United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mutta silmäilkäämme almanakkaamme. Moniko kuukausi vaatii tulta takkaan? Liioittelematta saatan sanoa, että kaikki perheet lokakuusta kesäkuuhun tarvitsevat aamu- ja iltaroihunsa, olkoon heillä sitten varaa siihen tai ei. Vuoden kahdeksana kuukautena vaihtelee ilma viileän, kylmän ja pakkasen välillä, ja tokkopa tarvitsee neljänä muuna kuukautena sulkea huoneita niin tiiviisti.
Ja kattona on heleän sininen taivas ja sen kannattimina häikäisevän valkoiset lumihuiput. Onni, tyytyväisyys ja huoleton rauha täyttää luonnon, ja sen sydämen alla sykkii pidätetty riemu, joka vasta illan viileän tullen valloilleen remahtaa.
Ilma viileän raitis, niinkuin kotona tyynenä syyskuun aamuna. Ja yht'äkkiä tiitittää pakastiainen pään päällä... Sinä metsästystoverini Hikiän harjuilta, sinä kalastuskumppanini Porkkalan kareilta sinulle lähetän terveiseni! Pieni on maailma, vähät ovat välimatkat, sama näkyy olleen tekijä Tyrolin kuin Suomen, sama mestari merten mikä alppienkin.
Mäet olivat täynnään kevätkukkia, ruohon vihreys hento ja monivivahteinen, heijastuen punaiselle ja ruskealle sinistä taivasta vasten, kevään sulotuoksu leijaili kautta viileän, kostean ilman ja metsäin helmasta kuului lintujen lakkaamatonta, livertelevää, houkuttelevaa laulua.
Se on kuin viileän kukkasniitun yksinäinen, korkea ja tuuhea koivu, joka kesä-yöseen tyyneessä kuutamossa autuaasti uneksuu. Niin ääretön on rauha teidän sielussanne; mutta täällä, täällä on Vesuvion kuuma temmellys. Mutta miksi haastelen, koska olen saanut mitä tahdoin? Kuitenkin; tahtoisinpa vielä sanoa teille asian. Varjelkaat tätä kalleutta, varjelkaat sitä!
Hän häilyi kuin valoisan pilven päällä alhaalla maassa oli pimeä yläpuolella usvia, auringon alla, kirkkaan ja viileän, joka lämmitti kuin kevätaurinko hangelle heittäytynyttä. Kun hän aamulla heräsi, ympäröi häntä vielä kuin sama kirkkaus. Aurinko paistoi höyryäville katoille, ja varjopaikat olivat vielä valkeina kuurasta. Koko alempi maisema mäen alla oli sumussa.
Ulos Panulan pihasta kulkee jono, läpi uhriportin, joka on koristettu lehvillä, yli alavan niittykannaksen, jonka kahden puolen tyynet vedet välkkyvät, ja alkaa siitä nousta uhrivuorelle leveää polkua, joka milloin lehtoon katoo, milloin kulkee aukean ahon laitaa, milloin vie harvan, viileän hongikon läpi.
Kulettiin kirkonkylän talojen ohitse, sivu peltojen ja kuistin suiden. Peltojen halki kulki maantie, poikkesi sitten kylän portilta metsään, ja metsän käänteeseen katosivat kohta talot ja talojen pellot. Yhtä metsäistä taivalta oli melkein Lapinlahden kirkonkylään saakka, muuan niitty välillä vain, sen tiesivät Matti ja Liisa ja kiiruhtivat kulkuaan öiseen aikaan viileän ollessa.
Ja kun hän paljasti päänsä, antaaksensa viileän tuulen sitä virvoittaa, osoittivat miehen kauniit Rubensin kaltaiset kasvot arvokkaampaa vakavuutta, ja yksi ja toinen harmaa hivuskarva näkyi siellä täällä hänen paksuissa tummanruskeissa hiuksissaan ja parrassaan.
Mikä turvautui mihinkin; siitä oli sekä harmia että hauskuutta, mutta kaikki tämä huvitti kuningasta sanomattomasti. Lisätkäämme vielä, että tie pappilaan oli peitetty katajilla ja tuoreilla koivunlehvillä, joista levisi mieluinen lemu viileän illan ilmaan. Niin kulki nyt tietään tuo loistava seurue, jossa, palvelijat mukaan laskettuina, oli ainakin sata henkeä.