Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Jo soi sun äänesi, leivonen, Vaikk' kylmä ilma on vallan. Sä laulat kevättä toivoen Taas jälkeen yöllisen hallan. Vaikk' yöt on kylmät ja synkeät, Ja lumen peitossa maamme, Iloiten ilmassa viserrät: »Kevähän kohta me saamme!» On uskos suuri, sä pienoinen!
Te nähkää, kuink' on käynyt hurjaks hepo siit' asti kuin te suitset saitte käteen, kun siltä puuttuu kahle kannuksien. O, Saksan Albert, joka orhin jätit, niin että villiks, vihaiseks se muuttui, vaikk' ois sun ollut sitä hillittävä, vanhurskas tähtein tuomio sun heimos ylitse tulkoon, ennen tuntematon ja selvä, että jälkeläises säikkyy!
Onnellista uutta vuotta Toisilleen nyt toivottaa Ystävykset; eikä suotta Tapa tää lie tullutkaan: Onhan taas jok' ainoalle Onnen arpa heitetty, Vaikk' on vielä verhon alla Etehemme peitetty. Salaisuuden esirippu Vähitellen kohoaa, Täänkin vuoden arpalippu Kääröstänsä aukeaa: Se, mik' on nyt taivahalle Tunnettuna yksin vaan, Kohta koko maailmalle Julki tietää annetaan.
Vaikk' itsessään on mailma vaakitettu Tasaista tietään tasaisesti käymään, Niin voitonpyynti tuo, tuo väärä vietti, Tuo himon hiertäjä, tuo itsekkäisyys Pois aikeestaan ja suunnastaan sen työntää, Päämäärästään ja tasapainostaan.
Vaan ilma yltyi, pauhu paisui, Jo myrsky riehui raivoten, Ja paha henki ilman alta Sai Jobin suureen murheesen. Hän tuhkaan istui sairaana, Vaikk' oli Herran huomassa. Niin lopun ajalla myös tällä Nyt villitykset pauhaavat; Ne myrskyn lailla raivoavat Ja kaikki maahan tallaavat; Myös paisuvia pahoja Myrkyllään nostaa saatana.
On karja aarteenamme Ja kukkaset; Niit' tyynnä omistamme Me paimenet. Vaikk' kylmä kukat hyytää Ja myrskyt soi, Mun riemuain ei syytää Ne hautaan voi. Kun talven tuiskut pauhaa, Käyn mökkihin, Siell' lämpimää ja rauhaa Kyll' löydänkin. Siell' lieden loistamassa On hauska työ, Ja karja navetassa Apetta syö. Ma laulan: kukkasvirsi Tuvassa soi, Vaikk' kukat hyyti kirsi, Min talvi toi.
Mut kysymys, min mulle teit sa, tuolla sisällä saap' on varman vastauksen, myös toivos salainen, sa jost' et puhu.» Ma hälle: »Hyvä Oppaani, en peitä sinulta mieltäin, vaikk' en liioin haasta; mun siihen totuttanut oot jo ammoin.» »Toskanan mies, mi sanoin kaunein kautta tään tulikaupungin käyt elävänä, sua pyydän tähän hetken seisahtumaan.
Valvoa ja hoitaa tulta Tääll' on virka paimenten; Huuto, pauke, torven raiku, Niissä pelko petojen. Niin he lauman säilyttää, Vaikk' on yö ja myrskysää, Kunnes kultaotsa aamu Koittaa poistuu yö kuin haamu, Rauha maille leviää.
Senkin aasinpää, verikorva, hupelo; ohutposkinen hupelo! Kuotus! OLIVIA. Mies viekää maata; haavaa hoitakaa. SEBASTIAN. Lankoonne haavan löin ja sitä suren; Mut vaikk' ois täysi veljeni hän ollut, En muut' ois turvakseni voinut tehdä. Niin oudosti mua katselette, neiti, Ja siitä päätän loukanneeni teitä. Anteeksi, armas, noiden valain tähden, Jotk' äsken toisillemme vannoimme.
Miks sammunut ei koittoonsa se päivä, Jolloin ma heitin kummut Gilboan Ja sinne elon toivon, rauhan, onnen? Jos epätoivon pohjattomaan yöhön Mun syöstä tahdoit, Jahve, lohdutusta Et toivottoman multa kieltäne. Vaikk' elämässä minut hylkäsit, Et hylkää kuolemassa. Kohtaloni Sun kostoasi vanhurskasta Ei lakkaa huutamasta Tuhansin suin. TOINEN N
Päivän Sana
Muut Etsivät