United States or Åland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mut Adlercreutz viel' alallensa jää, yks toimi häll' on valvottava vielä: joella viel' yks joukko viivähtää, ei liiku askelta, ei peräydy tää, lippunsa luona vaan se seisoo siellä. Sen johtaja jo väsyi pakoon, häpeään, kun vaihtoi sotatannert' yhtä päätä, paluunsa päätti hän, nyt vaiti, mietteissään hän joukkons' eessä seisoo, käydä ryntäämään hän tahtoo, muuten siihen paikkaan jäädä.
Kaikki, kaikki nurinpuolin Loitsi häijy lumous; Vihamies sen viekkain teki, Juuri julma juoppous. Sotaan, sotaan sitä vastaan Sanan miekoin terävin! Muuhun miekkahan ken ryhtyy, Hukkuu miekkaan itsekin. Sotaan yöhön lampuin, torvin Kuten ennen Gideon! Vihamies lyö joukkons itse, Mutta meidän voitto on. Totuus voittaa. Voi, rosvo julma lyö! Valaiskaa synkkä yö! Aseihin! Sotimaan!
Vaskiin välkkyvihinpä jo vyöttäyneinä he syöksyi kohti, ja eellä Poseidon, maan järisyttäjä, riensi, kourassaan väkeväss' ase ankara, mittava miekka, kuin tuli pitkäisen, jota keskell' ottelon tuiman kenkään ei liki käy, ei rohkene, estävi pelko. Joukkons' ottelemaan myös ohjasi loistava Hektor.
Vaan Döbeln joukkons' esirintaa pitkin, taas rohkaistun ja vahvan, ratsastaa, sen kaikki ruodut, rivit, soturitkin terävä silmä tutkii, katsastaa. Sen Suomen mies kuin Ruotsin nähdä voipi, ett' aatos suuria häll' askaroipi, ol' ilme miettivämpi muulloistaan, mut kovin lauha myös, ja usein uroon myhähti tuima suu, kun kehen juroon hän katsoi arpipäähän tuttavaan.
Väkeä samaa nyt hän johdattaa, polveltaan uutta, vanhaa mieleltänsä, se mitä sois ja vois, hän arvajaa, siis, kun se peräytyy, hän synkän näön saa, ja otsa jalo painuu häpeissänsä. Jo Döbeln lähtenyt on vihaa hehkuen, jo marssiin Palmfelt joukkons' alkaa viedä, jo vaipuu Gripenbergin miekka voittoinen. On hetket kalliit. Sotalaumat Ryssien jään yli ryntää sulkemahan tietä.
CATESBY. Pahaa: Richmondin luo on Morton paennut, Ja Walesin uljaat miehet Buckingham Vie taisteluun, ja joukkons' yhä kasvaa. RICHARD. Pelottavammat Ely on ja Richmond, Kuin Buckinghamin haalitut on joukot. Sen tiedän, että arka mietiskely On hidas orja vitkan viivytyksen, Jot' ohjaa kerjuun rampa raakunkulku. Nyt nosta siipes, joutu tulisin, Sa airut kuninkaan ja Merkurin! Väkeä kokoon!
Hän syynkin tiesi ilmoittaa: se hänen, hänen joukkons' oli maa. Mä muistan, kuinka kesken tuttujensa hän tuskin tiesi määrää puheillensa maast' tästä, "parhaimmasta päällä maan", ja kansasta sen, "hänen kansastaan." Hän seisoi silloin hajasäärin, tätä hän mielin käytti tapaa ylpeätä, kosk' kieltää tohtinut ei yksikään, ett suomalainen majuuri on hän.
Itse hän Nestorin luo, sotikansan kaitsijan, riensi; vaan majast' ulkona siell' liki tummaa purtt' uros uinui peiton pehmeän all', asevarjeet välkkyvät luonaan, kilpi ja peitsiä kaksi ja kiiltävä myös kypär' ynnä vyö korukirjainen, johon vanhus vyöttihe aina, joukkons' ensimmäisenä kons' urosurmahan taistoon sonnustautui; ei näet estänyt vaikea vanhuus.
Mut Adlercreutz viel' alallensa jää; on yksi toimi valvottava vielä: joen jääll' on pataljoona jäykkäpää, se lähde ei, sit ei voi käskyt käännyttää, se luona lippunsa vain seisoo siellä. Sen johtaja jo kehnoon väsyi väistyntään näin kenttä kentältä, se riittää sai jo. Vakaana, vait hän seisoo joukkons' eessä: pään paolle pannut on, nyt käy hän ryntäämään, jos ei, niin siihen paikkaan jää.