Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. lokakuuta 2025
Siit' asti ruumiini riutuu näin, Ja ma kuolen kaihoon vainen; Hän kyynelillään kylmin päin Minut myrkytti, onneton nainen. Veenpiirin takaa kaukaa Kuin kangastus ilmaantui, Ja kaupunki torninensa Siin' iltausvissa ui. Saa kostea ilmanhenki Veet harmaat liikkumaan; Vait murheista kulkua soutaa Mua laivuri purressaan.
Sen teki kumma laulu laulamas, sun silmäis sini ja sun kutreis kulta. Se mikä ennen sytti syömmeen tulta, se kävi kalpeaksi rinnallas. Veit paljon, paljon multa mukanas, vain kaihon kalvavan sain sijaan sulta. Ken lumoissa on metsänneitosen, hän omaa sieluansa etsien käy muille outona kuin unissansa, hän katsoo kaihoin illan hämärään, hän riutuu sanattomaan ikävään ja etsii, etsii omaa sieluansa.
Jo riutuu ulapalla jää Ja laineen kahle irkoo, Taas tantereella nukkapää Jo kohta nurmi virkoo, Ja koivun urvut aukeaa Ja vihannaksi lehto saa Jo kevät tullut on! Taas taivaan alla kiurusen Soi ääni korkealla, Ja tuttavamme käkönen Taas kukkuu kankahalla, Ei malta pieni perhokaan Nyt uinailuaan jatkamaan Jo kevät tullut on! Siis mielen routa, murhe pois!
Mik'onpi syynä, että vähittäisin tää rinta riutuu omaan raivohon? Mik'onpi syynä, että nuorra vallan, tää rinta raukka on niin toivoton? Mik'onpi syynä, että silloin aina tää liekki kaksin kerroin leimahtaa, kun tuota sammutella pois mä koitan, kun tulta tunteen uneen laulahtaa?
"Niin; ja se tunto, ettei hän ole oikein sovelias siihen taikka ettei hän ole tarkoin ymmärtänyt asiaa taikka että hän vasten tahtoansa on paljastanut tilansa, näyttää tekevän hänet niin levottomaksi, että hän seuraavana päivänä on huonompi ja sen-jälkeisenä päivänä vielä huonompi, ja niin hän uupuu ja riutuu.
Minä en saa enään yön lepoa enkä päivän rauhaa ja ruumiini riutuu riutumistansa, niinkuin näet. Sieluni on rikki rusennettu, sydämmeni verille raastettu, ruokahaluni hävinnyt eikä viulunikaan enää ilahuta minua; sen kieletkin ovat katkeilleet sulasta ikävästä ja mieliharmista.
Päivin muistot kalvaa, mut öin on mieli sees, vaikkei käteen liity käsi hellä, lämmin, päivin sydän riutuu, toivo, turhuutees, öin se yläpuollas sykkii ylpeämmin. Katkeruus se muinoin mun viilsi mielehen, kun ma muiden onnen näin takaa kukkatarhain, kunnes toinen tunto jo täytti sydämen: "onni sull' on toinen, onni sulle parhain!"
Niin, en tahdo sitä ajatella, tahdon uskoa, että elämää voi elää niinkuin me, jotka olemme nuoret, jotka voimme rakastaa, kauniisti, puhtaasti, lämpimästi rakastaa. Birger! Minä ihailen sinua. Ihaile sitä tunnetta, joka nyt vapaasti rinnassani riehuu. Se ei tapahdu muulloin kuin elämäni pyhäpäivinä. Muuten se uinuu rinnassani ja riutuu. Ovatko kaikki toverisi tuollaisia kuin sinä?
Niin et myös tee, jos sulla on isäin ihanteet Ja verta heidän pisarankin verran! Siis herää! Untes aika jo ohi olkohon! Nyt tarpehen sun tarmos, sun voimas, intos on! On työtä kyllin vielä sun tarmollesi, mies! On lemmelles työ-alaa, Suomen nainen! Maan hartioita painaa viel' öinen, raskas ies, Mon' yössä riutuu rinta suomalainen.
Kuule, mitä sanon: minä murhamies olen. KULLERVO. Oi Kimmo, mitä ilmoitat! Mutta mille tuntuu murhamiehenä olla? KIMMO. Kullervo! kuumasti sydän povessa tytkyy, muisto riutuu ja elon kirkas päivä ehtooksi käynyt on. KULLERVO. Jotain tämänkaltaista siinä tilassa kuvaillut olen ja arvellut mitä tekisin. Mutta kenen kalmanhaisu sinua vaivaa?
Päivän Sana
Muut Etsivät