United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Uusi punaisella varsinauhalla koristettu ruoska vilahteli jo kaukaa ja hän ajoi pihalle niin rajusti, että toinen portinpylväs kaatui romahtaen ja hevonen siitä peljästyneenä laukkasi muutamia kertoja pihatanhuan ympäri. Juopunut tuosta äimistyi ja suuntasi hevosen suoraan tallin seinää kohti, jota vasten se syöksyi jotta polvet ja aisat kolahtivat. Nyt alkoi rangaistus.
Tuokaa ruoska tänne, sormieni päitä jo kutiaa. SANNA. Kas, se minulle mieleen. ROINILA. Ei yhtään ruoskaa, sanon minä. Sinä et tiedä. Olli, että Elli tässä väittää kaupungissa nähneensä Eeron ihka elävänä. Eeronko? Loruja! MIEHET. Kuinkahan tuon on? OLLI. Elkää helsingissä! Minkätähden hellitätte? Hän karkaa käsistämme. MIEHET. Mutta jos Eero elää? OLLI. Vielä vain. Eihän se ole mahdollista.
Mitä syytä luuloon! Ei. Maurin pettänyt on kurja konna, Katala julki-konna, halpa hylky. Luo, taivas, peite moisilt' ilkiöiltä Ja joka aimo käteen pane ruoska, Joll' alaston se konna halki mailman Idästä länteen piestäis! JAGO.
Ei ollut muita ehyitä ajokaluja kuin suitset ja riimut ja ruoska. Kuski haasteli jotakin herransa kanssa, osoitteli rikkinäisiä valjaita, rekeä ja hevosia, ja pyysi viimein saada pienemmän reen talosta lainaksi ... tämän omansa hän jättää sijaan. Saatiinhan reki, antoihan isäntä toki, veti esiin parhaan kirkkorekensä ... »Herra on hyvä ja istuu siihen ... kyllä siihen mahtuu vaikka pitkälleen.»
Ja Wolmar tajuu pilkkapuheet veljensä, Hän hevosensa seisauttaa, Ja keksien Miljutinin, nyt häneltä Noin kysyy sala-vihassa: "Mi syynä että kansani mun tullessain On surkea, on ääneti? Olenko taivaan rasittava rangaistus. Olenko ruoska rautainen?"
Jokainen niistä on valjastettu erityisellä nuoralla siten, että nuoran yksi pää on sidottu koiran kaulavyöhön, toinen reen sepiin; näin koirat rinnatusten juoksevat esikoiran perässä, joka jokaisena hetkenä seuraa isäntänsä käskyjä, sillä muuten ruoska soisikin sen korvilla.
Ellös vainen, tyttö parka, Huolta huoville pitäkö, Mieltä miekan kantajalle; Huolet huovilla tupana, Miekan ponnet porstuina, Saapukka salitupina, Ummiskengät kellarina, Ruoska suolaisna kaloina. Miehellenkö vai manalle.
Minulla oli kerran, sanoi hän, postinviejä, joka oli kuin vimmattu turkkilainen ajamaan hevosia kuoliaaksi, ja kun minä näin hyväksi istuttaa kepillä järkeä siihen lempoon, niin hän huusi: Ei se ollut minun syyni, herra kapteeni, sillä ruoska oli pukin nahkaa! Niin, niin. Ja nyt väittää veli Svenonius, että sormuksessakin oli pukki.
Mistä sen tiedät? kysyin minä. Hän selitti: Eikös ihminen ole maa, sinä kuin minäkin? Ja omatunto Jumalan taivas meissä? Niin on siis luonto murheissaan ja taivas murheissaan. Se muistutus koski minuun kuin rautainen ruoska. Siinä itsekseni istuen ja työskennellen vaivuin miettimään mitä oli tapahtunut.
"Minä en ole ketään pakottanut!" huudahti kirjanpitäjä. "Ette tosin ruoska kädessä, herra Eckhof, mutta sitä enemmän asemallanne, joka teillä on väkeni suhteen... Minä mainitsen esimerkiksi, että nuorempi kirjanpitäjäni, joka palkastaan elättää äitiänsä, antaa paljoa enemmän, kuin hänen varansa kannattaisivat, lähetysrahastollenne, jonka olemisesta ei minulla ole ollut vähintäkään vihiä.