Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
Vaan joka puolta jo luokse akhaijit riensivät hämmästyin uron vartta ja muotoa sorjaa; pistivät peitsillään joka ainoa, luo joka astui, virkkoi vilkaisten moni vieruskumppanihinsa: "Kas, näin leppeä vain eip' ollut koskea Hektor, laivoihimme kun tulta hän tuiskasi leimuavaista." Noin moni virkkoi vainajahan viel' iskien vamman.
Laivoillensapa jäi uros askelnopsa Akhilleus, Briseun tyttären vuoks hiussorjan mustana mieli, jonk' oli Lyrnessosta hän voittanut töin ani-työläin, konsa hän Lyrnesson sekä Theben murteli muurit, keihäskelvon kaasi Myneen ja Epistrofon, joitten taatto ol' Euenos, isovalta Selepion poika. Naista hän nyt suri sorjaa, vaan oli nouseva kohta.
Virkki ja kaunoiset koht' aukoi arkkujen kannet, kakstoist' arkuistaan ihanaisia vaippoja katsoi, raitia myös kakstoista ja peittoa pehmeävillaa, yhtäpä mont' ihokasta ja viittaa viel' ylen sorjaa, kultaa punniten otti talenttia kymmenen, kolmi- jalkoja kaksi ja neljäpä taas pesumaljoja, kauniin myös pikarinkin, jonka hän lahjana Thrakian miesten airutmatkall' ammoin sai; sitäkään edes ei nyt säästänyt vanhus säilöissään; halu vain oli hällä polttava noudantaan pojan rakkaan.
Kuin Afrodite kultainen, tytär kukkea Briseun, kun näki Patroklon tylyn vasken viiltämät vammat, vaipui vaikertain yli ruumiin, parmahiansa raateli, hohtelevaa repi kaulaa, muotoa sorjaa, itkien immyt noin jumalainen vaiteli, virkkoi: "Armas Patroklos, minun koidon ystävä kallein!
Jos siihen aikaan olisi elänyt joku ihastuttava Tegnér, niin olisi Kustaa Bertelsköldin mieleen heti juolahtanut: Kas, sorjaa kulta-hasta, mi sankarin saa luo; mutta hän olisi heti oikaissut runoilijaa eräässä kohdassa: tämä ei ollut kultahapsi, vaan tukka oli musta kuin etelän yö ja valui kuin varjoisa kehä otsan ja vaaleiden poskien ympärillä.
Riensi ja hält' asun riisti nyt Antilokhos pälyellen iliolaisiin päin; nämä näät ylt'ympäri riehuin kilpeen välkkyvähän yhä iskivät, ei toki voineet sen läpi sorjaa vartta he vammata tappavin vaskin, sillä Poseidon, maan järisyttäjä, näät joka puolta varjeli Nestorin poikaa, vaikk' ylen mont' oli peistä.
Käy, katso, Roomas nää, mi yksin itkee nyt leskenä ja yötä päivää huutaa: 'Mun keisarini, miks et luonain ole? Käy, katso kansaas, sovussansa sorjaa! Ja jos ei liikkeelle sua sääli saane, sa tule mainettasi häpeämään! Lupa jos kysyä on mulla, Luoja, mi edestämme ristinpuulla kuolit, pois ootko kääntänyt vanhurskaat silmäs?
Ja vuoteelle äiti jo lapsensa tuo, Ja katsellen lastansa sorjaa Hän rukoillen kääntyypi Luojansa luo. Sill' aikaa vaan vuotaapi hurmehen vuo, Ja uhrinsa kuolema korjaa. Hetken onni. Kun tappelu tauonnut on, sotilas, Unohdat sä vaaran ja vaivan. Et muistele veristä kuolematas, Mi läsnä voi olla jo aivan. Ei! riemuiten täysistä maljoista juot Ja kernaasti riemuita muidenkin suot. Lyhyt onnen hetki.
Niin havauttelemaan hän veljeä riensi, akhaijein kaikkien käskijämiest', ihaeltua laill' ikivaltain. Tuo peräkeulan luona jo seisoi, kilpeä sorjaa kiinnittäin olusvöin; tulo veljen hänt' ilahutti. Haastelon alkoi näin sotaärjyinen Menelaos: "Noin miks sonnustaut, veli armas? Vai vakoella joukkoa Ilionin kenen käskenet ehkä?
Käy, katso, Roomas nää, mi yksin itkee nyt leskenä ja yötä päivää huutaa: 'Mun keisarini, miks et luonain ole? Käy, katso kansaas, sovussansa sorjaa! Ja jos ei liikkeelle sua sääli saane, sa tule mainettasi häpeämään! Lupa jos kysyä on mulla, Luoja, mi edestämme ristinpuulla kuolit, pois ootko kääntänyt vanhurskaat silmäs?
Päivän Sana
Muut Etsivät