Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
"Onko hän pelastettu?" huusi hän; "ah Jumalani, veri juoksi hänen kasvoistansa!" "Jos sinä täällä niin meluat ja olet rauhaton," sanoi mies, "niin sinä kuolet; silloin suljetaan silmäsi, niin ettet koskaan enää näe häntä." "Kyllä minä olen hiljaa," sanoi Valdemar; "sillä minä tahdon niin mielelläni nähdä hyvän äitini; hänettä en minä voi elää.
Niin ryntäin veikon kuolon kostoon saamme. Sa kuolon oivan kuolet, Aksel veikko! Edestä kuninkaasi. Mekin pian Kenties sua seuraamme ja tervehdimme Sua luona Jumalan. Nyt tule, Hakon! Hän ystävänsä kanssa jätä. Elo Se halaa sotaa, mutta kuolo rauhaa. Te Norjan miehet! Eestä kuninkaansa Hän kalpen'. Eestä kuninkaamme mekin Halaamme kalveta! Vie meitä kuoloon, Vie vihollista vastaan! Hyvästi!
Mitä itseeni tuli, en tuntenut mitään senkaltaista, ainoastaan omituisen orpouden ja ehdottoman yksinäisyyden tunteen, joka ilmeni vain Luojaan luottavana avuttomuutena niinkuin olisin isäni tai äitini povelle painautunut... Suljin silmäni uneksien. Ja oli kuin joku syvä, lämmin ja vakava ääni korvani juuressa olisi neuvonut niinkuin lasta minua: Yksin synnyit, yksin kuolet.
Missä ihmeessä Nelma? Oliko hän kuollut puoskarin kynsiin? Rampa näki hänet ihan kuolleena. Hän huudahti: Mutta jos sinä kuolet ... Nelma ... niin en minä tahdo enää elää! En, minä en voi elää. Minä menen sinun haudallesi ... ja kuolen siihen niin kuin koira. Makaan siinä öitä ja päiviä ... ja kuolen kuin koira. Neljäs päivä oli jo loppunut.
Ja kova kauhistus kuvausi imettäjän kasvoissa ja hän istui suorana ja jäykkänä, kädet ristissä, peläten, että hän saisi kuulla jotakin uutta. "Voi armaiseni. Ei löydy mitään tämän uutisen kaltaista. Minä pelkään, että sinä kuolet, ei kauhusta, vaan ilosta." "Ilostako?" Imettäjä tarttui Helenan käteen ja yritti puhumaan, mutta ei kyennyt. "Hän on kristitty. Hän saarnaa Kristusta.
Ma työllä ja innolla aion Sua luonani elättää." "Myös lapsesi kotihin ottaa Ma tahdon ja hoitohon, Mut ennemmin kaikkia itses, Sa lapsonen onneton." "En konsana kerro ma sulle, Ett' armaani olit sa mun, Ja kun sinä kuolet, itkein Vien hautahan kaivatun". Sa olet niinkuin kukka, Niin kuulas, kaunoinen; Kun katson kasvois, murhe Mun hiipii mielehen.
Minä riennän hallitsijattaren luo ja ilmaisen kaikki. Sinun täytyy silloin kuolla." "Ja sinä kuolet mukana." "Ilolla kuolenkin, kun vain saan samalla nähdä sinun turmiosi." Hän aikoi rientää tiehensä. Mutta Cethegus tarttui häneen tiukoin ottein. "Pysähdy, vaimo! Luuletko, etten ole ryhtynyt turvakeinoihin sinun varaltasi?
"Mieletön! jos vielä mitään äännät, sinä kuolet", huudahti hänen vihollisensa ja pidellen häntä lujemmin hän koetti tirkistää pimeän puhki. "Kuka hyvänsä lähestyy, se kuolee", hän huusi. "Kuka täällä on?" lausui ääni, jonka sävelet olivat todesti tutut Hegiolle ja Galdolle. Galdus päästi ilon huudahuksen. Hegio joutui uuteen pelon tuskaan. "Isäntä! Ystävä! Labeo!" huusi Galdus.
Mies tänne noudata ja kysy hältä. OTHELLO. Oi, armas, karta, väärää valaa karta! Sin' olet kuolinvuoteellasi nyt. DESDEMONA. Niin, mut en nyt kai kuole? OTHELLO. Kuolet oiti: Siis suoraan syntis tunnusta. Ja vaikka Valallas joka kohdan kieltäisitkin, Ei siltä muutu eikä poistu varmuus, Jonk' alla vaikeroin. Sun täytyy kuolla. DESDEMONA. No, Jumal', armahda mua sitten! OTHELLO. Amen!
"Rakkaani, sinä kuolet", vaikeroi hän epätoivoissaan, "ja minä, minä olen siihen syypää". Hän syleili häntä rajusti. "Kuolenko?" huusi Camilla. "Ei. Olen niin nuori. En vielä tahdo kuolla. Tahdon elää, elää sinun kanssasi." Hän tarttui Atalarikin käsivarteen.
Päivän Sana
Muut Etsivät