United States or Faroe Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Alttiiksi=antaumus ja sankarius oliwat melkein yhtä harwinaiset nähdä kuin walkea korppi tai musta joutsen. Omaisuutensa lahjoittaminen pyhän wapautus=sodan tarpeisin ei sattunut paljon kellekään mielehen.
Koko yön kuulee niiden kamalaa karjuntaa, koirasusien ulvonnan kaltaista. Näiden petojen, jotka eivät ole kenenkään omia, ja jotka ovat hirmuisena vaivana koko kaupungille, ruokkimista varten on oikein erityisiä laitoksia. Lihan ostaminen niille tahi niiden elatukseksi omaisuutensa lahjoittaminen, kuuluu niihin hyviintöihin, jotka paratiisin oven aukaisevat.
Metsendorialaiset aikakirjat kertovat että muuan keisari, Lilakti, noin kolmesataa vuotta takaperin oli ruvennut toiseen tapaan muodostamaan tätä lakia, ja anniskeli julkisia virkoja mitäkään punnitsematta kenelle tahansa, joka yhdellä taikka toisella tavalla oli jonkinlaista ansiota saanut itsellensä hankituksi; mutta tämä virkojen lahjoittaminen umpimähkää sai aikaan niin monia ja tuntuvia epäkohtia että koko valtio oli vaaraan joutumaisillansa.
Parasta olisi kai ollut, ettei Amreikaan olisi asiasta mitään tiennyt; mutta kukin tunsi niin omituisesti viehättäväisen houkutuksen, päästä kajoamatonta niin lähelle kuin mahdollista, ja senvuoksi puhui jokainen Amrein kanssa tuosta surullisesta tapauksesta, kielteli häntä virkkamasta mitään mustalle Marannalle ja tahtoi tietää, eikö äidillä ole joitakin aavistuksia taikka unia ja eikö kummituksia kotona kuulu. Amreissa asui aina sisällinen pelko ja vavistus. Hän yksinänsä oli niin lähellä mustaa Marannaa ja tiesi jotakin, jota hänen oli salassa pitäminen. Nekään ihmiset, joilta musta Maranna oli vuokrannut pienen tupansa, eivät enää voineet kestää sitä läheisyydessään, ja osoittivat sääliväisyytensä hänelle aluksikin siten, että käskivät hänen muuttamaan pois. Mutta kuinka kummallisesti kulkevat asiat maailmassa! Juuri tämä tapaus tuotti Amreille surua ja iloa, sillä synnyintalo aukeni jälleen; musta Maranna muutti siihen, ja Amrei, joka alussa täynnä pelkoa kulki sinne ja tänne ja, valkeata virittäessään ja vettä tuodessaan, aina ajatteli: nyt tulee äiti sekä isä, tottui vähitellen ja perehtyi täydellisesti siihen. Hän kehräsi yöt ja päivät, kunnes oli saanut niin paljon ansainneeksi, että jaksoi ostaa takaisin vanhempainsa käkikellon Sysi-Matilta. Nythän oli hänellä jälleen edes yksikin kappale talon huonekaluja. Mutta käki oli muualla ollessaan vähän pilaunut, se oli menettänyt toisen puolen ääntänsä, toinen puoli oli vielä kulkussa jäljellä, se ei huudahtellut muuta kuin "kuk", ja joka kerran kuin se tuolla lailla äännähteli, lisäsi Amrei ensi alussa aina loppukukahdukseksi "kuu!" melkein ehdottomastikin. Kun Amrei päivitteli sitä, ettei käkikello kukkunut muuta kuin puolet lauluaan eikä muutoinkaan enää ollut niin kaunis kuin Amrein lapsuuden aikoina, silloin virkkoi Maranna: "Kuka tietää, kun vanhemmalla puolen ikäänsä saapi jotain takasin, mikä lapsuuden aikana on ollut onnenluovaa, kenties on silläkin jäljellä enää toinen puoli ääntään, niinkuin käkikellollasikin! Voi jospa voisin sinulle opettaa, lapseni, sen, minkä minä vasta monen työn ja tuskan perästä olen oppinut: älä toivo mitää takaisin eilispäivältä! Mutta totta sekin, semmoista ei käy lahjoittaminen; sen saa ainoastaan siten, että sekoittaa puolen mittaa hikeä ja toisen puolen kyyneleitä hyvästi toisiinsa. Apteekista ei semmoista saa.
Alussa, annettuaan ne niin pian pois ja tuumiessaan sitä, mietti hän vaan ja tämä ajatus palasi useinkin kuinkahan paljon kengät oikeastaan saattoivat maksaa; niiden omistamista ei näköjään ollut niin helppo unohtaa, ja hän ei ajatellut enää ollenkaan, kuinka paljon hän oli tehnyt hyvää mustalle Marannalle, kenkäin lahjoittaminen näkyi hänestä olleen ensimmäinen hyvä työ, ja tieto siitä teki arvattavasti hänet paljoa onnellisemmaksi, kuin lahjan saajan; hän hymyili yhä itsekseen, hänellä oli sielussaan salainen lahja, joka sai hänen sydämmensä hyppimään ilosta, ja kun Johannes kysyi häneltä: "Miksikä sinä hymyilet noin itseksesi, niinkuin lapsi maatessaan?" sanoi hän: "Oi, Jumala, se onkin niin unen laista!