Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
»Harvinaisen pieni ja harvinaisen ruma, sen mukaan kuin tyttö väittää», oli vastaus. Mr Utterson mietti hetkisen. »Jos teette hyvin ja seuraatte minua vaunuihini», sanoi hän sitten, »niin luulenpa voivani viedä teidät hänen asuntoonsa». Kello oli nyt liki yhdeksän aamulla ja kaupunki oli sankan usvan verhoamana. Suuri suklaanvärinen vaippa synkensi yläilmoja.
Ajattele aurinkoa, Joka aamua odotti, Päästäksensä päilymään Maan vesille, viertomaille, Maan saloille, sammalille, Eläimille, ihmisille. Tuota toivoi ja odotti. Mut oli ylennyt maasta Inha usva taivahalle. Se pimitti päivän silmän, Aurinko sumuhun nukkui. Niin on mieleni minunkin, Unelmani usvan alla. NUORI JOUKO. Pelkosi on joutavata, Turinata tuhman linnun.
Ei kansan siveys Konsaan voi täss' kukoistaa, Kun usvan synkeys Noin tähtein valon poistaa; On katkera tuo: Ei päästä seimen luo, Miss' Herra Kristus loistaa; Siis, Isä, apu suo! Kun muutkin sortajat Saa, Herra, surman Sulta, Niin viinakauppiaat Sais' maistaa samaa tulta Kas silloin siveys, Raittius, rehtevyys Ja kansan lapsikulta On sama yhteys!
Sä mietit, ett' on hänen laulunsa Vaan ilmalinna, kukkamaailma, Jok' usvan lailla tuulen tullen haihtuu, Elämän halloiss' itkuvirteen vaihtuu Ja laulaja jää kalliolle Autiolle. Niin mieti! Mutta laulunhenki luo Taas uudet linnat, kukkamaailmat, Sydänten kurjain, onnetonten suo Se maassa maistaa toivon taivahat.
Noinko kuva ystäväni Usvan lailla haihtuis pois! Hyvin sitten hyljätynkin Helppo täällä elää ois! Savon tyttö. Voi armosta kuin innossa Hän puoltaa maansa kunniaa! Ken vastustaa nyt tuota vois, Hän sydämettä, lemmett' ois. Voi herttaista kuin kansaansa Syömessään kantaa rakkaana! Hän kansan oikea lapsi on, Syömess' on liekki ponneton.
Itämerellä 20/6 1890. Ulapalla ollessa aavalla Perämieheen muu väki luottaa: Läpi usvan ja myrskyn johdattaa Hän rantahan purren varmaan, Vaan ruorissas, oi kaikkius, sun, Perämiest' ei keksi silmäni mun Avaruudessa kiitää Tuul'ajona pursi. Itämerellä 21/6 1890. YLINN
Yli' usvan kirkas päivä Sen alla synkkä yö: Pimeessä parkuu kansa, Kun peikko julma lyö. Ja horjuellen kurja Käy kansa kuolemaan, Vaan peikko sitoo, nauraa, Ja hosuu uhriaan! Voi tuskaa toivotonta! On kansa raivossaan: Toisensa murhaa toinen Ja peikko nauraa vaan! Veriinsä väsyy kansa Ja kärsii, odottaa: Yö epätoivon peittää Niin synkkää kuolemaa!
Hän pyörähti takaisin kuin pelästyneenä, sillä hän oli tuntenut Paloniemen Juhanin pitkävartiset pieksut, jotka polven alta olivat kintturemmeillä kiinni. Ihan varmasti oli se Juhani. Kenelläkään muulla miehellä ei ollut niin pitkiä sääriä... Mutta Juhani ei ollut häntä huomannut, eikä Hannakaan ehtinyt nähdä, mihin päin Juhani meni, usvan sekaan kadottuaan.
Liekö jäätikköjättiläinen suuttunut aurinkoon, joka sen selkää lämmitti ja sydäntä sulatti ja sai sen suonet tykkimään se on ruvennut ajamaan sitä luotaan, on henkäissyt kylmän usvan sisuksistaan, kietaissut sen harmaana harsona ensin yhden huipun hartioille, sitten toisen. Siitä harso laskeutuu alemma ja leviää harjanteen päälle ja vaakkuu sinne tänne.
Don Estevan, käsi Robert Tresillianin kädessä ja sydän kuohuvien tunteitten täyttämänä, ehkäpä toivonkin, lausui matalalla äänellä muutamia kiitollisuuden sanoja niille, jotka nyt luuli olevan pelastuneina ja eheinä ulkona aavikon yksinäisyydessä. Pedro Vicente, joka ojensi eteenpäin puolet ruumistaan rintavarustuksen ulkopuolelle, tahtoi ikäänkuin lukea halki utuisen usvan.
Päivän Sana
Muut Etsivät