United States or Svalbard and Jan Mayen ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Halloo! Laps, miksi avaa et? Nukutko, valvot siellä? Sa itketkö vai hymyilet? Mua millä muistat miellä?» »Sa, Wilhelm, ah! Näin myöhällä? Mult' ollut mielen särkeä on valvokki ja uni! Mist' tulet, kaivattuni?» »Vain sydän-yöllä samoomme. Ma Böhmin maasta kulen. Ma myöhään lähdin matkalle, sua ottamaan nyt tulen.» »Ah, armas, ensin tänne käy!
Ei, käärme naisen haamussa, paholaisen houkutteleva sävel virran kuohuvassa pyörteessä, joka vedät ihmisiä surmansuuhun ja sitten ilkeästi hymyilet, minä olen keksivä sen pyydyksen, joka sinut kiinni saa, sen kauhistuksen, joka sinut voittaa; olen näkevä sen päivän, jona saan sinut itkemään, Skotlannin ihana sfinksi, itkemään verta! KUNINGATAR. Se ei tule olemaan ensimäinen kerta!
Miehet unohtavat syöntinsä, niin uteliaina he katselevat noita minun valmistuksiani. 'Behagas det, fröken? se on: saako olla, neitiseni? sanon minä ja tarjoan. Sinä hymyilet ja nyökäytät kiitokseksi, ja tietysti otat ja haukkaat.
Hän saapuu Sophonisbe, hän luokses käy, hän luokses saa, hän vierellesi vaipuu. Maan vallat, voimat raukeaa, maat, taivaat haihtuu, haipuu. Tän' yönä yksin Rooman lait, Karthagon lyöjä, ovat eessäs vait. Yö kuluu, Masinissa. Jo aamun viiru selkenee. Mik' olkaas vastaan painaa? Sun armahasi kylmenee, on Sophonisbe vainaa. Sa astut aamuvartioon ja hymyilet: nyt Rooma puhukoon!
Luotu muita narraamahan Kaikkia sä viittailet Sua riemuin poimimahan; Piikkis piillät, hymyilet. Kyllä kerskaat, ett' on sulia Väri, loiste, joilla kiillät, Mutta julmempi kuin mulla Sull' on miekka, millä viillät.» Luonnon kirja 1886. Eerikki XIV. LAULU KAARINA MAUNUNTYTT
Sen lopetettuansa avasi hän kätensä, mutta kiersi ne sen sijaan äkisti ja Juhanan aavistamatta hänelle kaulaan. "Tämän en luullut koskaan tapahtuvan; sen, josta puhut, en luullut koskaan tapahtuvan, Juhana. Ja sanonpa nyt sinulle perästäpäin, että monta, monta kertaa olen itsekseni itkenyt juuri sentähden." "Mutta nyt hymyilet, ja kiitos siitä.
Kun Swartin emäntä näki hänen tulevan, sanoi hän: »Sinä hymyilet, poikaseni, vaikka sinun ennemmin pitäisi itkeä. Kunpa vain tietäisit mitä on tapahtunut.» »Niin», lisäsi Wittin emäntä, »tässä on kysymyksessä kauheita asioita.» Ja nyt rupesi äiti kertomaan ja selittämään hänelle asiaa.
Alussa, annettuaan ne niin pian pois ja tuumiessaan sitä, mietti hän vaan ja tämä ajatus palasi useinkin kuinkahan paljon kengät oikeastaan saattoivat maksaa; niiden omistamista ei näköjään ollut niin helppo unohtaa, ja hän ei ajatellut enää ollenkaan, kuinka paljon hän oli tehnyt hyvää mustalle Marannalle, kenkäin lahjoittaminen näkyi hänestä olleen ensimmäinen hyvä työ, ja tieto siitä teki arvattavasti hänet paljoa onnellisemmaksi, kuin lahjan saajan; hän hymyili yhä itsekseen, hänellä oli sielussaan salainen lahja, joka sai hänen sydämmensä hyppimään ilosta, ja kun Johannes kysyi häneltä: "Miksikä sinä hymyilet noin itseksesi, niinkuin lapsi maatessaan?" sanoi hän: "Oi, Jumala, se onkin niin unen laista!
Ne kaiken ikänsä muistelevat sitä ummikkoruotsalaista kaupunginneitiä, joka kävi heidän luonaan metsässä. Nyt sinun vaan täytyy muistaa olla koko päivän ruotsalaisena. Minä puhun ruotsia ne harvat sanat, mitkä muiden kuullen sinulle puhun, ja kun et sinä ruotsia osaa, niin sinä vaan hymyilet ja nyökäyttelet päätäsi ja puhut silmilläsi, niin kaikki käy täydestä.
Lauran äitiä tuo alkoi vähitellen vaivata, niin että kerran, kun Laura oli juossut hymyilemässä isälle ja sitten jonkun hetken kuluttua syöksyi hänen luokseen hymyilemään, juostakseen sitten taas takaisin puuhiinsa, äiti kysyi: »Mitä sinä, kultaseni, tarkotat?» Laura jäi ääneti aivan kuin miettimään, mitä hän tarkottaa. »Mitä sinä hymyilet?» uudisti äiti kysymyksensä.