United States or Botswana ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Jopahan! ... hyvin olet pysynyt lämpimässä, kun olet ihmisten aitoja polttanut!" Tuota Tiina kiroten sanoi mustaksi valheeksi ja ilmoitti vastapainoksi, kuulleensa, että Nurkanperässä olisi ihmisten lampaita tapettu. Nyt Sanna oikein mustui kasvoilta ja samaalaatua oli puhekin jota suusta tulvasi. Kovin akat riitelivät.
Silloin miehen hahmo mustui ja hän repäsi tytön vaatteet rikki.
Tuota kuuntelin ja katsoin, Katsoin kurja kaiken yötä, Iloni alas aleni, Aleni kuin allin mieli Uiessa vilua vettä, Toivoni tuli tukehtui, Sammuivat suloiset suonnat, Mieleni matala mustui, Syämmeni surkastihen, Silmästä vetonen vieri, Kyynel kulki kasvoilleni. Mikä toi sen tuiman tunnon, Mikä mustan miel'alani?
Ja mies näki kuinka Olavin hahmo mustui, kuinka hänen sieraimensa laajenivat ja värisivät ja kuinka hän tärisi kauttaaltaan kuin kaatuva puu, joka odottaa vain viimeistä kirveeniskua. Mies päätti iskeä sen yhteen jaksoon: »No, miltäs tuntuu? Onnittelen!» hän kumarsi ilkamoiden. »Minulla onkin suurempi syy kuin muilla, koska me taidamme olla niinkuin osamiehiä samassa...»
Hetken kuluttua käski pastori Reidan hiihtämään muihin taloihin katsomaan, eikö siellä olisi ovet auki. Itse jäi hän tähän vielä talonväkeä odottamaan. Odottaessa alkoi ilta pimetä ja yhä enemmän lunta heittää. Metsänranta talon takana mustui ja tuli kuin lähemmä. Vaara toisella puolen lahden suureni ja suli yhdeksi ainoaksi möhkäleeksi.
Rejerin silmissä mustui maailma; hän antoi pois viimeisen sadantaalerin setelinsä! mutta se rohkasi hänen mieltään, että oli ollut niin monta näkijää, ja hän kuuli sillinperkkaaja-naisen kummastuneena huutavan: "Rahakkaampaa miestä en ole vielä nähnyt!"
Rinta paljaana teki Tristan miekallaan vielä uuden hyökkäyksen ja iski petoa kylkeen niin ankarasti, että ilmankansi jymähti. Turhaa sekin: hirviötä oli mahdoton haavoittaa. Silloin lohikäärme syöksi sieraimistaan ilmoille kaksinkertaisen patsaan myrkyllisiä liekkejä: Tristanin rautapaita mustui ja raukeni niinkuin sammuva hiillos, hänen hevosensa kaatui kuolleena maahan.
Ihmeissään hän siinä kauan seisoi ristissä käsin ja ensin taivaalta tähtiä tähysti, vaan sammui hänen silmissään tähtien tuike; sitten vilkaisi maata ja puutarhan lumisia koivuja; vaan sankasti mustui talvinen maa; käänsi päänsä lamppujen valossa loistavan kokoussalin ikkunoihin, vaan silloinpa viimasi pojan päätä ja hän vilvoisalle hangelle kuukahti.
Mustui auran käytyä maa kuten ainakin mullos, vaikk' oli kultaa kaikki; se työ oli verraton ihme.
Ennen olkoon yö ikuinen kuin päivä sinua ilman. Pelkäsin unia ennen niinkuin peikkoja; levolle menin kuin mestauslavalle. Miksi? Mietin. On elämä armahampi yön unia, nukuin nuoruuden suruihin, heräsin huomenen iloihin. Siitä asti kuin pimeni päiväni, mustui mun eloni onnen orsi, kaikk' on toisin: Yön unet on ystäväni, päivät peikoista pahimmat, vaikeinta valvominen, armain kuoleman ajatus.