United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niinkuin kesäll' iltasella, milloin luonto vaiti on kuin pyhäpäivä, tuuliainen tulee näkymättä; lentäin nuolena, ja lampeen iskee, leht' ei liiku, eikä havu huoju, jyrkän rannan ruohokaan ei häily, tyynt' on kaikki, syvyys yksin kuohuu niin, kun laulun kuuli, nuorukainen äänet', umpimielin, liikkumatta, kaihdoksissa istui, vaikka verta sydämestä joka sana syöksi.
Ken rikkoa tään rauhaisuuden!... Vait!... Tuolt' tunnen äänen särkyneen: on aivan, Kuin luonnon rinta halkeis kahtia Ja juopahansa peittäis maan ja taivaan... Taas tyynt' on, tyyntä niinkuin haudassa. Rikos on tehty! Nopeudessaan Sen vertainen ei ihmis=aatoskaan. On kuin se olis syvää salaisuutta: Sen rinnalla on laki voimaton, Sen työt ne ovat ijankaikkisuutta, Ja itse rikos täytymystä on.
Pyhäaamu on, tyynt' yli vetten, maan, Ja huomenkello se kaikuu vaan. »Laps, nouse, päivä jo kirkas on, Ja kellot jo kutsuvi kirkkohon.» Mut Leena hän työnsä on päättänyt Ja vaivoistansa hän huokaa nyt. Ja tyynenä nukkuvi vuoteellaan, Ja morsiusseppel on kulmillaan. Ja hääpuku valkea yllähän, Ja valkeamp' entistään on hän. »Jo kirkonkellot ne yhteen soi, Oi lapsi raukka, mik' on sun, oi?»
Niinkuin tuulispää, kun kesäillan luonto pyhäisesti vaikenevi, entää, näkymätön, nuolinopsa, korpilampeen lyö, ei lehti liiku, havu häily, tyyn' on mänty, tyyni kukka jyrkän rannan, tyynt' on kaikki, syvyys yksin kuohuu; niin, kun iski laulu nuoren mieleen, vait hän istui, liikkumatta, umpimielin, vaikka joka sana sydänverta velloi.
LAERTES. Miss' on se kuningas? Te ulos jääkää. TANSKALAISET. Ei, kaikki sisään. LAERTES. Suvaitkaa, ma pyydän. TANSKALAISET. No, kyllä. LAERTES. Kiitos! Miehittäkää ovi. Kuningas, sinä konna, anna tänne Mun isäni. KUNINGATAR. Laertes hyvä, tyynny. LAERTES. Mi verta tyynt' on minussa, se soimaa Mua äpäräks, isääni verttimieheks Ja porton merkin polttaa siveän Ja puhtaan äitin' otsaan.
Sit' asettamaan riitä ei, Ei miel', ei miehen järki; Se monet mietteet kuohuuns' vei Se monet järjet särki; Mut purjeit' taidoin käytä vaan, Niin tyyneen pääset satamaan. Ja siell' on taasen ihanaa, Ja siellä linnut pauhaa. Ei huolta ole, kuolemaa, Siell' elo tyynt' on rauhaa, Niin siell' on koti armahin, Siell' äiti, siellä kultakin. Hälläpyörä 22/10 1869; Kaikuja Hämeestä 1872.
Mutta hän makas Jumalan huoneen oven edustalla kasvot käännetyt ylöspäin, ja uudenvuoden tähtöset valaisivat hänt' alas. Ristihin liitetyin käsin ja tyynt' onnellisuutta puhuvin katsehin makas tuo nuori lappalainen odottaen kuolemaansa. "Herra, tule pian ja kanna minut kotihin!" Sädekiilto kimalteli lumella ja levittäytyi Kautokeinon laaksoon.
Helvettikö leimahtaa, Vaiko taivas aukeaa? Hurmahenget kipunoita Iskee, armaat nauttii noita. Voi sua, lemmen hurmasuu! Maako tää, vai joku muu! Taivas valoi ruskollansa Eksyneitä lapsiansa. "Maari!" Janne kuiskasee, Naisen rintaan huokuilee, Rinta kohoo tunteikasna, Janne elää autuasna. Tyynt' on huonehessa nyt, Lemp' on hieman viihtynyt, Poika huokas mutta miksi? "Viiniä, oi, kumppaniksi!"
Niin onneni aamua tervehdin, Oma impeni hempeä, hellä! Sinä talviset tunteeni haihdutit pois Syvän lempesi hellyydellä. Kuni myrskyisen yöhyen jälkehen taas Ihaellaan päiveä uutta, Ihaellaan sykkivin syömmin taas Suvi-ilman tyynt' ihanuutta, Niin auvoni aikoa ihailen, Oma impeni, hempeä, hellä! On tyyni mun myrskykäs mieleni nyt, Kun uinut sä mun sydämellä.
Sadetta rankkaa yhä? Pieni ruumiis Se jäljittelee laivaa, merta, tuulta: Merenä silmäs on, joss' itkuvesi Nousee ja laskee; laivana sen laineill' On ruumiis; tuulena on huokaukses, Jotk' itkus kanssa ärjyin taistelevat; Jos tyynt' ei pian saada, haaksirikkoon Runneltu ruumiis sortuu. Vaimo rakas, Hän onko saanut kuulla päätöksemme? KREIVINNA CAPULET. On, ei tahdo hän, vaan kiittää teitä.