United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sa Galilean mies, sun kanssas ken ei seissyt hiilivalkealla kerta, sun kanssas parhaimpansa pettäen, sa toinen Adam, veri meidän verta? Yli Libanonin-vuorten nousee kuu. Kesäillassa Natsaret uneksuu. Jo lepää höylä Joosefin, on hiljaista talossa mestarin. On tehtynä päivän askaret, uni voittaa vanhan jäsenet. Maria, Maria hän viipyy vaan tuvan sopessa ääneti, paikallaan.
Arnon aallot ovat nukkuneet, hiljallensa mereen virtaa veet laakson läpi hopeisena vyönä. Syttyy taivas suven tähtihin yli Botticellin kaupungin tuoksun täyttämänä kesäyönä. Vanha silta veteen kuvastuu, mestarinsa aikaa uneksuu hämyisessä yössä yksinänsä. Joku koskee kieliin mandolan, uskoo yölle, muilta salaaman surun, säveliksi itkemänsä.
Saat nähdä, että kuin hän on oleskellut maalla muutaman viikon ja käynyt maitokamarissa ja karjapihassa Anna-Marian kanssa ja ottaa osaa hänen käytännöllisiin toimiinsa, niin on hän unhoittanut kaikki kirjarepaleensa, vanhat filosofinsa ja mitä sojua se lieneekkään, kuin hän uneksuu koko pitkäisen aikansa, ja tulee kotiin reippaana, talouden hoitoon ihastuneena tyttönä.
Hajahtaess' vihdan lehden, Kulta-uunin leimuess' Ja paistehessa aurinkoisen Lapsi on nukkunut äitinsä helmaan. Ihanasti äitin kasvot Päivän hohteess' kimmeltää; Hän laulelevi, kuinka lapsi Kulkevi unissaan taivahan maahan; Kuinka kuusen kohinassa Makeesti hän uneksuu, Ja korkeuden tähti tyyni On hänen vartians hämäräss' yösen;
Jo astuu erakkokin luolastansa: yl' aron sfinksi, tyhjyys katseessansa, kuin itse elämä ois, uneksuu. TROIJANRETKEL
Yön epätoivo, hämmästys Ja ulapalla eksymys Mun syöksi kurimusta kohti; Vaan silloin taivahalta hohti Valoisan tähden välkähdys. Nuo tähdet Jumal-asunnoista Meist' epätoivon tuskat poistaa. Ja kukkasaaret saarta vasten Uneksuu lailla autuasten, On meri hetkeks tyyntynyt.
Jonkunlainen kaihon tunne painostaa mieltäni ja vetää sitä väkisinkin entisen elon tottumuksiin. Olen kuin vanki, joka uneksuu olevansa vapaa, ja aavistaessaan, että tuo kaikki onkin vain pettävää unta, heräämisen pelosta jälleen vienosti vaivahtaa unettaren viehteleviin verkkoihin.
Gazellit, sievät, viisaat, Siell' ehdon ilakoi; Ja pyhän virran loiske Etäältä illoin soi. Siell' asuntomme olkoon Ja varjomme palmupuu, Siell' onnea, rauhaa sielu Ja autuutta uneksuu. Vain tuskaan lotoskukan Saa loisto auringon; Pää kallellaan se nuokkuu, Yö sillä mieless' on. Kuu, kukan sulho, yksin Sen vai vellille saa; Se kainot kukkakasvot Vain kuulle paljastaa.
RACHEL. Mutta veressä hän makaa, vaan ei purpurassa. Miksi on Claudio pannut maata veriselle maalle? No no, poikani, saatpa kohta oikein kiivaita nuhteita äitiltäs, koska näkee hän tahratun hias. Minä tahdon häntä herättää. Mutta ei, ei, ei! Hän myhäilee kuin enkeli ja näkee armahimman unen. Kaiketi hän Isä-Jumalasta uneksuu. Sehän on unelma, jonka sanotaan ennustavan autuasta lähtöä täältä.
Mun armaani pieni geisha on, hän on aamunnousun ja Mikadon maasta. Hän herää luuttujen soittohon yön unesta onnekkaasta. Häll' on otsa kuin kirkkahin puolikuu, kun hän kapean kupeensa tanssihin vyöttää, hän onnenunia uneksuu ja kultakaloja syöttää. Ja hän kuulee mun huulteni kuiskailun monin illoin, kun luuttunsa sävelet helää: »Oi geisha, niin kaunis on lempes sun, niin ihanata on elää!»