United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hyljättynä seisoi Yölenius kuin ulapan autio luoto. Ryysyjen repaleissa ilmestyi hän parvehemme taas ja armopalaa kerjäten kynnystämme polki. Alas nuokkui hänen päänsä ja maahan silmänsä tuijotti. Viina, tämä riemujen juoma, hetkeksi hänen elämänsä kieliä jännitti. Vaan pian murtui onnettoman mieli ja hänen päänsä laudalle notkistui ijäksi.
Korven mustassa rinnassa vaan paloi lähteitten liepeillä tuikkavat tulet. Ilko repaleissa samosi Yölenius halki rämeitten ja rahkasoitten, etsien korvesta viinatulen hehkua. Niin saapui hän Porras-Kyöstin viinakopille. Tunnettehan tämän ryppynaamaisen, vesileivän ja sakkojen sammalkielisen miehen?
Himojen ahnas kieli nuolaisi hänen elämänsä ytimen; siinä onnettomuuden alkujuuri, sanoi mun isäni. Jaakko. Sinä, nuorimies, ankarasti tuomitset viisautta. Reetta. Mutta kuollutpa on nyt Yölenius, Jaakkoseni. Sere. Jospa eläiskin, kas silloin! Jaakko. Silloin söisimme rauhan leipää kohisevan viinapannun ääressä. Ryyppien maistelisimme silloin pannun suonista vuotavaa viinahunajaa.
Kilistäen siinä rouvat ja herrat hurrasivat onnen maljaa juodessaan. Silloinpa tapahtui riemun kukkuralla äkkinäinen onnen kumous, surkea kumous. Petoksen mato oli myrkyttänyt joutsenvalkoisen morsiamen ja Yölenius näki nyt vaan mustan korpin, joka koikkui hälle onnettomuutta. Siitä mustui hänen muotonsa ja synkistyi mielensä kamalasti. Kovin kamalasti synkistyi!
Reetta, Sere! kantakaa viinakattila tänne, te kultaiset oravat metsän kalveassa, viinalaaksossa! Kas niin. Nyt pankaa piippujen alle pytty, johon laimea perikko valua tillittää. Tähän ympäri istumme. Tämä kattila on isäni pyhä perintö, jonka hän peri ukoltani, jonka minä perin isältäni hänen kuolemansa jälkeen perinnöksi. Yölenius vainaan muistoksi koukkaan tuopilla tästä ja juon.
Kadotustako! Simo. Valppauteen kehoitan minä. Jaakko. Häpeähän toki säikytellä akkoja loruillasi. Yölenius, se vanha juonten emä täällä kummehtii. Vanha tuomari, muistattehan, joka upotti kirjansa kaivoon. Kiersipä poika sitten näitä paikkoja tutkimassa ja tunnustelemassa. Mutta hyvä mies ja viisas kuin harmaa käki. Eipä kadehtinut hän, jos talonpoika keitti viinaa omasta viljastansa.
Periä sai hän varakkaan setänsä tuhannet ja palasi taas Helsinkiin, nuoruutensa kaupunkiin. Avosylin kohtasivat häntä siellä nuoruuden ystävät ja heidän seurassaan kuukausia kului riemun remussa. Sormustettu nimetön sormi ei vaan löytänyt ystäväänsä. Synkistyi siitä taasen Yölenius, kamalasti synkistyi.
Mutta hänpä ei ollutkaan vihitty, ja siinä temppu. Ennen vihkimistä on piru papissa kuin tarttiainen takissa. Simo. Mutta Yöleniuksen muoto ja vaiheet? Jaakko. Yölenius? Musta oli hän kuin karhun sieni. Pikimusta parta ja hiukset, mustat silmät ja mutkikas terävänokkainen nenä sekä ruosteiset rautahampaat. Semmoinen miehen ulkoasu.