United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin alkoi Antillemme hauska elo; hän ammensi hellittämättä riemujen maljasta, mutta tämä malja ei vielä likimainkaan ollut tyhjentynyt. Hänen verensä kuohui kuumana; hän oli nuori, vapaa, rikas, ja pääkaupungissamme on niin monta nautintoa tarjona. Huoletoin huomispäivästä vietti hän yhtä kevytmielisten ja hauskoin tovereinsa kanssa aikaansa laulellen ja riemuiten.
Niin paljo on puutteita maailmassa, Niin monta kärsii, kituu pois, Niin paljo on väärää ja saastaisuutta, Min Tuonelan virrat jo viedä vois Vaan haudan jos partaalla elämän huolet Sä riemujen rinnalle vaakaan tuot, Niin varmaan riemujen voittavi mitta Ja kaivaten täältä sä kuolet.
Liki hyppivät kuunnellen silloin Arat kaurihit, älykkäät, Mut kaukana humuu illoin Pyhän Gangeksen kuohupäät. Ja sinne me laskeudumme Vain varjohon palmupuun, Me lempeen tuutiumme Ja riemujen uinailuun.
Hyljättynä seisoi Yölenius kuin ulapan autio luoto. Ryysyjen repaleissa ilmestyi hän parvehemme taas ja armopalaa kerjäten kynnystämme polki. Alas nuokkui hänen päänsä ja maahan silmänsä tuijotti. Viina, tämä riemujen juoma, hetkeksi hänen elämänsä kieliä jännitti. Vaan pian murtui onnettoman mieli ja hänen päänsä laudalle notkistui ijäksi.
Mut kilpi tuo, se on kultani mun, ja tähdet on silmäis tulta, Ja minä se kotk' olen ilmassa, noin muiskun ma ryöstän sulta! Tahdotko, neitonen, kanssani tulla? Tahdotko luomisen henkiä kuulla? Tahdotko poimia kukkia maan? Tahdotko nähdä taivahan palon, Tähtitarhat ja kuuttaren valon? Tahdotko vaan! Tahdotko riemuja kanssani jakaa? Tahdotko surra, kun riemujen takaa Kohtavi silmää huolinen tie?
Totinen ilo nostaa meidät korkealle tämän mailman kaikkien riemujen ylitse, niinkuin ainoastaan olisivat vanhoja, unhoittuneita unelmia, ja panee meidät mieluisasti taipumaan jokaisen kuorman taikka koetuksen alle mailmassa sen kalliin käden tähden, joka laskee ikeen päällemme.
Minä luulin sun eloni onneksi, sinä olitkin elämä itse, joka kuljetit kautta riemujen, mut kuljetit myös murehitse. Minä luulin sun henkeni herättäjäks, sinä olitkin unhotar unen, joka lahjoitit ruusut laaksojen, mut myöskin vuorten lumen. Minä luulin sun yöni salamaks, sinä olitkin itse yöhyt, min kupeilla mantteli musta on. mut otsalla tähtivyöhyt. Mitä on tää?
Oi, sinä maailman mahtava luoja, Onnen ja riemujen laupias tuoja, Eikö sun voimasi keinoja sois, Jotka mun rintahan' lohtua lois! Luoksesi käännyn ma, onneton impi, Ollos sä mulle jo armollisempi! Oi, jos sun miel' alas heltyä vois, Kylläpä toivoni täyttyvä ois! *Anni, Andrei.* Andrei. Anni! Miksi itket sinä, miksi antaut epätoivoon? Luuletko asian siten paranevan? Ei suinkaan?
Liki hyppivät kuunnellen silloin Arat kaurihit, älykkäät; Mut kaukaa humuu illoin Pyhän Gangeksen kuohupäät. Me siellä jo laskeudumme Siimeihin palmupuun, Ja lempeen tuntiumme Ja riemujen uinailuun. Vain tuskaan lootoskukan Saa loisto auringon; Pää kallellaan se uinuu, Ja yö sen mielessä on. Vain kuu on kukan sulho, Se valveille vienon saa, Ja lempeät kukkaskasvot Vain kuulle se paljastaa.
Tähtien hiljaisuutta ja rauhaa, ah, olen juonut kerran ma rinnoillas, lempeä äitini Yö, tuntenut oon ohimoillani Eetterin viileän leyhkän helmassa Kaaoksen kerran ma luonasi sun. Ihmisten maill' olen nyt ja mun mieltäni ihmisen murhe, ihmisen kaipaus kuin autius suur asustaa. Turhist' aatoksista mun pääni on raskahaks käynyt, turhaan taivaltamaan jalkani on väsyneet. Muistelematta mun taakseni jäi monet autiot vuodet, jolloin kaipaus vain vierellä viipynyt on kuin kade ystävä, paikaltaan jok' ei konsana luovu. Oi hänen vierellään vuoteni on kadonneet! Tuskan kalkiks muuttunut on joka riemujen malja, jonka ma huulillein nostanut oon janoten, riutuvaks lauluks muuttunut on uni kukkiva rinnan kuin kiron vallassa käyn.