Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Yli' usvan kirkas päivä Sen alla synkkä yö: Pimeessä parkuu kansa, Kun peikko julma lyö. Ja horjuellen kurja Käy kansa kuolemaan, Vaan peikko sitoo, nauraa, Ja hosuu uhriaan! Voi tuskaa toivotonta! On kansa raivossaan: Toisensa murhaa toinen Ja peikko nauraa vaan! Veriinsä väsyy kansa Ja kärsii, odottaa: Yö epätoivon peittää Niin synkkää kuolemaa!
Vaipui vapaa ihmis-usko, niinpä nouskoon kuolon rusko, Hakkaa päälle! Eestä haudan, Jumalan ja Suomen raudan! Kuulkaa, parkuu munkit, nunnat »Säästämättä!» särkyy, sortuu seurakunnat »käytä kättä!» Surmaa eestä Europan synnyinmaan ja maailman! Päättyy päivä ratsumiehen tuvan taikka tuonen tiehen. »Lakkaa!» Rauhan viidat lehtii, hengen kultatouot ehtii. Vapaa kun on ihmiskunta »Lakkaa!
Ja ne hurjaan sortuu, suistuu, Papit, kansa parkuu silloin, Kupu ryskyin ruhjoutuu, ja Ristin jumalat ne kirkuu. Harzvuorella ja Pohjanmeri Hartzvuorella. Proloogi. Musta takki, silkkisukka, Hennot liivit kiristeissä, Sanat armaat, syleilytkin, Oi, jos vain ois sydän heissä! Sydän rinnassa ja lempi, Puhdas lempi sydämessä, Kuolla voisin, kaihojansa Noiden tuossa teeskellessä.
Leveät siivet, laajat sulkavatsat, varpaissa kynnet, pää ja kaula naisen, näin puissa oudoissa ne istuu, parkuu. Oppaani lausui: »Ennen kuin käyt eespäin, sa tiedä, että piirin seitsemännen pyörässä toisess' olet, siinä pysyt, hirmuisen kunnes hiekka-aavan huomaat. Siks katso tarkkaan! Asioita olet näkevä, joit' et uskois, jos ma kerron.»
Siinä hän ensin parkuu, niin pian kuin äiti-vainajastansa puhutaan, sitte hänen tekee mieli laulaa kuin leivonen, ja viimein hän saarnaa kuin joku vanhanpuolinen uudestakalastaja.
Oi! hänhän on Jumalan siunaus ja ihmekalu, eikä häntä voi kyllin hyväillä vanhemmat, tädit, serkut eikä koko maailma, ja sillepä oikein satamalla annetaan lahjoja. Jos hän huutaa ja parkuu, niin hän on neron alku; jos hän on vaiti, niin hän jo kätkyessä ollessaan on filosofi ja tuskin viikon vanhana hän ymmärtää äidinkieltään, jopa saksaakin.
Wäinämöinen on nyt siinä maassa, mihin hänen matkansa piti, mutta ei muista ollenkaan mikä aikomus hänellä lähtiessään oli. Hän nyt vaan ikävöitsee kotihinsa, ja itkee, parkuu sitä, kun ei muka osaa tietä hän, tuo kaikkitunteva tietäjä!
Bartekin rykmentin edustalta kuuluu kauhea vingunta. Sotamiehet tirkistävät eteensä. Jotakin tulee tuolta lentäen, kuin valkosenpunanen ruusu, kuin pilvi, mutta pilvessä on jotakin muuta, joka vinkuu, korisee, puree hampaita, parkuu ja ulvoo. Miehistö huutaa: "Kraanaatti! Kranaatti!" Niin rientää tämä sodan lintu kuin myrskyn vihuri, lähestyy, lankeaa maahan ja räjähtää!
Roviona roihu riehuu, räystäät ryskää, kuumuus kiehuu, pylväät suistuu, palkit murtuu, Lapset parkuu, äidit turtuu, koirat vinkuu, huudot rinkuu. Kesken kauhuin käydään työhön, päivän kirkkaus hohtaa yöhön; kautta ketjuin, käsin vankoin jonot sankoin kiirein kulkee; vuolahasti vesi suihkuu kattoon asti. Saapuu myrsky, raivoisasti yhtyin liekkein pauhinaan.
Jok' aamu siellä uudet lesket parkuu Ja uudet orvot itkee; uusi murhe Lyö taivaan kanteen, joka kajahtaapi, Kuin skottein surun tuntis se ja vastaan Valittais yhteen ääneen. MALCOLM. Sitä säälin, Mink' uskon, ja sen uskon, minkä tiedän. Mit' auttaa voin, sen teen, kun aika myöntää. Se, mitä kerroitte, on kenties totta.
Päivän Sana
Muut Etsivät