United States or Mozambique ? Vote for the TOP Country of the Week !
CATESBY. Pahaa: Richmondin luo on Morton paennut, Ja Walesin uljaat miehet Buckingham Vie taisteluun, ja joukkons' yhä kasvaa. RICHARD. Pelottavammat Ely on ja Richmond, Kuin Buckinghamin haalitut on joukot. Sen tiedän, että arka mietiskely On hidas orja vitkan viivytyksen, Jot' ohjaa kerjuun rampa raakunkulku. Nyt nosta siipes, joutu tulisin, Sa airut kuninkaan ja Merkurin! Väkeä kokoon!
He lohduttivat minua eritessämme sillä ilahuttavalla sanomalla, että minun ei enään tarvitse kerjätä, sillä uusi vaivais-hoinnon sääntö oli tullut, joka esti kaiken kerjuun ja määräsi joka seurakunnan hointamaan köyhänsä. Minun tarvitsisi ainoastaan ilmoittaa itseni pitäjän lauta-kunnan esimiehelle ja sillä asia olisi tehty.
"Minä en ollenkaan itseäni hyväksi kiitä. Olen kuitenkin ajatellut, että sinä olisit viimeinen minua laittamaan. Sitä saan luvan kärsiä. Soimaa minua, tee minulle mitä vaan tahdot, lyö vaikka käteni poikki, niin minä menen kerjuun, mutta samassa ajattelen näin: minä olen pulasta päästänyt niin kelpo miehen, kuin sinun. Erkane Annista! Minä pyydän sitä sinulta!
"Maksan". "No hyvä". Miehet laskivat kirveensä olkapäilleen ja menivät kotiin. Sisään tultuansa kohtasi Lents Annin syleillen lapsiansa ja huutaen: "Oi minun lapsi-raukkojani! Teidän täytyy nyt mennä kerjuun, minun lapsi-parkani!" "Niin kauan kuin minä elän ja pystyssä pysyn, se ei tapahdu; minähän olen mies, ja ole sinä nyt vaan rauhassa ja hyvällä päällä".
Minä tulen luoksesi kerjuun". "Oi Lents, eihän niin pahasti lienekään". "Kaiketi kai", sanoi Lents, katkerasti naurahtaen hän huomasi, ettei hänen sentään sopinutkaan semmoisessa asiassa leikkiä laskea "kaiketi kai sinä minulle lainaat taikka lahjoitat vanhan lakin, kun tuuli vei lakin päästäni". "Astu kuitenkin sisään tupaan. Ikävä vaan ettei mieheni ole kotona. Hän on metsässä hirviä vetämässä".
BELARIUS. Niin ylvää intoa noin alhaisessa En ole nähnyt, en niin kelpo töitä Miehessä, jonka muoto kurjuutta Ja kerjuun' osottaa. CYMBELINE. Hänt' eikö nähty? PISANIO. On kuolleist' etsitty ja elävistä, Ei jälkeäkään. CYMBELINE. Kaihokseni olen Palkkansa perijä. Nyt on aika Kysellä syntyänne. Mist' olette? BELARIUS. Olemme Cambriasta, aatelia.
Läikkyvänä laine päilyy, Lainehilla pursi häilyy, Kultain viiri pursipuussa Nuokkuilee. Lännestä tuulonen viestiä tuo, Riemua virtana rintaani luo, Mutta hetkeks ainoasti Pian rinta riehuu taas. Karvas huoli! Kahleitas Kantaa saanko hautaan asti? Ei! Rautasi ma annan ruostuttaa, Rauhaa tahdon. Enkö sitä saa? Kalmistoon käyn joka ilta Riemun kerjuun kuollehilta; Mullassakin veljen rinta Lämmin on.
Silläkö ne tulevat paremmiksi, jos ne aina laitetaan niihin kehnoihin paikkoin takaisin. Tuokin pienempi, isätön raukka, kerjuun päällä ollut melkein näihin asti, mistä se on vielä oikeita puheita oppinut. Jottako minä sitten rupean maailman hylkyjen isättömiä lapsia koulitsemaan, en! kivahteli Malinen. Ihmisiähän ne ovat nekin ja jossain kai niiden täytyy olla, puolusti emäntä.
Siitä olikin viikkoja vierinyt, kun hän nuorta leipää oli saanut. Kerjuun kautta kootuilla kuivilla leipäkannikoilla ja kylmillä perunoilla he pitkän aikaa olivat eläneet. Siksipä se niin hyvälle nyt maistui.