United States or Andorra ? Vote for the TOP Country of the Week !
Makeata oli tuo tunne, jossa nuorukaisen ja vanhuksen voimat ruumiillisesti ja hengellisesti ojensivat kättä toisilleen, jolloin Amrei sydämmensä pohjasta sanoi, että hänen mielestään on kaikki hyvällä kannalla, ja että hän on oleva onnellinen, jos hän kerran maailmassa vanhana emäntänä voi osoittaa talonsa tuommoisessa kunnossa kuin se nyt on. "Kauaksipa sinä ajattelet", sanoi emäntä.
Mutta kiitostapa ei Amrei odottanutkaan, ja varsinkin osasi hän niin sopivaan aikaan tuoda ukolle hänen poikansa lapsen ja viedä sen jälleen pois, niin että tuo oli oikein iloista nähdä. Kun tyttö sai näyttäneeksi ukolle pienosen ensimmäisen hampaan, sanoi tämä: "Kun nyt olet tehnyt minulle tuon ilon, niin lahjoitan sulle kuusi killinkiä.
Vielä silloinkin kuin musta Maranna istui Amrein vuoteen laidalla, sanoi Amrei: "Minusta tuntuu kuin putoaisin minä putoamistani, antakaas minulle kätenne"; ja hän piti kädestä lujasti kiinni ja rupesi nukkumaan, mutta heti kuin musta Maranna tahtoi vetäytyä pois, tarttui hän siihen uudestaan.
Pieni hattara, joka oli noussut taivaan laelle, hajosi pian läpiloistelevan auringon selvittämällä, ja Amrei iloitsi niinkuin lapsi, kun somat, viheriäväriset Berniläisrattaat, pyöreän pehmeätyynyisen istuimen kanssa, tulivat paikalle. Jo ennen valjastamista, istahti hän niihin ja taputti ilosta käsiään.
Ja vastaukseksi riensi Amrei hänen luokseen. "Ja minua, minua ei kysytä ollenkaan!" torui äiti onnellisuuden tunteissa, ja ukko se oli tullut varsin leikilliseksi pelkästä ilosta.
Amrein tuhatlukuisista mietteistä sai yksin musta Maranna joskus tiedon, kun hän metsästä palatessaan laski tytön luona maahan puutakkansa ja säkkinsä, johon hän oli koonnut turilaita ja matoja. Tuolloinpa sanoi kerran Amrei: "Täti, tiedättekös, miksikä tuuli käy?" "En, mutta tiedätkös sinä?" "Tiedän kyllä, sen olen huomannut. Katsokaas, kaiken sen, mikä kasvaa, pitää liikkuman.
"Antaa pojan olla siellä", sanoi rasvaprinsessa, "parasta olisi, että kaikki miesväki lähetettäisiin sinne ja me jäisimme yksiksemme tänne". Amrei ei lähtenyt kyökistä pois ennenkuin kaikki oli jälleen asetettu paikoillensa, ja kun hän sitten riisui esiliinan pois, niin oli se yhtä valkoinen ja sileä kuin päälle pantaessakin.
Ja Amrei jatkoi: "Uskokaa minua, kyllä minä olen kylliksi ymmärtäväinen, ja tiedän kyllä, ettei ketään armosta voi ottaa miniäksi; saatatte minulle lahjoittaa, lahjoittaa paljonkin, mutta tehdä miniäksi armosta, se ei käy laatuun ja sitä en minäkään tahdo.
Amrei säikähti, kuultuaan tämän hiljaa syntyvän ajatuksen äkkiä äänessä lausuttavan, sillä Dami sen oli lausunut; mutta seuratessaan veljensä kanssa hyvän matkan päässä tuota suurta ryhmää, joka oli rusthollin-emännän ympärillä, koetti hän puhumalla poistaa veljestään ja samassa itsestäänkin tuon pahan ajatuksen.
"Tästä hän menee ohi kotimatkallaan", sanoi Amrei, "ja sitten huudamme häntä; huuda vaan lujasti sinäkin, ja sitten kyllä puhelemme pitemmältä asiasta hänen kanssaan". Niin sanoi Amrei, sillä lapset odottivat täällä vielä rusthollin-emäntää. Kuuluipa ruoska roiskahtavan kylässä. Kuului myös pirskuva hevosen juoksu vetiseltä tieltä, ja rattaat lähenivät.