United States or Israel ? Vote for the TOP Country of the Week !
Min kukkakummut kertoili, Sen lauluks sommitin, Ja lehdot mitä uinaili, Sen sulle selitin. Oon innostunut laulamaan, Kun Suomi soittelee, Mutt' täällä mulle kuiskataan: "Parletz, ma chère, francais!" En täällä viihtyä ma voi, Tääll' outo ollenkin; Tääll' äänet vieraat yhä soi, Pois, pois ma riennänkin Ja siksi luotais luopunen, Mon pauvre adorateur; Näin sinusta nyt erkanen, Hyvästi ja bonheur!"
Sydämmiin autuus valkenee Niiss' ilo, toivo sykkäilee Tuo ilta unhottumaton Ihmisten hyväin tölliss' on. Ja juhlaa kauniimpaa ei näe, Sill' enkel' heille vieraaks' jäi. Mon' talvi meni menojaan, Ma joulu-iltaa katsomaan Sain hyväin mökkiin, se ol' viel', Ja poianpoika asui siell'; Hän alkanut jo harmeta, Ja ruoki takkavalkeella.
Vaikka välillä oli kaksi pimeätä huonetta, kuuli kreivitär kuitenkin raskaiden karoliinilais-saappaiden askelet, kohotti keveästi päätään ja virkkoi saksaksi: Tekö se olette, rakas Törnflycht? Astukaa sisään, mon page!
Obenreizer kokosi vihoissaan sukkia molemmilla käsillä, ja huutaen: "mene! sen" heilutti hän myttyä ilmassa. Rouva Dorelta kuului vielä yksi: "Mon Dieu," ennenkuin katosi likimmäiseen huoneesen, johon häntä seurasi kokonainen pilvi sukkasia. "Mitä teidän on ajatteleminen, herra Vendale," sanoi Obenreizer, lukiten ovea, "tämmöisestä ikävästä seka-sorroksesta perheessä.
Lapset antoivat toisilleen kättä, ja ystävyyden merkiksi Helena rupesi heiluttamaan Georgin kättä edestakasin. Kas kuinka ne ovat yhdenpituiset! sanoi Georgin äiti, ihastuksella katsellen lapsia. Ne ovat aivan yhdenikäisetkin, sanoi mamma. No se ei haittaa, kyllä niistä sentään voi tulla sievä pari; ah, mon chère, kääntyi hän miehensä puoleen: oletko nähnyt jotain kauniimpaa!
Hän huokaa: "J'ai mal au coeur! Mon Dieu, Jean missä nyt viipyy? Hän karitsan hakuhun läksi. Mon Dieu, mon Dieu quel malheur! Ois hän nyt lähellä tässä, niin tottapa daamia kolme myös pyörtyä taitaisi. Kavaljeerit hempein kuiskein pois pitkään heinikkohon ah meidät kantaisi. He virvoittaisivat meitä kuin taitaa miehiset miehet ja niinkuin me kaivattais.
Mon' ompi uponunna Vetehen, hukkununna, Ei kukaan viinahan; Ken siihen kurkistaapi, Se virvoituksen saapi; Luo silmäs viinahan! Kun lähteen silmä vuotaa, Sä ällös katso tuota, Luo silmäs viinahan! Kun luot, myös juoda muista, Kun loppuu, toista puista; Nyt juo sä pohjahan! Päivän kuvat. Kaukaa näen pilven lennon, Illanrusko kultaa sen, Päivä saapi kuollon hennon, Mennen poijes maillehen.
Semmoinen hän, kun ratsuaan kädessä kalpa kannusti, ja samanmoinen, sanotaan, kun joskus levähti, kun, lyhyt turkki yllähän, talosta toiseen kulki hän, ja, missä piti parhaana, viivähti vieraana. Mon' äiti kertoo kauhuaan, kun kursaamatta Kulnev tuo kehdolle astui suorastaan pienoisen armaan luo; mut lisää: "Lasta suuteli hän vain ja nauroi lempeesti, kuin kuvansaki seinällä, jos astut lähemmä."
En, en tahdo ettette söisi, sanoi Nehljudof ehdottomasti hymyillen, minä tahdon vaan, että me kaikki tekisimme työtä ja kaikki söisimme. Täti laski taas alas lasisilmänsä ja katsoi niitten yli uteliaasti Häneen. Mon cher, vous finirez mal , sanoi hän. No miksi niin. Samassa astui huoneeseen pitkä, leveäharteinen kenraali. Se oli kreivittären mies, entinen ministeri Tsharskij. Vai niin, Dmitrij.
Sitä osottaisivat tavallaan seuraavat lauseet eräästä vanhemman Mériméen kirjeestä: "Mon fils vient de faire un voyage de cinq mois en Espagne. Je l'avais chargé de prendre quelques notes sur les plus anciens traités de peinture..."