Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
GLOSTER. Moititko sa tuota? Hengiltä tyttäret ne häntä pyytää. Oi, Kent sen arvas, raukka pakolainen! Kuningas, sanot, hullustuu. Oi, tuskin Min' olen itse viisas. Poik' oli mulla, Lain-hylky nyt hän on: hän surmaan' etsi
ANNA. No, nouse, teeskelijä! Surmaas toivon, Mut en sen toimittaja tahdo olla. GLOSTER. Mun käske toimittaa se, ja sen täytän. ANNA. Sen olen tehnyt. GLOSTER. Vihoissasi teit sen. Se sano uudelleen, niin tämä käsi, Mi lemmen tähden lemmen surmas sulta, Nyt surmaa vielä taatummankin lemmen, Näin syypääks sinut tehden kahteen surmaan. ANNA. Jos mieles tuntisin ma! GLOSTER. Se kielelläni asuu.
Sun ystäväs Eerik on lohduton, pahat aaveet väijyy teitään, niin monta hän surmaan syössyt on, ei säälinyt kyyneleitään. Nyt kytkeä tahtoo he kuninkaan, ei valtikkaansa he siedä, mut ethän, Kaarin, annakaan sa untesi prinssiä viedä? Ja aatelisherrat kapinoi, ei kuule ne kuningastaan ja huovit ja tallirengit, oi, ne nousevat herraansa vastaan.
Aamun koissa hän näät tykös saapui, polvia kietoi, nyökkäsit myös, sanan vahvan soit, varon, ett' on Akhilleus kunnian saava ja laivain luo moni sortuva surmaan." Pilviennostaja Zeus näin vastasi hälle ja lausui: "Kumma sun luontosi on, varot, väijyt, en vältä mä silmääs.
Poikapa varjoon sai isän maineeltaan matalamman, varttui mies valioin, jalo juoksuun, taitava taistoon, viisaudeltakin viel' etumaisia mailla Mykenen; nyt toki Hektor maineekseen hänet sorti jo surmaan.
Astui luo emo kuolematon, kave, kantaja ylhä, aaluvataan kädest' otti ja viihteli, noin sanan virkkoi: "Lapseni, kuolleen nukkua suo, suru suuri jos onkin, kosk' ikivaltain sallima on hänet sortanut surmaan. Täss' ota vastaan nyt asu kaunis, lahja Hefaiston; ei sovin moisin viel' uros varttaan lie varaellut."
Jollen saa täytetyksi Severinuksen antamaa tehtävää silloin minun on joka aamu ilmoitettava keisarille, miten keisarinna on nukkunut surmaan tyrannin hänen orjiensa keskellä." "Hullu", huusi Cethegus hänelle todella säikähtyneenä, sillä nyt tahtoi hän suojella Justinianuksen henkeä ja valtaa "mihin johtavatkaan sinua katumus ja hyödyttömänä kulunut elämä?
En miekkaa käyttänyt, vaan sanoja, En voimaa käyttänyt, vaan viekkautta, Ja kas, ma sentään teidät kukistin! Ja vaikka sidotte mun rautoihin, Totuutta ette rautoihin te saa Ja vaikka oma syy mun langettaa, Myös teidät surmaan syöksee taivaan valta; Ja vaikka hengen viette herttualta, Te ette valoa voi hävittää. Niin meidät murskatkaa ja linnaa tää! Maailma kerran vaatii palkkiolle! Hoi!
»Te villipedot!» Arbakes mutisi halveksivasti, »oletteko te olevinanne pienempiä murhamiehiä kuin minä? Minä surmaan vain itseäni puolustaakseni teille on murha leikkiä!» Hän kääntyi tutkivin katsein tarkastelemaan Vesuviusta. Vehmaina vihannoivat sen rinteillä vihreät viinitarhat, ja rauhallisena kuin itse ikuisuus kohosivat tuon valtavan vuoren muodot hengähtämättömiin pilviin.
Tuommoinen jos kuolleen' olet, Niin surmaan sun ja sitten sua lemmin. Viel' yksi! viimeinen! Noin maire kuinka Noin surmaavaa on? Itkeä mun täytyy: Mut julmat on ne kyyneleet; tää tuska On taivaallista: rakkaudesta lyö se. Hän herää. DESDEMONA. Kuka siell'? Othelloko? OTHELLO. Niin, Desdemona. DESDEMONA. Tuletko maata, puolisoni? OTHELLO. Luitko Jo iltarukoukses, Desdemona?
Päivän Sana
Muut Etsivät