »Pää pystyyn vaan!
Vaan laulustani kuiten en huoli vai'eta, kun ääni lintuin muitten ei kuulu talvella. Paremmat laulu-äänet keväällä ehtinee, niin kuunnellessaan noita jo varpu vaikenee. Suonio. Lumisateella. Lumia lentää ristin ja rastin leikkiä lyöden ja taistellen; vaan väsyneinä vaipuvat viimein, etsien rauhaa, povehen maan. Mutta kun päivä keväinen kutsuu, pilviks ilmahan haihtuvat taas!
Ja hänen paikkansa viime vuosisadan suomenkielisessä kirjallisuudessa on Aleksis Kiven vasemmalla puolen, jos me ajattelemme Oksasen seisovan tämän oikealla sivustalla, keskimmäinen tietysti montakin päänpituutta heitä ylempänä. Myöskin Suonio oli Kirjallisen kuukauslehden miehiä.
Siitä sangen kansainvälisestä viipurilaisesta maaperästä, josta Kaarlo Bergbomin ennen mainittu novelli Sydämiä ihmistelmeessä antaa meille niin eloisan pilakuvan, oli syntynyt Julius Krohn, runoilijanimeltään Suonio, suomenkielen ylimääräinen professori ja monipuolinen tiedemies.
Ja kummastellen kaikk' kansat on Näin lausuvat keskenänsä: "Mik' ihme outo ja verraton! Sen lapsi loi lemmellänsä." Suonio. Pispa Heinrikki ja Lalli. Kaks' oli pyhä'ä miestä, Kaksi kansan ruhtinasta, Ristinveljeä jaloa, Yksi kasvoi Kaalimaassa, Varttui maalla vierahalla, Toinen Ruotsissa yleni; Pian kasvoi pienelliset, Yksivuotiset yleni.
Myöskin Suonio kiinnittää huomiota oikeastaan enemmän kirjallisena personallisuutena yleensä kuin puhtaasti runollisella tuotannollaan. Suonion mukana tulee suomenkieliseen kirjallisuuteen jälleen eräs uusi aines: kristillinen, kansaa kasvattava ja kansaa valistava, vakaumuksellinen ja jonkun verran hentomielinen isänmaallisuus.
Näin katsoin, seisoi Kusta aamuun asti, Vaan sitten astui nimismiehen luo: "Ma olen Korven Kusta. Rautas tuo! Käsiini pane tuttavani nuo! Ja laittakaatte sitten vaikka minne! Palanut tuolla mielen' oli vain Yhdeksi hetkeks' vielä päästä sinne, Miss' äidin syliss' istuskella sain!" Suonio. Eräs nälkätalven kuvia.